Kauskilan Kappelinmäki

Ennen Lappeenrannan kaupungin syntymistä Kauskilan kylä oli koko pitäjän keskeinen paikka. Kauskilan Kappelinmäen vierestä kulki Hämeenlinnan-Viipurin maantie ja Kappelinmäellä oli alueen ensimmäinen kirkko. Kirkon lisäksi paikalla sijaitsi kalmisto, ja siellä arvioidaan olleen jopa tuhat hautaa.

Kappelinmäki sijaitsee Kauskilantien ja Vaalimaantien välisessä kuusimetsässä noin kymmenen kilometriä Lappeenrannasta Simolaan päin. Kauskilantieltä on opaste paikalle, mutta paikan huomaa muutenkin helposti, sillä se on aivan tien vieressä. 

Opasteessa kerrotaan Kappelinmäen historiasta ja siellä tehdyistä arkeologisista kaivauksista. Paikalta on löydetty muun muassa kirkon perustuksia, luita ja ristiretkiaikaisia esineitä. On selvitetty, että alue toimi hautausmaana 1100-luvulta lähtien noin 500 vuoden ajan!

Kappelinmäen keskiaikaisen Pyhän Laurin kirkon paikalla on nyt graniitista tehdyt risti ja alttari. Paikka oli kirkollisen elämän keskus 1500-luvulle asti, kunnes asutus alkoi keskittyä Lappeenrannan linnoitukseen ja myös kirkko siirtyi sinne. Linnoituksen Pyhän Laurin kirkko paloi maan tasalle 1700-luvun lopulla, ja enää sen paikalla on muistomerkki ja talvisin lumikirkko.

Historiasta kiinnostuneille Kappelinmäki on hyvä pyöräilyretken kohde. Paikka itsessään on pieni, joten sinne pyöräily tekee käynnistä retken. Alue on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla, mikä tarkoittaa, ettei siellä saa kaivaa tai muutenkaan muuttaa tai vahingoittaa ympäristöä.

Kesä tuli toukokuussa

Kesä yllätti saapumalla tänä vuonna jo toukokuussa. Aurinkoa ja lämpöä on riittänyt jo viikon verran, joista viimeisimmät päivät jopa hellettä! Normaalia lämpimämmän sään ennustetaan lisäksi jatkuvan vielä useita päiviä. 

Vielä huhtikuun lopussa kevät tuntui etenevän hitaasti, mutta nyt toukokuun tuoman lämmön myötä luonnossa kaikki on suorastaan räjähtänyt kasvuun. Kirsikkapuut ja muut kevätkukat aloittivat kukinnan parissa päivässä.

Helatorstain tuoma neljän päivän vapaa osui onneksi tähän parhaimpaan hellesäähän. Sen ansiosta nämä kesäiset päivät on voitu viettää nauttien auringosta ja harvinaisesta lämmöstä. Sininen Saimaa on houkutellut veden ääreen joka päivä: uimaan, souturetkelle saareen ja rantareiteille pyöräilemään.

Talviturkki lähti heti helatorstaina 10.5.! Silloin järvivesi oli arviolta noin kymmenenasteista. Sen jälkeen vesi onkin lämmennyt vauhdilla, sillä tänään arvelisin sen olleen jo viisitoista-asteista. En muista, että vuosikausiin olisin tarennut uimaan näin paljon jo toukokuussa.

Pyöräillessäkin Saimaa-maisemat houkuttelivat rantaa myötäileville reiteille. Korkealla Luukkaansalmen sillalla oli pysähdyttävä pitämään näköala- ja juomatauko. Pyöräkuvassa maisemaa Laihianselän suuntaan.

Yhdellä retkellämme bongasimme Etelä-Karjalan maakuntakukkia eli harvinaisia kangasvuokkoja. Ne ovat uhanalaisia, joten en uskalla paljastaa tarkkaa kasvupaikkaa. Herkällä kauneudellaan ne ovat yksi ihanimmista kevään merkeistä - silloin kun niitä onnistuu näkemään. Ne kasvavat erityisesti Salpausselkien harjuilla.

