21.1.2017

Metsään -starttipäivä


Metsäkeskus järjestää Metsään -kursseja kaikille metsänhoidosta kiinnostuneille, jotka haluavat saada perustiedot metsätaloudesta. Kursseja on kolmen tasoisia: Metsään -starttipäivä, -peruskurssi ja -jatkokurssi. Osallistuin tänään Metsään -starttipäivään, joka järjestettiin Lappeenrannassa.


Päivä alkoi aamukahveilla, jonka jälkeen Metsäkeskuksen edustajat kertoivat tiivistä asiaa muun muassa metsätermeistä, metsänomistajan oikeuksista ja velvollisuuksista, metsäsertifioinnista sekä metsän kiertokulusta ja hoidosta.

Metsään -kursseilla on mukana myös metsäyhtiöiden edustajia vaihtelevasti eri metsäyhtiöistä. Tämänpäiväisessä tilaisuudessa oli Metsä Groupin edustajien vuoro kertoa metsänhoitopalveluista ja puukaupasta.

Metsä Groupin luento-osuuksien välissä oli lounastauko. Metsäkeskuksen osuus jatkui iltapäivällä, jolloin oli vuorossa asiaa metsäverotuksesta ja Metsäkeskuksen palveluista. Metsien suojelua sivuttiin myös. Verotukseen liittyvät asiat olivat mielestäni monimutkaisimpia, mutta niihin ei starttipäivässä ollut aikaa perehtyä syvemmin.

Kaiken kaikkiaan Metsään -starttipäivä oli mielestäni hyvä infopaketti metsänhoidon perustiedoista. Kurssipäivän hinta oli 20 euroa, ja kurssimateriaalit sekä lounas kuuluivat hintaan. Voin suositella Metsään -kursseja kaikille metsäasioista kiinnostuneille sekä tuleville tai uusille metsänomistajille, jotka kaipaavat tietoa metsänhoitoon ja oman metsäsuunnitelman tekoon liittyen.


6.1.2017

Suomi 100 -jääkirjaimet


Alkanut vuosi on Suomen itsenäisyyden juhlavuosi, sillä itsenäinen Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Koko vuosi on täynnä tapahtumia juhlavuoteen liittyen. Suomi 100 -sivustolla voi seurata mitä ympäri Suomen tapahtuu.


Lappeenrannassa juhlavuosi aloitettiin paljastamalla uudenvuodenaattona satamatorilla Suomi 100 -jääkirjaimet ennen Finlandia-hymnin säestämää ilotulitusta. Kirjaimet on valaistu sinisillä valoilla - kuinkas muuten. Jääteoksen on veistänyt Kimmo Frosti.



Hyvää alkanutta vuotta kaikille ja paljon onnea Suomelle!

1.1.2017

Mielakanranta


Mielakansaaressa Taipalsaaren kunnassa sijaitseva Mielakanranta on oiva retkipaikka sunnuntairetkeilyyn, eväiden syöntiin ja kesällä uintiin. Mielakanrannan omistaa Lemin kunta, vaikka se Taipalsaaren puolella sijaitseekin. Lemin kunta on antanut ranta-alueen Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön käyttöön ja hoitoon.

Mielakanrantaan pääsee teitse Lemiltä Salmentietä pitkin tai vesitse Pien-Saimaalta. Matkaa Lappeenrannasta kertyy teitä pitkin noin 30 kilometriä. Rannassa on grillikatos tulipaikkoineen, uimaranta ja iso laituri.


Kävimme Mielakanrannassa uudenvuodenpäivänä aloittamassa uuden retkeilyvuoden. Lämpötila oli pari astetta pakkasella eikä lunta ollut maassa kuin rippeitä, mutta järvi oli joulukuisten pakkasten jäljiltä jäässä. Aurinko oli noussut päivän korkeimmalle kohdalleen, mutta paistoi silti matalalla. Vajasta löysimme polttopuita ja teimme tulet hyväkuntoiselle grillipaikalle. 


Rannasta lähtevä laituri on pitkä ja leveä. Kesällä siihen voi rantautua veneillä, sillä laiturilta löytyy koukkuja ja veden syvyys laiturin vieressä on puolitoista metriä. Mielakanranta on myös Pien-Saimaalla liikkuville melojille hyvä taukopaikka. 




Retkieväät valmistuivat folionyyteissä tulella ja hiilloksella. Grillikatoksen vieressä olevan pitkän pöydän ääressä oli hyvä syödä eväät ja katsella järvelle. Välillä tosi piti käydä lämmittelemässä käsiä hiilloksen äärellä.




Eväät syötyämme aurinko alkoi jo laskea. Auringonlasku oli kaunis, kuten aina Saimaan rannoilla. Vuoden ensimmäinen päivä kääntyi iltapäivään komeasti ja ilmassa tuntui jo tuulahdus sään kylmenemisestä, sillä tammikuun alkupäiviksi on luvattu kiristyviä pakkasia. Toivottavasti tammikuu tuo tullessaan myös lumen.