25.9.2016

Katralammen laavu


Korkealla kalliolla sijaitseva Katralammen laavu, joka tunnetaan myös nimellä Sikalaavu, on oivallinen taukopaikka Joutsenon retkeilyreittejä tallaaville. Laavulle pääsee esimerkiksi patikoimalla sinisin maalitäplin merkittyä reittiä Myllymäen laskettelukeskuksesta koilliseen. Sieltä matkaa Katralammelle tulee noin neljä kilometriä. Lähin osoite laavulle on Roisontie.


Vaikka Katralammen laavu ei sijaitse korvessa, sen ympäristö on melko erämainen. Lisäksi laavulta on hieno näköala alhaalla siintävälle Katralammelle! Syksyisenä sunnuntaina kalliolta oli mukava ihailla ruskan värejä ja sinistä lampea.


Patikoi Katralammelle sitten Myllymäestä, Vesikkolasta tai Kiukkaanlammelta, sinne on matkan varrella selkeät opasteet. Alla olevat opasviitat löytyvät Roisontien varrelta, ja ne neuvovat kääntymään tieltä metsään kohti laavua. Laavulle noustaan ylös jyrkähköä mäkeä.




11.9.2016

Monnonlahti


Monnonlahdessa Lemillä on melko uusi retkikohde, josta löytyy nuotiokatos ja laituri. Retkikohde on otettu käyttöön vuonna 2014 ja se sijaitsee Pien-Saimaan rannalla Väliväylän varrella. Kävimme Monnonlahdessa syyskuisena sunnuntaina.


Monnonlahteen pääsee vesitse meloen tai maitse kävellen metsäpolkua pitkin, Luukkaantien ylittävän sähkölinjan luota. Me olimme liikkeellä autolla ja jätimme sen Luukkaantieltä ennen sähkölinjaa kääntyvälle metsäautotielle. Sähkölinjan luota löytyi opasviitta "Monnonlahti".


Lähdimme tallaamaan opasviitan osoittamaan suuntaan seuraten oransseja maalimerkkejä puissa. Polku sukelsi heti houkuttelevasti metsän siimekseen. Havaittuamme runsaan sienimäärän poikkesimme polulta monta kertaa keräämään haapa-, kangas- ja karvarouskuja. Niitä kertyi iso kassillinen.


Lyhyehkön metsäosuuden jälkeen polku laskeutui Monnonlahden rantaan. Matkaa opasviitalta kohteeseen on arviolta alle kilometri. Näkyviin tulee ensin nuotiokatos, jonka takana rannassa on portaat laiturille. 



Laiturilta avautuu hieno näkymä Pien-Saimaalle! Aurinkoisena syyspäivänä laiturilla oli ihana istuskella ja uittaa jalkoja vielä melko lämpimässä vedessä.




Monnonlahti on mielestäni mukava lähiretkikohde, jossa tulee varmasti käytyä uudestaankin - ainakin sieniaikaan. Kohteen ainoa huono puoli on liian lyhyt metsäpolkuosuus.


4.9.2016

Vedenalainen Saimaa


Tyynellä säällä Saimaa näyttää rauhalliselta, mutta silloinkin pinnan alla tapahtuu. Kasvit kasvavat, kalat liikkuvat, kotilot ja simpukat elävät omaa elämäänsä... Pääsin kesällä tutustumaan Saimaan vedenalaiseen maailmaan vesitiiviin kameran avulla. Minulla ei ole sukellusvarusteita, joten olen kuvannut kahlaten ja uiden rantavesissä.


Kuvaaminen veden alla on melko haastavaa, sillä valo ja värit näyttäytyvät eri tavalla kuin normaalissa kuvauksessa. Kamera myös liikahtelee aaltojen mukana, ja vedessä liikkuu kaikenlaista "roskaa" linssin editse. Haasteista huolimatta vedenalaiskuvauksen kiehtova maailma on vienyt mennessään ja olenkin viettänyt Saimaalla enemmän aikaa kuin aiempina kesinä.




Järven pohjassa on ihan oma maailmansa, aivan kuin vedenalainen viidakko! Oli myös jännittävää ensimmäistä kertaa nähdä miltä sadepisarat näyttävät veden alta katsottuna.

Vedenalaista viidakkoa.



Sadepisarat veden alta kuvattuna.

Kaloja näkyy kuvatessa usein, mutta useimmiten ne ovat kameraa nopeampia ja kuvaan tallentuu vain pyrstö! Ainoastaan pienet ahvenet ovat sen verran uteliaita, että onnistuin saamaan ne kuvaan niiden tullessa ihmettelemään kameraa.


Kotilot ja simpukat ovat helppoja kuvattavia, sillä ne liikkuvat hitaasti jos ollenkaan. Niitäkin löytyy Saimaasta yllättävän paljon.







Lue myös: Valokuvausta veden alla


1.9.2016

Mökkisaunan tunnelmia


Mökkisaunamme on jo lähes 80 vuotta vanha. Se valmistui loppukesällä 1939 eli juuri ennen talvisotaa. Vain lauteet puuttuivat. Lauteiden puuttumisen vuoksi saunan rakentaja, ukkini veli, ei itse ehtinyt kylpeä uudessa saunassa kertaakaan, sillä hän joutui sotaan ja kaatui. Voi kunpa hän tietäisi kuinka paljon saunassa on sittemmin saunottu ja saunotaan edelleen!


Sauna oli alunperin savusauna, josta kertoo vieläkin saunan seinien ja katon musta väritys ja savun tuoksu. Myöhemmin saunaan hankittiin tavallinen puukiuas. Saunan tummat seinät luovat silti edelleen ainutlaatuisen tunnelman, jollaista ei uusissa vaaleissa saunoissa ole.


Juhannussaunassa pitää aina olla saunavastat! Loppukesän hämärinä iltoina tunnelmaa tuovat lyhdyt ja kynttilät. Jos vielä sattuu olemaan täysikuu, tunnelma on täydellinen.