Escape room -pakohuonepeli

Escape room -pelissä ryhmä ihmisiä suljetaan huoneeseen, josta on tunti aikaa paeta. Päästäkseen tunnissa ulos huoneesta, ryhmän on selvitettävä nokkeluutta ja tiimityötä vaativia tehtäviä. Tehtävissä ei käytetä voimaa, vaan etenemiseen tarvitaan päättelykykyä ja asioiden yhdistelyä. Vaikka perinteinen pakohuonepeli ei liity blogini retkeilyaiheeseen, arvelen sen kiinnostavan luontoseikkailijoita, sillä Repovedellä Kouvolassa on parhaillaan suunnitteilla metsään sijoittuva Forest escape -pakopeli!

Ensimmäinen pakopelikokemukseni oli Escape room Lappeenrint, joka sijaitsee Laserkadulla Lappeenrannassa. Menimme pelaamaan neljän hengen porukalla, joka on mielestäni juuri sopiva ryhmäkoko. Kaksi ihmistä ei millään ehdi huomata niin monia asioita kuin neljä. Meidän ryhmästämmekin jokainen keksi jonkin jutun ja vei peliä eteenpäin.

Kukaan meistä ei ollut pelannut pakohuonepeliä aikaisemmin, joten ensimmäinen vartti meni ihmettelyyn ja osaksi epäolennaisiin asioihin keskittymiseen ennen kuin pääsimme jyvälle siitä miten peli lähtee rullaamaan. Pelin valvoja antoi meille ennen peliä radiopuhelimen, jolla oli lupa kysyä vihjettä jos peli ei etene. Valvoja ei siis kerro vastauksia, vaan antaa vihjeen, jonka avulla kenties pääsee jumitustilanteesta eteenpäin. Vihjeet auttoivat meidänkin pelimme etenemistä.

Milloinkaan ei ole tunti mennyt niin nopeasti kuin tässä pelissä. Aluksi kun peli ei edennyt vilkuilimme koko ajan kellon juoksua, mutta pelin rullatessa aika unohtui ja keskityimme tehtäviin. Yhtäkkiä tunti oli lähes mennyt, mutta onneksi olimme jo lähellä loppuratkaisua. Vähän yli 55 minuuttia oli kulunut, kun avasimme viimeisen lukon ja astuimme ulos huoneesta.

Escape room Lappeenrint oli sopivan haastava ja hyvin suunniteltu, mutta selvästi pienellä budjetilla tehty. Seuraavaksi mielessäni onkin mennä testaamaan pakohuone Lahteen, Tampereelle tai Helsinkiin. Kaupungeista löytyy huoneita erilaisilla teemoilla, muun muassa avaruus-, illalliskutsu- ja toimistoaiheinen huone. Repoveden Forest escape on kaikkein kiinnostavin käyntikohde kunhan se valmistuu!

Suosittelen pakohuonepelejä erityisesti niille, jotka rakastivat lapsena salapoliisitarinoita ja seikkailukertomuksia. Siispä kaikki te oman elämänne Neiti Etsivät ja MacGyverit, ei muuta kuin mukava porukka kokoon ja kokeilemaan miten käy!

Talviloma Zakopanessa

Puolan etelärajalla sijaitseva Zakopane tunnetaan erityisesti talviurheilukaupunkina. Se sijaitsee Tatravuoriston juurella ja tarjoaa upeita maisemia joka puolella kaupunkia. Kaupungissa on vain kolmekymmentätuhatta asukasta, mutta turistien määrä takaa kaupungin kaduille jatkuvan vilinän. Kaupunkia ympäröivän vuoriston korkein huippu on Kasprowy Wierch, jolla käynti oli talviloman kohokohta.

Tatravuoristoa.

Saavuttuamme ystävänpäivänä bussilla Krakovasta Zakopaneen, oli kaupungissa täysi talvitohina päällä. Kuuluisaa Krupowki-kävelykatua tallasi ihmisten yhtenäinen virta. Monella oli laskettelu- tai hiihtovarusteet päällään tai muuten sporttinen olemus. Suurin osa turisteista oli puolalaisia, emmekä koko kaupungissa vierailumme aikana nähneet meidän lisäksemme muita suomalaisia.

Vajaan viikon aikana tutustuimme moniin Zakopanen nähtävyyksiin kuten vuorenhuippuihin, kylpylään, kirkkoon ja hauskaan väärinpäin olevaan taloon, mutta tässä postauksessani kerron ulkoiluun eli vuoriin liittyvistä kokemuksistani. Toinen vuorista on nimeltään Gubalowka ja toinen Kasprowy Wierch.

Ensimmäisenä aamunamme Zakopanessa suunnistimme kohti keskustan tuntumassa olevaa Gubalowkaa, jonka korkeus on 1126 metriä. Vuorelle kulkee hammasratasjuna, mutta ylös pääsee myös kävellen polkua pitkin. Päätimme kävellä ylös ja  tulla junalla alas. Kiipeämiseen meni maisemien ihailuineen reilu tunti, jonka jälkeen kyllä tunsi kävelleensä... Matka ei ole pitkä, mutta yhtäjaksoinen nousu tekee tehtävänsä. Hyvää kuntoilua upeissa maisemissa - siinä Gubalowkalle nousu tiivistettynä.

Matkalla Gubalowka-vuorelle.

Gubalowkan huipulla on monia myyntikojuja ja ravintoloita, joten ruokaa ja juomaa on saatavilla jos kiivetessä iskee nälkä tai jano. Zakopanessa lähes jokaisessa ravintolassa on takka, mikä osaltaan tuo kaupunkiin ihanaa tunnelmaa. Toinen tunnelmantuoja ovat hevostaksit, joita on Krupowki-kadulla ja myös Gubalowkalla. Ylhäällä söimme Gubalowka-ravintolassa ja huristelimme alas hammasratasjunalla.

Viimeisenä kokonaisena matkapäivänämme Zakopanessa lähdimme Kasprowy Wierchille, joka kohoaa 1987 metrin korkeuteen! Ilman siellä käyntiä Zakopanen matkasta olisi jäänyt puuttumaan jotakin olennaista. Keskustasta kulkee tiheästi minibusseja lähistöllä sijaitsevaan pikkukylään Kuzniceen, josta lähtee kabiinihissi ylös vuoristoon. Hyppäsimme bussiin ja kohta olimme Kuznicessa.

Olin lukenut etukäteen varoituksia tuntikausien hissijonosta, mutta onneksemme selvisimme reilun puolen tunnin jonotuksella. Ylhäältä alas lähtevään hissiin ei ollut jonoa, sillä niin moni tulee lasketellen pois. Hissimatkat olivat jo itsessään unohtumaton elämys vuorenhuipusta puhumattakaan. Koppiin ahtautui monta kymmentä ihmistä, joten olimme kuin sarniidit purkissa. Joku hoki koko ajan "Sooo beautiful, oooh how beautiful". Enpä olisi voinut olla enempää samaa mieltä. Olin ikkunan vieressä ja alapuolella vilisivät puiden latvat ja vuorenjyrkänteet. Matka kesti vartin verran, mutta meni aivan liian nopeasti!

Kabiinihissi Kasprowy Wierchille.

Maisemaa hissistä kuvattuna.

Kasprowy Wierch teki suuren vaikutuksen. Tuntui kuin olisi ollut maailman katolla. Pilvet hipoivat vuorenhuippuja ja rinteet laskeutuivat jalkojen juuresta kaukaisuuteen. Tuuli melkein vei pipot mennessään. Kuvasin innokkaasti kameralla ja kännykällä, jotta saisin tallennettua upeat maisemat. Kuvat eivät silti välitä sitä uskomatonta tunnelmaa, joka paikan päällä oli. Lumiset vuoret, sininen taivas ja aurinko ovat varmaan kaunein näky mitä olla saattaa. 

Tatravuoristoa.

Tatravuoristoa.

Olimme Kasprowy Wierchillä pari tuntia ja sinä aikana ehti hyvin tarpoa lähimmille huipuille. Vaikka ihmisiä tuli hissillä ylös jatkuvalla syötöllä, vuorilla ei ollut ruuhkaa ihmisten hajaantuessa laajalle alueelle ja osan lähtiessä suoraan laskettelemaan alas. Minua ei olisi näille rinteille saanut sukset jalassa mitenkään... Mielessäni kävi silti millaistakohan näillä vuorilla olisi kesällä patikoida... Huippujen lumet sulavat viimeistään toukokuussa, jolloin laskettelijat vaihtuvat vaeltajiin.

Kasprowy Wierchillä.

Zakopanen reissu oli upea matkakokemus, josta jäi hyvät muistot. Voin suositella kaupunkia kaikille ulkoilmaelämästä pitäville, sillä Krupowki-kadun ostoshoukutuksista huolimatta kaupunkia ympäröivät vuoret vievät kirkkaasti voiton kaupoissa kiertelyltä. Puola on muutenkin hieno maa ystävällisine ihmisineen ja kauniine rakennuksineen. Ihastuin jo muutama vuosi sitten Varsovaan ja nyt Zakopaneen. Toivottavasti joskus olisi mahdollisuus nähdä myös Krakova muutenkin kuin lentokentän ja rautatieaseman osalta.

Tikkupullat

Tikkupulla on klassinen nuotioherkku. Päätin tehdä tikkupullia laskiaislauantain kunniaksi kun olimme lähdössä neljän hengen porukalla pilkille. Pullat voisi paistaa kahvitauolla nuotiopaikalla saaressa.

Tikkupulla.

Tikkupullataikina kannattaa tehdä etukäteen valmiiksi kotona. Mukaan tarvitaan silloin vain pieni leipomisalusta ja vähän jauhoja sekä mansikkahilloa pullan kaveriksi.

Taikina neljään tikkupullaan

2,5 dl vehnäjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

0,25 tl suolaa

1 rkl sokeria

0,5 tl vaniljasokeria

1 tl kardemummaa

1 dl maitoa

Nuotiopaikalla taikinasta leivotaan parinkymmenen sentin mittaisia ja sormenpaksuisia pötköjä, jotka kierretään paistotikun ympäri. Kierteet kannattaa tehdä tarpeeksi harvaan, jotta pullalle jää tilaa kohota paistamisen aikana.

Tikkupullataikina.

Taikina kierrettynä tikun ympärille.

Tikkupullat valmiina paistettaviksi.

Tikkupullien paistoaika kunnon hiilloksella on noin 15-20 minuuttia. Emme malttaneet odottaa pienen nuotiomme hiillosta, joten paistoimme pullia tulella ja se vähän kärvensi niitä päistä... Tikkupullien paistamisessa maltti onkin valttia eli niitä pitäisi malttaa paistaa hitaasti käännellen. Pulla on valmis, kun se lähtee helposti irti tikusta. Dippaa pullaa mansikkahilloon ja nauti kaakaon tai nokipannukahvin kanssa!

Tikkupullat paistumassa.

Lue myös: Retkiruokaa

Pakurikääpä

Pakurikääpä on koivun lahottajasieni, joka muodostaa puunrunkoon hiilenmustia, epämääräisen muotoisia pahkuroita eli pakureita. Se alkaa kasvaa puun vioittuneeseen kohtaan, kuten pakkasen aiheuttamaan halkeamaan. Pakuri on helppo tunnistaa mustasta murenevasta kuoresta ja kanelinruskeasta sisuksesta.

Pakuri on voimakas adaptogeeni eli se sisältää lukuisia terveyttä edistäviä ainesosia. Sitä on käytetty jo vuosisatojen ajan muun muassa Venäjällä, Itä-Euroopassa ja Kiinassa. Suomessa pakuria käytettiin sota-aikana kahvin ja teen korvikkeena ja siitä tehtyä juomaa kutsuttiin tikkateeksi.

Pakurikääpä.

Tutustuin pakurikääpään vasta muutama vuosi sitten, mutta se on jo saanut minut koukkuunsa. Keitän pakuriteetä vähintään viikoittain, joskus jopa päivittäin. Keräämme ja kuivatamme pakuria kesällä mökillä koko talven tarpeiksi. Teen maku tuo aina mieleen metsän ja mökkitunnelman vaikka keskellä talvea.

Pakurikääpä jatkaa kasvuaan irrotuksen jälkeenkin.

Pakuri irtoaa puusta melko helposti kun sitä kopauttaa vaikkapa kirveellä. Sen jälkeen se kannattaa lohkoa pieniksi paloiksi ja kuivattaa auringossa tai saunassa, jos ei omista kuivuria. Itse kuivatan pakurinpalat ilmavasti tarjottimella auringonpaisteessa ja laitan ne yöksi saunaan kun se on saunomisen jäljiltä lämmin. Kimpaleiden koosta riippuen ne kuivuvat vuorokaudessa tai kahdessa. Hyvin kuivattuna ja kuivassa paikassa säilytettynä pakuri säilyy vuosia käyttökelpoisena.

Pakuria kuivumassa.

Pakuriteetä tehdään keittämällä muutamaa pakurinpalaa kattilallisessa vettä. Lähdeveteen keitettynä tee on kaikkein parasta, jos lähdevettä vaan on saatavilla. Keittoaika voi vaihdella vartista pariin tuntiin. Mitä pidempi keittoaika, sitä enemmän tehoaineita paloista liukenee. Keitettyjä pakureita säilytetään jääkaapissa ja niitä voi keittää kolmesta viiteen kertaa ennen kuin niiden koostumus laimenee. Valmiin teen voi maustaa esimerkiksi hunajalla, sitruunalla tai inkiväärillä.

Pakurikääpä - Opas lääkinnällisten sienten maailmaan.

Pakurikääpä valittiin vuonna 2013 vuoden rohdoskasviksi. Huomioitavaa on, että sen kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaan siihen tarvitaan maanomistajan lupa.

Eniten tietoa pakurista olen saanut Jaakko Halmetojan kirjasta Pakurikääpä - Opas lääkinnällisten sienten maailmaan.