Tässä säässä neljän päivän vapaa oli kuin mini-etelänloma. Niin harvinaiselta tämä toukokuisessa Suomessa tuntuu. Toivotaan, että aurinkoa ja hellettä riittää myös kesä-, heinä- ja elokuulle. 

Kalkinpolttajanpolku Sipoonkorvessa

Lumien lähdettyä kevään ensimmäinen patikointiretkemme suuntautui Sipoonkorven kansallispuistoon. Puisto sijaitsee Helsingin, Vantaan ja Sipoon alueilla. Suunnitelmanamme oli kiertää Kalkinpolttajanpolku, joka kulkee vaativassa maastossa Vantaan Sotungin kylän tuntumassa. 

Navigaattori ohjasi meidät helposti osoitteeseen Tasakalliontie 1, joka on yksi Sipoonkorven pysäköintipaikoista. Jätimme auton parkkiin ja lähdimme seuraamaan viitoitusta, joka ohjaa punaisin puumerkein Kalkinpolttajanpolulle Högbergetin suunnalle. 

Käveltyämme parkkipaikalta noin kilometrin punaisia merkkejä seuraten, vastaan tuli ensimmäinen valkovihreä merkki, joka tarkoitti, että olimme nyt Kalkinpolttajanpolulla. Polku alkoi heti nousta Högbergetin kallioille.

Högbergetin kalliot ovat polun korkein kohta, josta näkyy metsien yli Vuosaaren satamaan saakka! Kiertelimme kallioilla ja mietimme kumpaan suuntaan lähtisimme polkua kiertämään. Lähdimme vastapäivään.

Kallioilta polku sukeltaa metsän siimekseen ja pienemmille kallioille. Matkalla on monia nousuja ja laskuja, ja jyrkimpiin kohtiin on tehty portaat. Polkua on selvästi vastikään raivattu ja kunnostettu, sillä kaikki rakenteet vaikuttivat uusilta.

Korpimaisen kuusikon ja puron jälkeen saavuimme laavulle, joka on tehty kallion päälle. Paikalta löytyy lisäksi tulipaikka ja pari pöytää eväiden syöntiä varten. Laavulla ei ollut ketään, mutta laavun viereisessä metsässä retkiporukka teki lähtöä pakaten telttoja yön jäljiltä.

Jonkin matkaa laavun jälkeen polku päätyy Kalkkiuunintielle, jota kävellään hyvän matkaa kunnes poiketaan taas metsään. Hiekkatie ylitetään pian toisen kerran, ja tältä puolen tietä löytyy vanha kalkkilouhos ja kalkinpolttouunin jäänteet. Kalkkiuunin rauniot ovat melkein tien varressa ja aidattu louhosalue sen takana.

Louhoksen jälkeen polku jatkuu jonkin matkaa samalla puolen tietä, mutta kääntyy pian taas hiekkatielle, joka ylitetään ja sukelletaan lehtomaisempaan metsään. Lehtopaikoissa kukkivat jo sini- ja valkovuokot! Sateen jäljiltä kostea metsä tuoksui ihanan keväiseltä.

Vielä muutaman puron, lehtopaikkojen ja kallioiden jälkeen eteen tulee taas Högberget, josta lähdimme ympyräreittiä kiertämään. Käveltyämme kallioilla vielä kierroksen, lähdimme seuraamaan punaisia puumerkkejä takaisin pysäköintipaikan suuntaan. Parkkialueelle tullessamme kilometrejä oli kertynyt tasan kahdeksan.

Sipoonkorven kansallispuisto yllätti minut korpimaisuudellaan. On mahtavaa, että näinkin lähellä Kehä III:sta löytyy vielä oikeaa metsää ja rakentamatonta korpea. Alue polkuineen on varmasti suosittu viikonlopun retkikohde varsinkin kesällä sekä syksyllä sieniaikaan. Nyt poluilla oli vielä rauhallista, sillä muita retkeilijöitä näkyi vain kourallinen.