Kummakivi

Kummakivi Ruokolahdella on kummallisin retkikohde, jossa olen käynyt. Keskellä eteläkarjalaista metsää tasapainoilee valtava siirtolohkare kuperan kallion päällä. Kivi näyttää siltä kuin voisi keikahtaa toiselle puolelle hetkellä millä hyvänsä, mutta ei silti liiku senttiäkään. Se on pysynyt paikoillaan vuosituhansia - siitä lähtien kun jäätikkö on sen paikalleen kuljettanut.

Kummakivi.

Kummakiven lähelle löytää osoitteella Kummakiventie, Ruokolahti. Kiven luo pääsee kahta reittiä: Kummakiventien varrelta lähtevää metsäpolkua pitkin tai tien päästä kävelemällä Pitkäjärven rantaa Sammalsillalle. Sammalsilta johdattaa järven yli ja sen jälkeen polku vie kivelle.

Opaste Kummakiventien varrella.

Sammalsilta.

Menee Kummakivelle kumpaa reittiä tahansa, löytää molempia perille selkeäksi tallautuneita polkuja seuraamalla. Me jätimme auton tien päähän, kävelimme kivelle Sammalsillan kautta ja tulimme pois metsäpolkua ja tietä pitkin. Matkaa kierrokselle tuli vain pari kilometriä.

Saavuttuamme kiven luo, hämmästys oli suuri. Vaikka kiven oli nähnyt kuvissa, se oli paikan päällä nähtynä vielä paljon vaikuttavampi ja ihmeellisempi. Alkuhämmennyksestä toivuttuani piti tietysti yrittää liikuttaa kiveä... Ei hievahtanutkaan, hih.

Kuva: Kimmo Kauppi

Kummakivi.

Poluista huomaa, että Kummakivi on suosittu kohde. Tallaajia on riittänyt... Meidän lisäksemme aurinkoinen helatorstai oli houkutellut kivelle kolme muutakin porukkaa. Yksi porukka tuli meidän jälkeemme ja sen jälkeen näimme tien laidassa kaksi muutakin autoa.

Kummakivi ympäristöineen on säilynyt onneksi luonnontilaisena ilman mainoksia paikasta. Ainoa opasviittakin on vinossa, mikä sopii mielestäni paikan kummallisuuteen hyvin. Sivusta katsottuna kivessä voi muuten hyvällä mielikuvituksella erottaa kasvot ja tuiman ilmeen!

Kummakivi.

Metsäpolku johtaa Kummakivelle.

Kummakivi pääsi omalla retkikohdelistallani kärjen tuntumaan, vaikka se onkin "vain kivi". Jotain taianomaista ja jännittävää siinä on. Ehdottomasti käymisen arvoinen kohde vaikka pidemmänkin matkan takaa.

Kirsikankukkia Lappeenrannan arboretumissa

Yksi upeimmista kevään merkeistä on kirsikkapuiden kukinta. Se kestää vain noin viikon verran, joten kukinta-aikaan puita kannattaa ihailla koko vuoden edestä. Onneksi kukkaloistoa voi tallentaa myös valokuviin! Tämän postauksen kuvat otin Lappeenrannan arboretumissa.

Lappeenrannan arboretum eli puulajipuisto sijaitsee Valtakadun varrella keskustasta itään. Puistossa on noin 130 puu- ja pensaslajia, joista suosikkejani ovat kirsikkapuut. Kirsikoita on kolmea lajia: hapan-, pilvi- ja rusokirsikkaa. Itse en eri kirsikkalajikkeita erota, kaikki ne näyttävät kukkiessaan yhtä kauniilta!

Kirsikan kukinta-aika vaihtelee kevään säästä riippuen parilla viikolla. Tänä vuonna kukinta alkoi myöhään kylmän sään vuoksi, mutta heti lämpötilan noustua kukat alkoivat kasvaa lähes silmissä.

Japanissa kirsikkapuiden kukinta on suuri kansanjuhla. Kukinnan aikaan japanilaiset viettävät hanamia, joka tarkoittaa sanatarkasti kukkien katselemista. Silloin ihmiset lähtevät puistoihin piknikeille syömään eväitä ja viettämään aikaa yhdessä. Keskeisin asia on kuitenkin kirsikankukkien katseleminen.

Joissakin idän uskonnoissa kirsikankukka symboloi katoavaisuutta. Sen ymmärtää hyvin, sillä täysi kukinta kestää vain lyhyen aikaa. Japanissa on sananlasku, joka kuvaa katoavaisuutta osuvasti:

"Ihaile kirsikkapuun kukkia nyt, myrskytuuli saattaa tempaista ne yön aikana mukaansa."

Suomessa suurin kirsikkapuiden keskittymä on Roihuvuoressa Helsingissä. Roihuvuoren kirsikkapuistossa kasvaa yli 200 kirsikkapuuta! Puistossa vietetään joka kevät kukinnan aikaan hanamia.

Jos aikoo vielä tänä vuonna nähdä kirsikoiden täyden kukinnan tai viettää omaa hanamia, kannattaa pitää jo kiirettä. Kukat saattavat tosiaan vaikka seuraavassa tuulessa pudota.

Sinivuokkojen aika

Kylmä sää myöhästytti sinivuokkojen kukintaa tänä keväänä, mutta nyt siniset kaunokaiset ilahduttavat taas metsissä. Olen aina pitänyt sinivuokoista, sillä ne ovat keväisten metsien ensimmäisiä kukkijoita ja niiden väri on yksi lempiväreistäni.

Kävin tänään kuvaamassa Lappeenrannan Pappilanniemen sinivuokkoja, sillä niemi on tunnettu sinivuokkopaikka. Niemen lehtopaikoissa on nyt suorastaan sinivuokkojen meri.

Normaalien sinisten lisäksi olen nähnyt myös valkoisia ja punaisia sinivuokkoja. Erikoisten värien muodostumiseen vaikuttaa esimerkiksi maaperän kalkkipitoisuus. Tällä kuvausreissulla ei näkynyt valkoista tai punaista, mutta sitäkin enemmän sinisen sävykirjoa ja liilaa.

 Sinivuokon kukinnan edistymistä seurataan vuosittain Luontoliiton kevätseurannassa. 

 Lue myös: Pappilanniemen kevät

Ketunlenkki Repovedellä

Repoveden kansallispuistossa kulkee monipuolinen viiden kilometrin pituinen Ketunlenkki. Kävimme ystäväni kanssa kiertämässä lenkin aurinkoisena perjantaina ennen vappua. Sovimme treffit Kouvolaan ja ajoimme sieltä alle tunnin matkan Repovedelle Lapinsalmen parkkipaikalle, jonka osoite on Riippusillantie 55, Kouvola.

Lapinsalmen riippusilta.

Lapinsalmen riippusillalla.

Kiersimme lenkin myötäpäivään, sillä Lapinsalmen riippusilta oli houkutteleva aloitus retkelle. Silta on Repoveden kohteista tunnetuin - eikä suotta. Kymmenen metrin korkeudessa kulkevalta sillalta on upeat näköalat ympäröivään vesistöön. Kuten useisiin kuuluisiin siltoihin, myös Lapinsalmen siltaan on kiinnitetty paljon rakkauslukkoja.

Näkymä Lapinsalmen riippusillalta.

Rakkauslukkoja Lapinsalmen riippusillalla.

Koska olimme molemmat tulleet yli tunnin matkan päästä, nälkä yllätti heti alkumatkasta. Onneksi mukanamme oli reput täynnä evästä. Söimme eväät riippusillan kupeessa olevalla laiturilla auringonpaisteessa. Uimaan ei sentään vielä tarettu... Viereisellä laiturilla istui lokkeja ja kauempaa kuului kuikan huuto.

Evästauko.

Riippusillalta Ketunlenkki jatkuu pohjoiseen kohti Katajavuorta. Se on reitin korkein kohta. Vuorelle kivutaan parisataa porrasta lähes pystysuoraa jyrkännettä! Maisemat kyllä palkitsevat maitohapoille menevät jalat. Portaiden jälkeen kannattaa käydä sekä oikealla että vasemmalla puolella olevilla kallioilla. Molemmista paikoista on huikaisevan hienot näköalat.

Katajavuori.

Portaat Katajavuorelle.

Maisemaa Katajavuorelta.

Kuva: Heidi Wahlfors

Maisemaa Katajavuorelta.

Katajavuorelta reitti jatkuu kaartaen takaisin etelän suuntaan. Polku kulkee koko ajan ihanassa sammalmetsässä. Noin kilometrin päässä Katajavuorelta reitti johtaa taas veden äärelle. Rannassa on nuotiopaikka, pari pöytää ja laituri. Vesi kimmelsi huhtikuun lopun auringossa kauniisti juuri jäiden lähdettyä.

Sammalmetsää Ketunlenkillä.

Kapiaveden taukopaikan maisemaa.

Kapiaveden taukopaikka.

Taukopaikalta reitti jatkuu metsässä rantaa myötäillen. Opasteita on useissa kohdissa ja oransseja maalimerkkejä seuraamalla pysyy oikealla reitillä. Pari kertaa kadotimme maalimerkit jutellessamme, mutta jonkin matkaa takaisin päin käveltyämme oikea reitti löytyi taas.

Ketunlenkin opasteita.

Seuraavaksi polulla tulee eteen Terrivuoren kalliojyrkänne, joka ohitetaan kapeaa polkua pitkin kallion ja veden välissä. Sen jälkeen kuljetaan metsässä Määkijäniemeen asti, jonka rannassa on Ketunlossi. Se on vaijerilossi, jota liikutetaan vaijerista vetämällä. Saapuessamme rantaan lossi oli vastarannalla. Saimme hilattua lossin salmen yli ja hyppäsimme kyytiin. Matka veden yli taittui melko nopeasti kun vain jaksoi kiskoa vaijeria.

Ketunlossin laituri.

Ketunlossin kyydissä.

Perillä vastarannalla.

Ketunlossin jälkeen leveä polku johdattaa kulkijat rantaa myötäillen takaisin reitin lähtöpisteeseen. Viiden kilometrin retki meni nopeasti, vaikka kävelimme rauhallista vauhtia, pidimme evästauon ja istuskelimme Katajavuoren laella. Tänne on päästävä vielä uudestaan!

Ketunlenkki on mielestäni aivan ihana reitti! Ei heti tule mieleen toista yhtä monipuolista lenkkiä, jossa viiden kilometrin matkalla on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Suosittelen reittiä ehdottomasti kaikille! Ainoa huono puoli, joka tulee mieleeni on, että kesäviikonloppuisin Ketunlenkillä on takuulla ruuhkaa. Näin huhtikuun lopussa ihmisiä tuli vastaan vain harvakseltaan eikä riippusillalla tai lossillakaan ollut tungosta.