1.9.2019

Nuku yö ulkona


Suomen Latu haastoi jo neljäntenä vuonna peräkkäin kaikki suomalaiset nukkumaan yön ulkona. Tänä vuonna Nuku yö ulkona -tapahtuma oli elokuun viimeisenä päivänä ja sää suosi ulkoilmasta nauttivia auringolla ja lämpimällä yölämpötilalla. Muutamilla paikkakunnilla järjestettiin yhteisyöpymisiä esimerkiksi telttakylissä ja riippumatoissa, mutta suurin osa osallistujista oli itsenäisesti yöpyviä retkeilijöitä ympäri Suomea.


Itse valitsin yöpymispaikakseni Päihäniemen hiekkarannan Taipalsaarella. Se on yli kilometrin mittainen, joten siellä on aina tilaa löytää rauhallinen ja suojaisa paikka Saimaa-näköalalla. Mukanani oli mökiltä mukaan otettu perusteltta, joka kelpaa hyvin kesäyöpymisiin. Löydettyäni sopivan paikan, laitoin leirin pystyyn ja pulahdin uimaan. Vesi oli arviolta vielä yli 18-asteista, mikä on vuodenaikaan nähden harvinaisen lämmintä. Muutenkin sää oli uskomattoman kesäinen!



Listaan tähän mukanani olleet perusvarusteet, joilla pärjäsin hyvin tällä yhden yön retkelläni kesäolosuhteissa:

  • teltta
  • makuupussi ja -alusta
  • viltti
  • tyyny
  • pyyhe
  • paristoilla toimiva lyhty
  • otsalamppu
  • lämpimät vaatteet ja villasukat
  • puhelin ja varavirtalähde 
  • juomavettä ja eväät 

Mukanani oli myös mainio vahtikoiramme, jonka huomaamatta kukaan ulkopuolinen ei olisi päässyt teltan lähelle. Läheltä seilaavista veneistäkin se ilmoitti haukahtaen napakasti.


Auringon laskettua ilma viileni sen verran, että oli aika kaivaa esiin villasukat. Elokuun viimeisen päivän auringonlasku oli värikäs ja vähän kauempana joku juhlisti venetsialaisviikonloppua muutamalla ilotulitusraketilla. Muuten oli ihan hiljaista. Hämärän laskeuduttua paristokäyttöinen led-myrskylyhty oli tarpeen. Teltan nurkassa tai kattokoukkuun ripustettuna sen valo riitti hyvin valaisemaan koko teltan.



Pimeän tultua aaltojen tasaiseen liplatukseen oli hyvä nukahtaa, ja makuupussin sisällä oli melkeinpä kuuma. Aamulla minut herätti lähipuussa raakkuva varis, joka ilmeisesti keskusteli kauempana vastailevan korpin kanssa. Koko retkeni aikana en nähnyt yhtään hyttystä, mikä on harvinaista Suomen kesässä! Yön aikana elokuu oli vaihtunut syyskuuksi, mutta aamu valkeni yhtä kesäisenä kuin edellinenkin päivä. Tällaiset hetket ja retket Suomen luonnossa ovat kullanarvoisia!



Lisää tietoa Nuku yö ulkona -haasteesta löytyy Suomen Ladun sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti