Hämmäauteensuo

Hämmäauteensuo on helppo suoretkikohde Lappeenrannasta Vainikkalaan menevän Viipurintien varrella. Viipurintiellä on opasviitta "Hämmäauteensuo" tien oikealla puolella noin seitsemän kilometrin päässä kaupungista. Jos on autolla liikkeellä, auton voi jättää parkkiin viitan osoittamalle pysäköintialueelle. Pitkospuupolun lyhyyden vuoksi tähän kohteeseen kannattaa kuitenkin autoilun sijaan pyöräillä, niin saa yhdistettyä retkeen enemmän liikuntaa.

Hämmäauteensuo.

Parkkialueelta kulkee kuusimetsän siimeksessä tien suuntaisesti polku pitkospuiden alkuun. Parkkipaikan opastaulussa kerrotaan, että suoalueen koko on noin 30 hehtaaria ja se on vuonna 1985 rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi.

Hämmäauteensuon erikoisen nimen arvellaan olevan muunnos suon aikaisemmasta kutsumanimestä Ämmänhauteensuo. Se on luultavasti tullut turpeen käyttämisestä kehon kolotuksien hoidossa. Kyllähän vielä nykyäänkin tunnetaan turvehoidot.

Hämmäauteensuo on rauhoitettu.

Hämmäauteensuo on pääosin nevaa ja rämettä, mutta muitakin suotyyppejä alueelta löytyy. Marjastus ja sienestys suolla on sallittua, mutta suositeltavinta on kulkea silti vain pitkospuupolulla, sillä suo tallautuu nopeasti jos sillä kuljetaan. Pitkospuupolku on noin 1,5 kilometriä pitkä ja sen toisessa päässä pienellä mäellä on laavu nuotiopaikkoineen.

Hämmäauteensuon laavu.

Olen käynyt Hämmäauteensuolla kaikkina vuodenaikoina, ja se on aina erilainen. Keväällä lumet sulavat suuriksi lammikoiksi ja kesällä suo on täynnä elämää. Syksyllä suo on värikäs ja talvella lumi peittää kaiken. Jos pitäisi valita, niin mielestäni kevät ja alkukesä on silti suon parasta aikaa.

Hämmäauteensuo maaliskuussa.

Pakkasaamu Hämmäauteensuolla.

Hämmäauteensuon huono puoli on sen tunnettuus. Aurinkoisena viikonloppuna pitkospuilla on suorastaan ruuhkaa. Suolle kannattaakin suunnata arkena tai kehnommalla säällä, jolloin muita kävijöitä on vähemmän.

Murheistenranta

Murheistenranta tunnetaan Lappeenrannassa uimarantana, mutta monikohan uimari on tullut ajatelleeksi, että jo kivikaudella ihmiset ovat asuttaneet tuota rantaa? Kävimme sunnuntaikävelyllä Murheistenrannassa sen historiaa ja nykyisyyttä ihmettelemässä. Maaliskuisena sunnuntaina ranta oli hiljainen, mutta kevätauringossa kaikkea muuta kuin murheinen. Laihianselän jäällä liikkui hiihtäjiä ja ulkoilijoita.

Murheistenrannalla.

Noin 6000 vuotta sitten, kampakeraamisella ajalla, Suomessa oli yhtä lämmintä kuin nykyisessä Keski-Euroopassa ja ihmiset asuivat rantahiekalle rakennetuissa taloissa. Murheistenrannan kivikautinen asuinpaikka sijaitsee vanhalla rantatörmällä, joka oli muinoin aivan Saimaan rantaa. Paikalta on löydetty kaivauksissa saviastioiden paloja ja palaneita luita, ja alue on rauhoitettu muinaismuistolain perusteella. Paikalla on infotaulu rannan historiasta kiinnostuneille.

Murheistenrannan opastaulu.

Murheistenrannalla uimareiden ei tarvitse tuoda juomavettä mukanaan, sillä rannalla on lähde. Näin kuinka lähteellä kävi tänäänkin vesikanistereiden kanssa kaksi vedenhakijaa lyhyen ajan sisällä. Olin itsekin ottanut pari juomapulloa mukaan, jotka täytin lähteen vedellä. Kertookohan lähteen innokas käyttö jotakin vesijohtoveden laadusta...?

Murheistenrannan lähde.

Murheistenrannan ja Lamposaaren välillä Laihianselällä kulkee talvisin jäätie. Kävelimme jäätien laitaa ja ohi ajoi harvakseltaan autoja. Jää on vielä paksua ja kantaa autot aivan kevyesti, mutta en silti itse olisi uskaltanut ajaa autolla jäälle. Laihianselkä on avara ja tuuli oli tänään sen mukaista. Lamposaareen mennessä vastatuuli jäädytti kasvoja, mutta takaisinpäin tullessa aurinko lämmitti niin, että tuli kuuma.

Murheistenranta-Lamposaari jäätie.

Murheistenrannan läheisyydessä sijaitsee Paloriutanluoto, jossa on hauska majakka. Lähistöllä on myös muita pieniä saaria, joissa on jäiden aikaan helppo käydä. Lähistöllä sijaitsee myös Kanavansuun perinnelaivatelakkayhdistys.

Murheistenranta on erikoinen nimi, jonka synnylle on olemassa monta selitystä. Yhden selityksen mukaan nimi juontaa juurensa pikkuvihan aikaan rannan jäällä käytyyn taisteluun ja toisen mukaan sisällissodan aikaan lähistöllä tehtyihin teloituksiin. Kolmannen teorian mukaan nimi tulee 1800-luvun lopussa rantaan hukkuneen pojan surullisesta kohtalosta.

Paloriutanluoto.

Paatit jään vankeina.

Lue myös: Lähteellä

Kirjaesittelyssä Luonnonhoitajan matkassa

Etelä-Karjalassa aloitettiin vuonna 1990 hanke lajirikkaiden perinne- ja paahdeympäristöjen pelastamiseksi. Kirja Luonnonhoitajan matkassa kertoo hankkeen viidestä luontokohteesta, joissa luonnonhoitoa alettiin siirtää teoriasta käytäntöön. Kohteita ovat Ruohosaaren kalliot, Huuhan harjurinne, Pellisenrannan niityt, Korvenkylän metsälaidun ja Korvenhaka. Kohteita on hoidettu, seurattu ja tutkittu 25 vuoden ajan.

Tutkijat Juha Jantunen ja Kimmo Saarinen kokosivat kohteissa tehdystä työstä ja siitä saaduista kokemuksista kirjan, jossa on lisäksi yleistä tietoa luonnonhoidosta. Kirjassa on 208 sivua ja se on upeasti kuvitettu. Kuvat kukkakedoista, niityistä ja hyönteisistä vievät ajatukset kesään ja erityisesti lapsuuden mökkikesiin, kun keto- ja niittymaisemia oli koko Suomessa nykyistä enemmän.

Kirjassa kerrotaan, että kedot, kosteat niityt, suoniityt, lehtoniityt ja hakamaat ovat uhanalaisimpia perinnebiotooppien luontotyyppiryhmiä. Pinta-alaan suhteutettuna niissä elää eniten uhanalaisia lajeja. Esimerkiksi ketoneilikat ja kissankellot ovat yhä useammin joutuneet väistymään nokkosen ja koiranputken tieltä. Lisäksi perinneympäristöjen mukana ovat häviämässä myös niihin kuuluneet rakennukset sekä rikas tapojen ja perinteiden kulttuuri.

Kirjan loppupuolella on kiinnostavaa tietoa luonnon monimuotoisuuden vaikutuksesta ihmisten terveyteen. Suomessa on arviolta jo pari miljoonaa allergista ihmistä. Olemme tulleet yliherkiksi asioille, joita kautta historian olemme syöneet tai hengittäneet. Tämän on todettu johtuvan ympäristömme muuttumisesta liian hygieeniseksi ja sitä kautta luonnottomaksi. Paras suoja allergioita vastaan onkin monimuotoinen mikrobimaailma, johon kuuluvat myös virukset, bakteerit, homeet ja alkueläimet. Siis käsidesit nurkkaan ja sormet multaan!

Luonnonhoitajan matkassa.

Hiihtoa lentokentän ladulla

Lappeenrannan suosituin hiihtolenkki on lentokentän kiertävä latu. Kierros on 7,7 kilometriä pitkä, mikä on ainakin kaltaiselleni sunnuntaihiihtäjälle sopiva pituus. Jos kaipaa vähän pitempää matkaa, kannattaa hiihtää lisäksi lentokentän ladusta haarautuva maasotakoulun kentän latu, joka on 2,4 kilometriä. Silloin saa hiihdettyä kympin lenkin.

Lentokentän lenkin etu metsäisempiin latuihin verrattuna on sen puhtaus. Varsinkin kevättalvella eron huomaa kun metsän suojassa olevat ladut ovat roskaisia ja jäisiä lumien sulettua puiden alta. Lentokentän latu on lisäksi nyt todella tasainen, sillä koko kuntoilureitti tasattiin ja päällystettiin kivituhkalla viime vuonna.

Lappeenrannan lentokentän ladulla.

Tänään Saimaan latu ja Lappeen riento järjestivät lentokentän ladulla 12 tunnin hiihtotapahtuman. Ideana oli, että kaikki aamu- ja iltakahdeksan välisenä aikana hiihdetyt kierrokset lasketaan yhteen. Iltapäivällä kierroksia oli kertynyt laskuriin jo reippaasti yli tuhat, sillä aurinkoinen sää houkutteli paikalle runsaasti hiihtäjiä. Itsekin kävin hiihtämässä kierroksen.

Maaliskuinen aurinko lämmitti jo selvästi ja sää oli muutenkin keväinen. Parempaa hiihtosäätä ei olisi voitu tapahtumalle saada! Huomasin, että lenkin varrelle on tullut uusia opasteita. Kuten opasviitoista näkyy, lentokentän ladulta pääsee myös muun muassa Mattilaan ja Huhtiniemeen. Huhtiniemen laduilta löytyykin sitten kunnon mäkiä niitä kaipaaville.

Lentokentän ladun opasteita.

Lentokentän ladulla.

Lentokentän ladulla.

Hiihtokauden loputtua ja lumien sulettua lentokentän lenkin valtaavat lenkkeilijät, sauvakävelijät ja koiranulkoiluttajat. Olen kiertänyt lenkkiä myös pyöräillen. Kiitokset kaupungille hyvästä ulkoilureitistä!

Maasotakoulun kentän ladulla.