21.1.2017

Metsään -starttipäivä


Metsäkeskus järjestää Metsään -kursseja kaikille metsänhoidosta kiinnostuneille, jotka haluavat saada perustiedot metsätaloudesta. Kursseja on kolmen tasoisia: Metsään -starttipäivä, -peruskurssi ja -jatkokurssi. Osallistuin tänään Metsään -starttipäivään, joka järjestettiin Lappeenrannassa.


Päivä alkoi aamukahveilla, jonka jälkeen Metsäkeskuksen edustajat kertoivat tiivistä asiaa muun muassa metsätermeistä, metsänomistajan oikeuksista ja velvollisuuksista, metsäsertifioinnista sekä metsän kiertokulusta ja hoidosta.

Metsään -kursseilla on mukana myös metsäyhtiöiden edustajia vaihtelevasti eri metsäyhtiöistä. Tämänpäiväisessä tilaisuudessa oli Metsä Groupin edustajien vuoro kertoa metsänhoitopalveluista ja puukaupasta.

Metsä Groupin luento-osuuksien välissä oli lounastauko. Metsäkeskuksen osuus jatkui iltapäivällä, jolloin oli vuorossa asiaa metsäverotuksesta ja Metsäkeskuksen palveluista. Metsien suojelua sivuttiin myös. Verotukseen liittyvät asiat olivat mielestäni monimutkaisimpia, mutta niihin ei starttipäivässä ollut aikaa perehtyä syvemmin.

Kaiken kaikkiaan Metsään -starttipäivä oli mielestäni hyvä infopaketti metsänhoidon perustiedoista. Kurssipäivän hinta oli 20 euroa, ja kurssimateriaalit sekä lounas kuuluivat hintaan. Voin suositella Metsään -kursseja kaikille metsäasioista kiinnostuneille sekä tuleville tai uusille metsänomistajille, jotka kaipaavat tietoa metsänhoitoon ja oman metsäsuunnitelman tekoon liittyen.


1 kommentti:

  1. Kiitos informaatiosta Paula. Päivä vaikutti mielenkiintoiselta kertomanasi. Sinä olet ilmeisesti metsänomistajana kiinnostunut noista asioista. Me olemme tällaisia kaupunkilaismetsänomistajia, joten on paljon asioita, jotka eivät siirry tai ole siirtyneet isältä tyttärelle, vaan tieto pitää etsiä muuta kautta.

    VastaaPoista