1.1.2020

Vuokatinvaara


Sotkamon ja Vuokatin välillä on monen vaaran peräkkäinen jono, Vuokatinvaarat. Näistä tunnetuimpien vaarojen maisemat ovat tuttuja televisiosta monien urheilukilpailujen tapahtumapaikkana. Poikkesimme kesällä Kainuun sukulaisvierailun lomassa Vuokatinvaaralla kokemassa itse nämä näkymät, ja ne olivat yhtä upeat kuin kuvissakin. Hyppyrimäki ja hiihtohissit seisoivat nyt toimettomina, ja valoisa keskikesän ilta-aurinko kultasi horisonttiin asti jatkuvan vihreän metsämaiseman.




Vuokatinvaaran laella on kaksi näköalapaikkaa, joista ensimmäinen on heti parkkipaikan vieressä ja toinen vähän kauempana kallion päällä rinteiden välisessä maastossa. Näköalapaikkojen lisäksi vaaralta lähtee luontopolkuja ja vaellusreittejä eri suuntiin. Latupohjat ovat kesäisin pururatoja. Tällä reissulla emme ehtineet tutustua Vuokatinvaaran reitteihin, mutta kiersimme Sotkamon keskustan tuntumasta löytyvän Hiukanharjun luontopolun, jonka hiekkainen harju erottuu maisemassa Vuokatinvaaralle asti!





1 kommentti:

  1. Meitsi diggaa, olen käynyt useasti. Suku on kotoisin Sotkamosta joten siellä tulee käytyä aina kun mahd. Hienot kuvat!

    VastaaPoista