4.8.2016

Rovastinoja


Savitaipaleen Rovastinoja on kiehtova retkikohde, sillä siellä on ollut asutusta jo kivikaudella. Paikalle on tehty kivikauden malliin turvemaja, jossa isompikin seurue mahtuu paistamaan retkieväitä. Majan ulkopuolellakin on nuotiopaikka. Rovastinoja sijaitsee Jääkauden jäljet - kivikauden ihminen -retkeilyreitin varrella, mutta sinne pääsee myös autolla Kammarlahdentietä pitkin.

Rovastinojan turvemaja.
Rovastinoja on kauniin, kirkasvetisen Kuolimojärven rannalla. Turvemajan kohdalla rannassa on hiekkapohja, josta on hyvä mennä uimaan. Viereisessä Pyhä-Paulan lahdenpoukamassa on sopivan matalaa kahlailuun ja siellä kasvaa lumpeita. Olen aivan ihastunut tähän paikkaan!

Kuolimojärven kirkasta vettä.

Kuolimojärven kirkasta vettä.

Lumpeenkukka.

Kuolimojärvessä uimassa.
Rovastinojan lähellä on lampi, josta virtaa oja Kuolimoon. Lammen vieressä on luonnonsuojelualue ja iso suo. Muu ympäristö on mäntykangasta, josta löysimme mustikkaa ja muutaman kantarellin.

Olemme käyneet Rovastinojalla keväällä ja nyt kesällä, ja molemmilla kerroilla siellä oli lisäksemme muitakin kävijöitä. Voin lämpimästi suositella tätä retkipaikkaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita historiaa ja luontoa yhdistävistä kohteista!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti