23.5.2021

Norppapolku Puumalassa

Norppapolun maisemaa Saimaalle

Puumalan Norppapolku oli houkutellut minua siitä lähtien kun luin siitä Retkipaikka - uudet seikkailut -kirjasta. Polku koostuu kolmesta rengasreitistä, jotka voi kiertää joko erikseen tai kaikki kerralla. Jos kiertää kaikki kerralla ja aloittaa polun Puumalan satamasta, matkaa kertyy yhteensä 13 kilometriä. Kaksi muuta polun lähtöpistettä ovat Luukkolantien ja Kaivannon pysäköintialueet. Me jätimme auton Luukkolantien parkkialueelle ja lähdimme kiertämään kaikki kolme rengasreittiä kerralla.

Suuria kivenlohkareita

Koivunoksat hiirenkorvalla

Kiersimme Norppapolun helatorstaina ja aivan kuin tilauksesta päivä oli aurinkoinen ja lämmin, lähes helteinen. Koivuissa oli jo pienet lehdet ja sää täysin kesäinen. Tallasimme reittiä vastapäivään, ja se kulki aivan rannan tuntumassa Kaivannonkiepin osuudella. Tämän lenkin varrelta löytyvät reitin upeimmat maisemat, joten jos kierrät kolmesta lenkistä vain yhden, suosittelen Kaivannonkieppiä! Tältä osuudelta löytyy myös iso ja komea hirsilaavu.

Kaivannonkiepin laavu


Norppapolun maisemaa Saimaalle

Norppapolun eteläisin osuus on Kotkatsaarenkierros, jonka varrella on muun muassa hienoja harju- ja suppamaisemia, retkisatama sekä tietenkin myös Saimaa-näkymiä. Maijavuorelta näkyy kauas Kokkolanselälle. Sekä Kaivannonkiepin että Kotkatsaaren kierroksen varrella on hiekkarantoja, joissa voi pulahtaa uimaan. Omat uimakamppeeni olivat majoituspaikassamme Sahanlahdessa, sillä olin päättänyt heittää talviturkin siellä saunasta käsin, joten en uinut vielä Norppapolun varrella.

Norppapolun maisemaa Saimaalle

Nainen Norppapolulla
Kotkatsaaren kierroksen jälkeen reitti jatkuu takaisin pohjoisen suuntaan Kaivannonkiepin toista laitaa. Kaivannonkiepin itäpuolella on upea näköalapaikka Pääskytvuori, joka on hieno paikka vaikka evästauolle. Tässä vaiheessa reittiä huomasimme, että kaikki reitillä näkemämme ihmiset olivat tulleet meitä vastaan, joten ilmeisesti Norppapolkua suositellaan kierrettäväksi myötäpäivään. Myöhemmin luin netistä, että myötäpäivään kierrettynä polku on hieman helppokulkuisempi, mutta ei se vaativa ollut vastapäiväänkään kierrettynä.

Käkkyräinen mänty

Hiekkaranta
Norppapolun pohjoisin osuus on Kitulanlenkki, jonka varrella on vähiten järvimaisemaa. Sen sijaan erilaisia metsämaisemia riittää; on kuusikkoa, männikköä, koivikkoa... Kitulanlenkin erikoisuus on Huutovuori, jolle nousu ja sieltä laskeutuminen olivat kierroksen viimeinen osuus ennen lähtöpisteeseemme eli Luukkolantien parkkipaikalle saapumista. Kilometrejä kertyi vähän yli 11, sillä Luukkolantieltä reitille lähdettäessä Puumalan sillan ylitys jää pois.

Mies Norppapolulla


Kallioseinämää Norppapolun varrella
Norppapolku on aivan ihanteellinen lenkki niille, jotka rakastavat Saimaata ja järvimaisemia, kallioita, mäntymetsiä ja harjumaastoja. Vaikka norppia ei näkynytkään, ihastuin tähän polkuun täysin ja aion kiertää sen joskus vielä uudelleen. Myös Puumalan Sahanlahti ihastutti, ja varsinkin sen vanha puulämmitteinen rantasauna, josta käsin oli mahtavaa heittää talviturkki kylmään veteen. 

Nainen uimassa




16.5.2021

Sinisellä Saimaalla, osa 3

 

Toukokuussa, näin uuden veneilykauden alussa, on mukava muistella edellisen kesän veneretkiä ja suunnitella tulevia. Kävin läpi viime kesän valokuvia ja poimin tähän muutaman kuvan Pien-Saimaasta parhaimmillaan, eli tyynenä ja sinisenä. Saimaa on upea myös sateella ja myrskysäillä, mutta silloin ihailen sitä mieluiten rannalta käsin.

Peilityyni Pien-Saimaa

Airot ja köysi veneessä

Kuvat kertovat viime vuoden veneilykauden käynnistyneen toukokuussa ja jatkuneen syyskuun loppuun. Sää näyttää olleen aurinkoinen, mutta se johtuu siitä, että vesille tulee lähdettyä vain poutasäällä. Vakiokohteet veneretkillä ovat olleet Nuottasaari, Naurissaari ja Ruohosaari, mutta olemme käyneet myös Karhusaaressa sekä parissa pikkusaaressa. 

Soutuvene rannalla

Nainen istumassa soutuveneen keulassa

Parhaiten viime kauden veneretkistä jäi mieleen souturetki minisaareen, riippumattoilu Naurissaaressa sekä syksyinen ruskaretki Karhusaareen. Siirsin mökillä olleen vanhan riippumaton veneretkikäyttöön, sillä se on helppo virittää saaressa puiden väliin loikoilupaikaksi. Karhusaaren retki jäi mieleen erityisesti siksi, että syyskuun lopussa oli vielä aivan kesäisen lämmin sää.

Airo tekee kuvioita veteen

Naisen jalat riippumatossa

Maisema Pien-Saimaalta

Moottoriveneen aaltoja Pien-Saimaalla

 

Lue myös: Sinisellä Saimaalla, osa 2


3.5.2021

Orjainlahden kosteikko

Vene Orjainlahden kosteikon rannalla

Lappeenrannan Merenlahdella sijaitsee yksi monista Pien-Saimaan kosteikoista, joiden avulla yritetään vähentää pelloilta järveen päätyvien ravinteiden määrää. Orjainlahden reilun hehtaarin kokoinen kosteikko perustettiin vuonna 2013, ja se on osaltaan auttanut parantamaan Pien-Saimaan vedenlaatua. Vesiensuojelun lisäksi kosteikko palvelee myös luonnon monimuotoisuutta ja linnustoa. 

Oja Orjainlahden kosteikolla

Pieni saari Orjainlahden kosteikolla

Orjainlahden kosteikko sopii myös virkistyskäyttöön, sillä sen rannalla on laavu. Laavulta on rentouttavaa katsella Pien-Saimaalle ja seurata ympäristön lintuelämää. Kävimme tutustumassa paikkaan häikäisevän kirkkaana kevätpäivänä, kun taivas oli kirkkaansininen, mutta maa vielä talven jäljiltä väritön. Kosteikolla uiskenteli kanadanhanhipariskunta ja lähimetsästä kuului sepelkyyhkyjen huhuilua. Lisäksi kosteikon reunamien pajukoissa kuului viihtyvän iso joukko pikkulintuja.

Orjainlahden laavu

Kaksi kanadanhanhea Orjainlahdella 
Paikka on lintuharrastajille ihanteellinen kosteikoilla viihtyvien lintujen seuraamiseen. Kosteikon mättäille on pystytetty linnunpönttöjä ja -pesiä, joten hyviä pesäpaikkoja riittää monelle lintulajille. Koska laavu on lähellä kosteikkoa, tulee siellä liikkua rauhallisesti, jottei aiheuta linnuille häiriötä. Autolla ei onneksi pääse laavulle asti, vaan auto pitää jättää Orjainlahdentien varressa olevalle pienelle parkkialueelle pellon laitaan.

Pajunkissoja pajuissa

Orjainlahden kosteikkoa