20.7.2020

Kesäruokaa ulkona


Kesällä tekee mieli tehdä ruokaa ulkona - varsinkin mökillä. Siellä vanhasta muuripadasta tehty grillipaikka ja loimusavustin ovat meillä ahkerassa käytössä. Kotona taas ulkoruoka valmistuu sähkögrillissä. Mökin savustuspöntössä savustuvat useimmiten ahvenet, muikut ja lohi. Kuvasin tähän postaukseen kesäruokiamme, joista toivottavasti moni saa vinkkejä omiin kesäkokkailuihinsa!

Ahvenet savustumassa.
Savustetut muikut.
Lohi savustumassa.
Savustuspöntössä voi käyttää myös muurinpohjapannua. Se monipuolistaa savustimen ruoanvalmistusmahdollisuuksia, sillä muurikalla voi paistaa lähes mitä vain. Lisäksi ulkona kokkailun yksi merkittävä hyvä puoli on, että paistamisen käryt tuulettuvat saman tien ulkoilmaan. Eniten pannulla tulee tehtyä kanaa, vihanneksia ja hampurilaisia sekä tietenkin lettuja!

Wokkivihannekset muurikalla.
Kanaa ja perunoita muurikalla.
Hampurilaiset muurikalla.
Letut muurikalla.
Makkaraa, perunoita ja vihanneksia sähkögrillissä.

12.7.2020

Kukka-asetelmakuvia kuvapankkiin


Yksi mielipuuhistani mökillä on kerätä luonnonkukkia ja tehdä niistä kauniita kimppuja ja asetelmia vanhoihin astioihin kuten maitokannuihin ja kahvipannuihin. Mökin aitat ovat oikeita aarreaittoja kauniiden vanhojen tavaroiden löytämiseen! Monet esineet ovat lojuneet nurkissa pölyttyneinä ja unohdettuina, mutta olen ottanut niitä käyttöön koristeiksi ja kukka-astioiksi. Tähän postaukseen kokosin kuvia tämänkesäisistä kimpuista ja asetelmista.





Sen lisäksi, että olen teettänyt joistakin kukkakuvistani omia postikortteja, myyn kuviani myös Shutterstock-kuvapankissa. Tämänkin postauksen kuvat ovat siellä myynnissä. Olen huomannut, että osa asetelmakuvista menee suhteellisen hyvin kaupaksi, koska ne käyvät moneen käyttötarkoitukseen. Jos olet kiinnostunut ostamaan kuviani tai alkamaan itsekin kuvapankkikuvaajaksi, rekisteröidy Shutterstockiin*.






1.7.2020

Lieksan Pappilanluhta


Aivan Lieksan keskustan tuntumassa sijaitseva Pappilanluhdan kosteikko on mukava virkistäytymispaikka, joka tarjoaa helpon mahdollisuuden tarkkailla kosteikkoalueella viihtyviä lintuja ja muita eläinlajeja. Luhta-alue on noin 14 hehtaarin suuruinen, ja sen vedenpinnan korkeus on riippuvainen Pielisen vedenkorkeudesta. Kosteikon tavoitteena on tarjota vesilinnuille sopiva elinympäristö ja ylipäätään lisätä luonnon monimuotoisuutta.




Pappilanluhdalle pääsee helposti Lieksa-Joensuu-tieltä käsin, sillä pysäköintialue on aivan tien varrella. Suoraan parkkipaikalta pääsee puiselle kävelysillalle, joka johtaa lintutornille. Alkumatka tornille saakka on esteetön eli se on kuljettavissa myös pyörätuolilla. Lintutornista käsin on hyvä kiikaroida luhtaa kaikkiin ilmansuuntiin. Tornilta matka jatkuu pitkospuita ja polkuja pitkin koivuiseen metsään, jossa reitti tekee lenkin ja palaa takaisin lintutornille. Luhdalle pääsee Sokojoen ylittävän sillan ansiosta myös Rauhalan ja Tuiran kaupunginosista.




Olemme kiertäneet reitin toukokuussa ja kesäkuussa, ja se on mielestäni lyhyytensä vuoksi kiva kohde sunnuntaikävelylle tai muuten vain ohimennessä käytäväksi. Keväällä pitkospuiden varrella kukkivat rentukat ja metsässä tuoksuivat tuomet ja tuoreet koivunlehdet. Kesällä pitkospuiden ympärillä kasvoi metsätähteä ja mesimarjaa. Lintujen kevätmuutto oli jo takanapäin, joten niitä ei näkynyt tavanomaista enempää. Lintujen muuttoaikoina täällä käy varmasti kuhina!