1.7.2017

Juhannuskukkia


Luonnonkukkien kauneus lumoaa joka kesä. Kesän aloittavat kielot, syreenit, lemmikit ja orvokit, ja niitä riittää joskus juhannukseen asti. Riippuu paljon alkukesän säästä mitä lajeja juhannuskimppuun voi minäkin vuonna kerätä. Esimerkiksi tänä juhannuksena kielot kukkivat kauneimmillaan, kun joinakin vuosina niiden kukinta on keskikesään mennessä jo ohi.

 


Innostuimme serkkuni kanssa keräämään juhannuksena monta kimppua. Kimpuissa oli kielojen lisäksi syreenejä, orvokkeja, metsäkurjenpolvia, koiranputkia, puna-ailakkeja ja mustikanvarpuja. Jos juhannusruusu olisi ehtinyt kukkaan nimensä mukaisesti, se olisi myös päässyt mukaan. Nyt se ei ollut edes nupullaan. 






Juhannuksen kimput pysyivät kauniina monta päivää kun niitä piti ulkona. Valokuvissa ne säilyvät vielä pidempään. Kuvia on mukava sitten marraskuun pimeydessä katsella ja muistella kesää.

3 kommenttia:

  1. Suomalaiset luonnonkukat ovat niin kauniita! <3
    Niitä aina kaipailen täällä suurkaupungissa, mutta onneksi kukkakaupasta saa leikkokukkia. Äitini kirjoitti juuri, että juhannusruusu on alkanut kukkia. Ilmeisesti kylmä alkukesä on tosiaan myöhästyttänyt vähän kaikkea. Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suomen kesä on lyhyt, mutta sitäkin vehreämpi. :)

      Poista
  2. Hurmaavia kimppuja olet tehnyt Paula!
    Toden totta kuvina kukkaset säilyvät vielä pitempään kuin maljakossa.

    VastaaPoista