16.9.2018

Sormuskivi


Nuijamaan kirkon lähellä komeilee erikoisen niminen suuri siirtolohkare, Sormuskivi. Kivi on yksi Saimaa Geoparkin kohteista ja rauhoitettu suojelukohde. Aina se ei ole ollut suojeltu, sillä se oli vähällä joutua räjäytetyksi Saimaan kanavan pengerkiviksi. Onneksi kivi kuitenkin päätettiin säilyttää sen erikoisuuden vuoksi ja siitä tuli Nuijamaan maamerkki. 


Kiven luona olevassa opastaulussa kerrotaan mistä kivi on saanut omalaatuisen nimensä. Tarinan mukaan kiven päältä löydettiin nälkävuosina ihmiskäden luuranko, jonka sormessa oli sormus. Ilmeisesti lintu oli kuljettanut käden kivelle. Myöhemmin läheisen kirkon risti tuhoutui sodassa ja siinä ollut timantti hävisi. Timanttia ei ole löydetty, mutta tarina kertoo, että timantti palautuu aikanaan sormuksen muodossa kivelle... 


Toinen mielenkiintoinen tarina kertoo kuinka joku uskalias ratsasti kiven päälle hevosella siihen aikaan, kun kivelle johtivat kierreportaat. Hevonen saatiin vaivoin alas kiveltä, minkä jälkeen portaat poistettiin. Harmi sinänsä ettei portaita enää ole, sillä tasaisen kiven laella olisi aivan mahtava näköalapaikka!


Kivi liittyy myös sotahistoriaan, sillä lotat pitivät kiven päällä ilmavalvontaharjoituksia ennen talvisotaa, ja Nuijamaan miehet kokoontuivat kiven luona 13.10.1939 talvisotaan lähtiessään. Toiseenkin sotaan lähdettiin samalta paikalta. Lisäksi ennen rajalinjan selviämistä kivi oli monta kuukautta ei-kenenkään-maalla. Mitä kaikkea kivi onkaan nähnyt! 




2.9.2018

Saimaan kanavan pyöräilyreitti


Saimaan kanava täytti elokuussa 50 vuotta. Sen kunniaksi kävimme ensimmäistä kertaa pyöräilemässä kanavan pyöräilyreitillä. Kanavaa myötäilee sen itäpuolella hiekkatie, joka on sekä kanavan huoltotie että pyöräilyreitti. Pyöräretken voi aloittaa esimerkiksi Mälkiän sululta, josta jatketaan Mustolan sululle vanhaa kanavauomaa seuraillen. Mustolan sulun jälkeen alkaa varsinainen kanavan hiekkatie.

Saimaan kanavan pyöräilyreitillä.
Vanhaa kanavaa Mustolassa.
Aluksi maisemassa näkyy Mustolan teollisuusalue valkoisine ja mustine "vuorineen". Se jälkeen maisema muuttuu kauniin metsäiseksi ja välillä vastarannalla näkyy myös komeita kallioita. Soskuan sulun jälkeen seuraava sulku on vasta Venäjän puolella.

Mustolan teollisuusaluetta.
Mustolan teollisuusaluetta.
Soskuan kohdalla vanhan kanavan päässä on metallikehikkoinen pyöreä vesiputous, josta vedet imeytyvät kohisten johonkin kuin maan nielaisemana. Todennäköisesti vesi johdetaan tämän kautta vanhasta kanavasta uuteen kanavaan. Erikoinen näky!

Soskuan "vesiputous".
Soskuan sulku.
Soskualta kanava jatkuu tasalevyisenä kohti Kansolaa. Kansolan kohdalla ei ole sulkua, vaan ainoastaan läppäsilta. Sillan jälkeen pyöräilyreitti jatkuu vanhan kanavan varressa. Melko pian vasemmalla näkyy kaunis vanha rullasilta.

Kansolan läppäsilta.
Kansolan rullasilta.
Rullasiltaa ei ylitetä, vaan jatketaan hiekkatietä vanhaa kanavaa seuraillen. Pian kanavaa seuraileva reitti vaihtuu yli neljä kilometriä pitkäksi pengertieksi, joka on mielestäni koko reitin kaunein osuus. Vettä näkyy molemmin puolin tietä koko matkan Suikin kapulalossille saakka. Aivan ihanat maisemat!

Saimaan kanavan pengertie.
Saimaan kanavan pengertie.
Pengertien päässä on pieni levähdyspaikka, jossa on pöytä ja nuotiopaikka. Rannassa on kätevä kapulalossi, jolla hilaudutaan lyhyt matka vastarannalle Suikkiin. Suikista alkaa reitin viimeinen osuus, joka päättyy Nuijamaalle.

Pyöräilyreitille kertyy matkaa noin 20 kilometriä yhteen suuntaan. Takaisin ajaa mielellään samaa reittiä hienojen maisemien takia, mutta jos haluaa vaihtelua, niin takaisin pääsee myös kyläteitä pitkin vaikka Konnunsuon kautta. Siinä tapauksessa reitille tulee kyllä reilusti lisämatkaa.

Kapulalossi Suikin rannassa.