10.7.2019

Onko maa ihmistä varten?


Löysin varastoa siivotessa vanhoja lukion äidinkielen ainekirjoitusvihkojani. Niitä oli kiinnostavaa lukea yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen! Yksi kirjoituksistani tuntuu edelleen ajankohtaiselta, vaikka joistakin asioista ajattelen nykyään hieman laajemmin. Esimerkiksi ensimmäisessä kappaleessa olen kirjoittanut, että ihminen itse voisi vaikuttaa evoluutioon. Ehkä geenimuuntelun kautta kyllä, mutta asia ei silti ole niin yksioikoinen. Jos kerran evoluution tuloksena muotoutunut ihminen isoine aivoineen keksii geenimuuntelun sekä risteyttää eläin- ja kasvilajeja, niin eikö sekin ole evoluutiota... Tässä on siis tekstini vuodelta 1997:


Onko maa ihmistä varten?

 

Evoluutio on niin sanottu luonnonlaki, jota koko eliöyhteisö noudattaa yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Ihminen on luonut omat sääntönsä, ja taistelee nyt kumotakseen kaikki luonnonlait tai ainakin löytääkseen jokaisesta laista ihmisen mentävän aukon. Hän vaikuttaa maalla, merellä ja ilmassa, vaikka hänen lajityypillinen elinympäristönsä olisi ainoastaan maa. Ihminen matkustaa lentokoneella vain siivellisille eläimille tarkoitetulla alueella ja liikkuu laivoilla ja sukellusveneillä vain kiduksellisille eläimille ominaisessa ympäristössä. Hän on jopa käynyt koko biosfäärin ulkopuolella, avaruudessa asti. Ihmisen luonnonlaki on: "Jos et voi tehdä jotakin, keksi laite, jonka avulla se on mahdollista."

Pertti Koskimies toteaa Suomen Luonto -lehden elokuussa 1995 ilmestyneessä artikkelissaan Erämaan haukka, että ihminen on nopealla vauhdilla tuhoamassa luonnon viimeisetkin rippeet. Hänen mielestään ihmisten tulisi luopua tietoa ja järkeä korostavasta yhteiskunnastaan, ja alkaa elää yrittämättä muuttaa luontoa. Luonto kyllä pitää itsestään huolen, ihmisen ei tarvitsisi millään tavoin puuttua sen kiertokulkuun, ei negatiivisessa eikä edes positiivisessa mielessä. Luontoa ei missään tapauksessa saisi pitää vain ihmisen raaka-ainevarastona ja välineenä korkean elintason saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Voin kuvitella, kuinka ihanteellinen tilanne olisi luonnon ollessa kaikille ihmisille itseisarvo, josta ei yritettäisi hyötyä millään tavalla. Tällainen tilanne on kuitenkin erittäin epärealistinen. Ihminen on kahdelle jalalle nousemisestaan asti käyttänyt luontoa ja muita eläimiä hyväkseen, joten miksi hän nyt muuttuisi. 

Koskimiehen mielestä nykyinen luonnonsuojelu kaikkine tutkimuksineen (esimerkiksi lintujen rengastaminen) on väärin luontoa kohtaan, koska siinäkin on takana vain ihmisen halu käyttää valtaa maapallolla. Suojellakseen luontoa todella ihmisen täytyisi alistua osaksi sitä pitämättä itseään muita eliöitä arvokkaampana. Optimaalisin tilanne olisi luonnonsuojelun ollessa tarpeetonta kaiken ihmisen aiheuttaman tuhon puuttuessa. Mielestäni ongelmana Koskimiehen tavoittelemassa ihmisen ja luonnon suhteessa onkin juuri sen ihanteellisuus. Ei ole realistista olettaa ihmisen koskaan luopuvan itsekkäästä oman edun tavoittelustaan. Luonto on sitä paitsi jo nyt niin hyväksikäytetty, että aiheuttamiamme tuhoja on mahdotonta korjata. Ihmisten ei tulisi kuitenkaan olla välinpitämättömiä maapallon kohtalosta, vaan yrittää pelastaa se, mikä on pelastettavissa.

Nykyisen luonnonsuojelun arvostelu ei mielestäni ole pahitteeksi, sillä siinäkin on takana ehkä ihmisen halu säilyttää muutamia eläinlajeja vain niiden kauneuden vuoksi. Maailmassa on monia pieniä hyönteisiä, jotka ovat elämän kannalta tärkeämpiä kuin esimerkiksi saimaannorppa, mutta niitä ei suojella, koska ne eivät tuota ihmiselle mitään iloa. Nykyinen luonnonsuojelu on siis epäoikeudenmukaista. En tuomitse tällaista suojelua kuten Koskimies, mutta uskon jonkinlaisen arvostelun esittämisen olevan aiheellista. Olen havainnut yleensäkin kaikessa ihmisen toiminnassa olevan jonkinlaista kritisoinnin aihetta.

Uskonto, teknologia ja tiede ovat Koskimiehen mukaan ihmisen apuvälineitä lajisorron toteuttamisessa. Jopa biologia ja ekologia alistavat muun muassa ekosysteemit ja solut ihmisen tarpeisiin. Olen Koskimiehen kanssa samaa mieltä monien tutkimuksien tarpeettomuudesta. Onko ihmisen aivan pakko tietää kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat planeetastamme ja sen pienimmistäkin atomeista, jotta hänen elämänsä olisi mielekästä ja elämisen arvoista? Mielestäni ihminen olisi onnellisempi kaikessa tietämättömyydessään, mutta tämän tietoyhteiskunnassa elämisen vuoksi on suoraan sanottuna pakko pysyä mukana kehityksessä.

Arvostan Koskimiestä, Pentti Linkolaa ja muita heidän kaltaisiaan ekoisteja, sillä minusta ei olisi uhrautujaksi. Tiedän olevani liian mukavuudenhaluinen luopuakseni monista nykyajan mukavuuksista. Mutta vaikka en ensimmäisenä olisikaan uhrautumassa luonnon vuoksi, pidän ihmisistä, jotka yrittävät herättää ihmiskunnan sen loputtomalta vaikuttavasta unesta, jossa se on maailman valtias, ja maapallo vain sen loputtomien mielihalujen tyydyttämiseen tarvittavien raaka-aineiden ehtymätön varasto.

Ihmisten pitäisi siis Koskimiehen mukaan laskeutua valtaistuimeltaan ja tehdä luonnonsuojelu tarpeettomaksi. Kaikenlainen asioiden välineellistäminen ja hyödyn tavoittelu tulisi lopettaa. Minusta kuitenkin tuntuu, että koskaan ei tulla näkemään luontoa ylimpänä itseisarvona ja ihmistä eläimenä muiden eläinten joukossa.




7.7.2019

Hirsipöydän teko


Mökillämme ollut hirsinen pihapöytä oli jo parikymmentä vuotta vanha, joten tänä kesänä teimme uuden pöydän penkkeineen. Aivan kuten viime kesänä pihakaivon kannen teossa, oma osallistumiseni jäi lähinnä vanhan pöydän osien kantamiseen liiteriin ja rakentamisen eri vaiheiden valokuvaamiseen, kun miehet tekivät varsinaisen työn.

Tässä postauksessa kerron pöydän tekovaiheet siitä alkaen, kun tarvittavat hirret ovat jo valmiina. Isäni oli jo aiemmin kaatanut kuuset ja kuorinut sekä pätkinyt ne. Lisäksi pöydäksi ja penkeiksi tulevat hirret piti halkaista moottorisahalla kahtia ja höylätä halkaistut pinnat tasaisiksi.

