17.12.2015

Retkeilyn flow


Kotivinkki -lehdessä julkaistaan joka numerossa lukijan kolumni. Lähetin flow-aiheisen tekstini lehdelle lokakuussa ja se julkaistiin marraskuun numerossa. Tässä juttu myös teille luettavaksi, sillä retkeillessä jos missä voi aistia flow'n.


Flow voi vaikuttaa pinnalliselta muotisanalta, mutta se pitää sisällään merkittävän asian. Se on tila, jossa ihmisen ajantaju katoaa ja mieli on läsnä hetkessä. Keskittyminen on täydellistä, ja se, mitä tekee, palkitsee tekijänsä juuri sillä hetkellä. Mieli ei arvostele tai laskelmoi tekemisen hyötyä. Flow-tilassa kaikki ikään kuin loksahtaa paikoilleen. Tekeminen on helppoa, mutta ei pitkästyttävää.

Minun flow'ni syntyy esimerkiksi valokuvatessa ja retkeillessä. Kun löydän kiinnostavan kuvauskohteen, aika katoaa sillä sekunnilla. Sormeni ovat melkein jäätyneet revontulia kuvatessa, ja kenkäni ovat kastuneet rannoilla ja soilla. Aika on lentänyt silkkisillä siivillä eikä sen koe kuluneen hukkaan kuten vaikkapa pakollisilla ostosreissuilla marketissa. Energia on lisääntynyt, vaikka sitä on kuluttanut.

Suomalaisille perinteisintä flow'ta on marjastus tai sienestys. Ämpärin tai korin täyttyessä mieli tyhjenee kaikesta turhasta. Marja- ja sienimetsällä onkin eksymisvaara katseen haravoidessa maata ja käsien kerätessä saalista. Kun viimein nostaa katseensa, maisema näyttää vieraalta ja on kulkenut kauas lähtöpisteestä. Flow on silloin ollut liiankin täydellistä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti