7.2.2016

Tikkupullat


Tikkupulla on klassinen nuotioherkku. Päätin tehdä tikkupullia laskiaislauantain kunniaksi kun olimme lähdössä neljän hengen porukalla pilkille. Pullat voisi paistaa kahvitauolla nuotiopaikalla saaressa.

Tikkupulla.

Tikkupullataikina kannattaa tehdä etukäteen valmiiksi kotona. Mukaan tarvitaan silloin vain pieni leipomisalusta ja vähän jauhoja sekä mansikkahilloa pullan kaveriksi.

Taikina neljään tikkupullaan

2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,25 tl suolaa
1 rkl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
1 dl maitoa

Nuotiopaikalla taikinasta leivotaan parinkymmenen sentin mittaisia ja sormenpaksuisia pötköjä, jotka kierretään paistotikun ympäri. Kierteet kannattaa tehdä tarpeeksi harvaan, jotta pullalle jää tilaa kohota paistamisen aikana.

Tikkupullataikina.

Taikina kierrettynä tikun ympärille.

Tikkupullat valmiina paistettaviksi.

Tikkupullien paistoaika kunnon hiilloksella on noin 15-20 minuuttia. Emme malttaneet odottaa pienen nuotiomme hiillosta, joten paistoimme pullia tulella ja se vähän kärvensi niitä päistä... Tikkupullien paistamisessa maltti onkin valttia eli niitä pitäisi malttaa paistaa hitaasti käännellen. Pulla on valmis, kun se lähtee helposti irti tikusta. Dippaa pullaa mansikkahilloon ja nauti kaakaon tai nokipannukahvin kanssa!


Tikkupullat paistumassa.

Lue myös: Retkiruokaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti