6.1.2020

Höytiönsuo


Konnunsuo tunnetaan parhaiten siellä sijainneesta vankilasta, mutta se kätkee sisälleen myös ainutlaatuisen luontohelmen - Höytiönsuon. Höytiönsuo sijaitsee Lappeenrannassa Venäjän rajan tuntumassa, ja se on osittain ojitettu, mutta sen kaakkoinen osa on luonnontilaista rämettä. Suoalueen keskellä sijaitsee linnuille tärkeä muutto- ja pesimäpaikka Höytiönlampi. Sekä Höytiönsuo että Höytiönlampi ovat osa laajempaa Konnunsuon suoaluetta, josta osa on suojeltu.

Höytiönsuo.
Höytiönsuo.
Aloitimme uuden retkeilyvuoden Höytiönsuolla lumettomana tammikuisena pakkaspäivänä. Suo oli jäässä, joten pärjäsimme normaaleilla retkeilykengillä, mutta sulana aikana kumisaappaat ovat aivan varmasti tarpeen. Lumeton maisema näytti keskellä talvea erehdyttävän keväiseltä tai syksyiseltä, ja suopursukin tuoksui! Höytiönlampea peitti peilikirjas jää. 

Menimme Höytiönsuolle Ruokolantieltä erkanevan metsäautotien kautta. Auton jätimme parkkiin metsän laitaan ja lähdimme kulkemaan polku-uraa pitkin. Ennen kuin metsä vaihtui suoksi, oli ylitettävä leveä oja vähän epävarman näköistä siltaa pitkin, mutta pääsimme kuitenkin ketterästi sen yli. Suolla jatkoimme polun seuraamista halki rämeen suuntana Höytiönlampi, jonne kertyi matkaa reilun kilometrin verran.

Silta ojan yli.
Höytiönsuon polkua.
Höytiönlammen länsipuolella on laavu, jonka ovat perimätiedon mukaan rakentaneet Konnunsuon vankilan vangit. Laavulta on hyvä kiikaroida Höytiönlammen elämää lintujen muutto- ja pesimäaikoina. Lisäksi lammen ympäristössä elää suojelun alaisia viitasammakoita. Suolla voi bongata myös eri korento- ja suoperhoslajeja. Näin tammikuussa ympärillä oli kuitenkin vain hiljaisuutta lukuun ottamatta lammen ulvahtelua sen jäätyessä.

Höytiönsuon laavu.
Näkymä laavulta Höytiönlammelle päin.
Suomen luonnonsuojeluliitto listasi Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi vuonna 2017 ympäri maatamme sata ainutlaatuista luontokohdetta eli luontohelmeä. Konnunsuo Höytiönsoineen on yksi näistä luonnonsuojeluliiton nimeämistä luontohelmistä - eikä suotta! Paikka on valtakunnallisesti merkittävää maisemaa muun muassa lammen ympäristössä esiintyvän arvokkaan avoluhdan vuoksi.

Höytiönlampi.
Höytiönlammen rannan luhtaa.

1 kommentti:

  1. Tämä kyseinen laavu ei ole vankien tekemä vaan paikallisten yksityishenkilöiden ja se sijaitsee yksityisellä maaperällä. Vankien tekemä laavu sijaitsee tästä n.500m länteen, lähemmäs Konnunsuon peltoja.

    VastaaPoista