Hirren halkaisu penkeiksi.
Halkaistujen hirsien pinnan höyläys.
Ensimmäisenä maahan aseteltiin alimmat hirsipalat, joiden paikat olivat samat kuin vanhassa pöydässä, sillä uusi pöytä tehtiin vanhan mittojen mukaan. Hirsipalojen puolikkaiden päälle aseteltiin ensimmäiset tukihirret. Kaikkiin hirsien liitoskohtiin piti tehdä moottorisahalla lovet, jotta pöydästä saatiin tukeva.

Alimmat hirsipalat.
Alimmat tukipuut.
Loven tekoa hirsien liitoskohtaan.
Seuraavaksi rakennelmaan soviteltiin alimmat pöytäosan hirret. Myös näihin piti tehdä lovet, kunhan puihin oli ensin merkattu kynällä liitoskohdat. Sen jälkeen asetteluvuorossa olivat pöytäosaa kannattelevat pöydänlevyiset lyhyimmät hirret. Tässä vaiheessa puita piti mittailla ja pyöritellä moneen otteeseen, jotta ne varmasti asettuivat oikein ja vankasti paikoilleen.

Alimmat pöytäosan hirret.
Pöytäosia kannattelevat lyhyet hirret.
Tämän jälkeen rakennelmaan alettiin sovitella halkaistuja pöytä- ja penkkihirsiä. Kolmen pöytähirren asettelu oli tarkkaa puuhaa, jotta pöydästä saatiin tasainen. Penkeistä piti saada erityisen tukevat, jotta ne eivät keikkaa. Kun osat olivat lovettuina lopullisilla paikoillaan, niiden paikoillaan pysyminen varmistettiin vielä naulaamalla ne kiinni alla oleviin hirsiin pitkillä nauloilla.

Pöytäosien sovittelua paikoilleen.
Höyläämisen jäljiltä pöydän pinta oli jo melko tasainen, mutta pinta viimeisteltiin hiomalla sitä vielä hiekkapaperilla. Viimeiseksi keskimmäisen pöytähirren päätyyn ruuvattiin koukku aurinkovarjolle. Uusi, hieno pihapöytä oli nyt valmis! Lopuksi hirsipöydän voi vielä käsitellä puunsuoja-aineella, joka suojaa sitä auringonvalolta ja kosteudelta.

Hirsipöytä valmiina.
Hirsipöytä valmiina.


1.7.2019

Tulipaikka vanhasta muuripadasta


Mökillämme on vanha valurautainen muuripata, jota on aikoinaan käytetty pyykkien keittämiseen. Pata on arviolta ainakin 60 vuotta vanha, mutta edelleen ehjä. Pyykinpesuun sitä ei ole käytetty enää pitkiin aikoihin, joten oli jo korkea aika keksiä sille muuta käyttöä. Vanhoissa rautapadoissa näkee muun muassa kukkaistutuksia, mutta vielä hyödyllisempi se on tulipaikkana, jota voi käyttää myös grillaukseen.


Aloitimme tulipaikan teon kaivamalla maasta heinikon pois pyöreältä alueelta. Nurmikon paikalle lapioimme tasaisen kerroksen hiekkaa. Hiekan päälle etsimme ensin muutaman ison, laakean ja tasaisen kiven, joiden päälle muuripata asetettiin niin ettei se keiku. Sen jälkeen koristelimme padan ympäristön pienemmillä kivillä. Nyt tulipaikka oli valmis ja poltimme siinä heti ensimmäisen koenuotion.


Jotta tulipaikkaa voi käyttää grillaukseen ilman että makkaroita täytyy kannatella tikuissa, ostin pataan lisävarusteeksi korkeudeltaan säädettävän grilliritilän, jonka rautakeppi tökättiin maahan lähelle pataa. Sen jälkeen ei tarvinnut kuin ruuvata ritilä sopivalle korkeudelle ja eikun grillaamaan! Ensimmäisenä testasimme makkaroiden paistoa, ja sen jälkeen olemme paistaneet myös vartaita ja pihvejä. Telineen mukana tuli lisäksi koukku kahvipannua varten, jos innostuu tekemään ulkona pannukahvia.