12.4.2020

Suuren Pyhäkalan linnavuori


Melkkolan kylässä Lappeenrannassa kohoaa korkea kalliomäki, jonka epäillään olevan muinaslinna. Linnavuori sijaitsee Suuri Pyhäkala -järven rannalla, ja se on pienehkö, mutta jyrkkäseinäinen. Vuorelle mennessä sille kannattaa suunnata luoteesta, jossa rinteet ovat loivimmat. Kallioseinämien suunta selviää hyvin maastokartasta, johon ne on merkitty isoiksi / ylipääsemättömiksi jyrkänteiksi.



Kävimme linnavuorella pääsiäisenä aurinkoisen sään innostamina. Saapuessamme vuorelle metsän läpi luoteissuunnasta, ensimmäisenä vastaan tuli kivikasa, jonka epäillään olevan joko linnavuoren puolustamiseen tehdyn muurin jäänteet tai sitten lapinraunio. Muutamalla muulla linnavuorella käyneenä tämä paikka vertautuu mielestäni hyvin niihin, eli mielestäni tätäkin on käytetty pako- ja puolustautumistarkoituksiin muiden muinaslinnojen tavoin.



Linnavuoren laelta avautuu hienot näkymät Suurelle Pyhäkalalle! Puiden välistä pilkotti juuri jäästä vapautunut järvi ja kauniit metsämaisemat. Maisemaa katsellessa ja pääsiäisen vuoksi mieleeni tuli perinne, jossa kylissä oli ennen vanhaan tapana kokoontua polttamaan pääsiäisvalkeita kylän korkeimmille paikoille. Näinköhän tämänkin vuoren laella ovat muinoin loimunneet pääsiäistulet?




5.4.2020

Kirjaesittelyssä Pentti Linkolan elämäkerta

Sisältää mainoslinkin. Se on merkitty tähdellä*.

Pentti Linkola oli kenties aikamme viimeinen suuri ajattelija ja ihmisten herättelijä. Hänen mielipiteensä olivat kärkeviä ja monet syyttivät häntä ihmisvihaajaksi. Itse ajattelen, että hän ei vihannut ihmisiä, vaan hän vain rakasti luontoa enemmän. Jyrkillä mielipiteillään hän yritti saada ihmiset havahtumaan nykyisen elämäntapamme kestämättömyydestä ja jatkuvan kasvupyrkimyksen mielettömyydestä. Kun tänään kuulin Linkolan kuolemasta, tuntui kuin suuri, vanha ja viisas puu olisi kaatunut.

Eniten arvostan Linkolassa sitä, että hän eli niin kuin opetti: vaatimattomasti ja raskasta fyysistä työtä tehden. Hän oli kalastaja, ornitologi, kirjailija, toisinajattelija ja luonnonsuojelija, joka eli pienessä mökissä ja tienasi elantonsa kalastamalla. Hänen uppoutuminen työhönsä ja harrastuksiinsa oli hämmästyttävää. Kalaan lähdettiin säällä kuin säällä ja lomareissu tarkoitti retkeä Ahvenanmaan ympäri - soutuveneellä! Nuorena lintuja rengastaessaan Linkola vietti touko-kesäkuussa enemmän aikaa puussa kuin maassa, vaikka hänellä oli korkeanpaikankammo! Korkein puu, johon intohimoinen ornitologi kiipesi, oli 31-metrinen mänty.

Riitta Kylänpään kirjoittama Pentti Linkola - ihminen ja legenda* voitti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2017 - eikä suotta. Kirja kertoo Linkolan vaiherikkaan elämäntarinan lapsuudesta koko Suomen kansan tuntemaksi ajattelija-kalastajaksi. Luin kirjan parissa päivässä, sillä kiinnostavasti kirjoitettu elämäntarina tempaisi minut mukaansa heti nuoruusvaiheesta, jolloin hurjat luontoretket alkoivat. Keväällä muuttolintujen saapuessa Pentin koulunkäynnistä ei tahtonut tulla mitään, kun hän suihki pyörällään lintupaikasta toiseen, ja silloin kun hän ei juossut lintujen perässä, hän onki tai virvelöi.

Linkolan omistautuneisuutta kuvaa myös hänen ruokavalionsa. Pentin kiertäessä Suomea polkupyörällä, hän ei malttanut pysähtyä edes syömään. Hänellä oli pyöränsarvessa reikäleipä, josta hän mursi paloja polkiessaan. Vettä hän joi ojista, soista ja järvistä. Kalastusretkillään hän söi raakoja kuoreita ja muita pikkukaloja heti tuoreeltaan kokonaisina! Vanhojen haukien syömistä ei suositeltu niiden sisältämän elohopean takia, mutta niitäkin hän söi jatkuvasti. Vuonna 1972 Linkola osallistui Työterveyslaitoksen elohopeatutkimukseen ja hänen hiuksistaan mitattiin valtakunnan ennätysmäärä metyylielohopeaa.

Mielestäni kiinnostavinta Linkolan elämäkerrassa oli hänen huimapäisten retkiensä kuvaus, mutta uskon että moni lukee mielenkiinnolla Pentin lapsuusajasta, jossa kuvataan helsinkiläisten sivistyneistöpiirien elämää 30- ja 40-luvuilla. Linkolan isä oli Helsingin yliopiston rehtori ja kasvitieteen professori ja hänen äitinsä laborantti. Pentin nuoruuden tuttavapiiri koostui 60-luvun kulttuurivaikuttajista, ja kirjassa vilisee tunnettuja nimiä Pekka Tarkasta Pentti Saarikoskeen. Linkola järjesti kotonaan vuosittain kevään muuttolintujen kunniaksi Kurkijuhlat, joissa vieraili biologeja, kirjailijoita, toimittajia, muusikoita ja muuta kulttuuriväkeä.

Elämäkerrassa kerrotaan myös miten Linkola tapasi vaimonsa Aliisa Lummeksen ja miten liitto päättyi myöhemmin eroon. Pentin ja Aliisan kahden tyttären lapsuutta kuvaillaan tarkasti, mutta epäselväksi jää, millaiset välit Linkolalla oli lapsiinsa heidän aikuistuttuaan. Kaiken kaikkiaan Linkola eli uskomattoman ja asialleen omistautuneen elämän, jossa hän toteutti ihanteitaan vimmaisesti. Hän koki luonnon ja metsien tuhoutumisen ja lintujen vähenemisen niin henkilökohtaisesti, että se aiheutti hänelle masennusta. Vuonna 1995 Linkola perusti Luonnonperintösäätiön, joka ostaa lahjoitusvaroin luonnonalueita ja rauhoittaa ne pysyvästi.

Pentti Linkola - ihminen ja legenda.
 
”Kasvun sijaan talouden pitäisi antaa romahtaa. Mitään talouskasvun kaltaista ei olisi saanut olla 1950-luvun jälkeen. Elintasomme ylittää kaikki järjelliset mitat, ja se pitäisikin pudottaa pieneen osaan nykyisestä.” -Pentti Linkola


22.3.2020

Jääkauden jäljet - kivikauden ihminen


Yksi suosikkini Etelä-Karjalan luontopoluista on Savitaipaleella kiertävä vaellusreitti Jääkauden jäljet - kivikauden ihminen. Olemme patikoineet reitin jo monena keväänä, sillä silloin se on parhaimmillaan. Kun Kuolimojärvi on vapautunut jäästä, linnut aloittaneet kevätkonserttinsa ja kangasvuokot kukkivat, on suorastaan pakko päästä päiväretkelle huikeankauniisiin ranta- ja harjumaisemiin! Reitin kokonaispituus on noin 16 kilometriä, mutta hiekkatie- ja polkuverkosto mahdollistaa myös lyhyempien lenkkien kiertämisen. Osa lenkistä soveltuu myös pyöräilyyn. Patikoijat seuraavat viitoituksen kävelijähahmoja ja pyöräilijät polkupyörän kuvia.

Lepänkannon uimaranta.
Reitin opasviitta.
Reitin lähtöpiste on Lepänkannon uimarannalla osoitteessa Myllylammentie 311, johon voi jättää auton parkkiin. Parkkipaikan vieressä on infotaulu ja kartta, josta kannattaa ottaa kuva puhelimeen. Vaikka polun varrella on hyvät opastemerkit, karttaa seuraamalla näkee parhaiten missä kohdassa reittiä on menossa. Jos lähtee kiertämään lenkkiä suositellusti vastapäivään, reitin kauneimmat järvimaisemat ovat ensimmäisellä osuudella ennen Rovastinojaa, josta olen kirjoittanut oman postauksensa.

Kuolimojärvi.
Pitkospuupolkua.
Reitin ensimmäinen osuus alkaa jääkauden muovaamilla rantavalli- ja harjumaisemilla, ja heti alkumatkasta on jyrkkä nousu harjun päälle. Sieltä laskeudutaan alas Kuolimon rantaa seurailevalle polulle, jolla on myös pitkospuita. Nämä maisemat ovat aurinkoisena kevätpäivänä parhaimmasta päästä mitä olen Etelä-Karjalan luontopoluilla nähnyt! Kuolimojärven vesi on kirkasta ja pohjahiekka kivineen erottuu kauas. Myös Rovastinojan kivikauden malliin tehty kota sijaitsee kauniilla paikalla.

Rovastinojan kota.
Rovastinojan kodalla.
Evästauko kannattaa pitää Rovastinojalla, sillä sen jälkeen reitillä ei ole muita taukopaikkoja. Rovastinojan jälkeen reitti jatkuu aavistuksen yksitoikkoisia hiekka- ja metsäteitä pitkin. Kun näkyviin tulee Pomperin kierros -kyltti, voi sen luota joko lähteä oikoreitille ja jättää väliin neljän kilometrin mittaisen Pomperin peltojen kiertämisen tai sitten jatkaa viitan osoittamaan suuntaan. Peltomaisemien lisäksi Pomperin kierroksen varrella on vanha tervahauta, joka on mielenkiintoinen paikka historiasta kiinnostuneille. 

Vanha tervahauta.
Pomperin peltomaisemaa.
Peltojen kierroksen jälkeen päädytään taas samalle tielle, päättipä sitten oikaista tai kiertää koko lenkin. Siitä eteenpäin reitti kulkee hiekkateitä ja metsäpolkuja pitkin reitin viimeiseen harjuosuuteen asti. Tällä harjupolulla onkin sitten reitin toiseksi kauneimmat maisemat! Polku mutkittelee viehättävässä kangasmaastossa korkeiden harjujen päällä suppakuoppien ohitse jääkauden muovaamaa selännettä pitkin. Infotaulussa kerrotaan alueen harvinaisuudesta eli kangasvuokosta, joka on rauhoitettu ja viihtyy näillä Salpausselän harjuilla. 

Harjupolulla suppamaastossa.
Infotaulu kangasvuokosta.
Kangasvuokko.
Harjupolulta päädytään kinttupolkua pitkin takaisin Myllylammentielle ja reitin lähtöpisteeseen. Vaikka olemme kiertäneet tämän reitin jo ainakin neljänä vuonna peräkkäin, en kyllästy tähän koskaan - varsinkaan reitin alku- ja loppuosaan! Ainoastaan Pomperin peltojen kierroksen maltan nykyään jättää väliin, sillä se on maisemiltaan melko tavanomainen. Kahtena keväänä olemme kulkeneet tämän toukokuisena hellepäivänä, jolloin olen lenkin päätteeksi vielä heittänyt talviturkin Kuolimojärveen Lepänkannon uimarannalla.

9.3.2020

Haikkarinniemi



Villähteen Taavilassa sijaitsee 16 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue Haikkarinniemi, jossa kasvaa monimuotoista metsää. Niemi on Kymijärvessä ja suojelualueeseen kuuluu myös viereinen Lammassaari. Niemen ympäri kulkee lyhyehkö luontopolku ja lisäksi siellä risteilee valaistu pururata. Alueelle pääsee kätevimmin Toivolantieltä käsin.



Haikkarinniemessä on muun muassa pähkinälehtoa, korkeita haapoja ja suuria kelopuita, ja osa alueesta kuuluu valkoselkätikan suojeluohjelmaan. Käydessämme niemessä kuulimme tikan naputusta, mutta emme nähneet oliko kyseessä juuri valkoselkätikka. Lämmin maaliskuu oli saanut jo muitakin lintuja hereille ja tunnelma lumettomassa metsässä oli aivan huhtikuinen. Jää suli rannassa ihan silmissä!



Haikkarinniemen kärkeä kutsutaan Haikkarinkärjeksi. Se on sammaloituneiden kivien peittämä ja sen rannoilta on hyvä tähystellä Kymijärvelle. Vaikka koko niemen alue kärkineen on melko pieni ja nopeasti kierretty, on sen luonto todella monimuotoista ja järvimaisema upea. Tämä on kiva lenkki vaikka sunnuntaikävelyksi!