25.9.2020

Juhannuskallio

 

Onpa kalliolla kaunis nimi - Juhannuskallio. Ja paikkanakin se on yhtä kaunis! Aivan Rukan hiihtokeskuksen vieressä sijaitseva Juhannuskallio sai nimensä siellä aikoinaan vietetyistä juhannusjuhlista. Kallio kuuluu Valtavaara-Pyhävaaran luonnonsuojelualueeseen, ja siellä tulee liikkua vain valmiita polkuja pitkin, jotta kallion kasvillisuus ei kuluisi eivätkä uhanalaiset kasvit vahingoittuisi. Polkuja ja paljasta kalliota pitkin kulkemalla saa onneksi hyvin kierrettyä koko alueen.


Kävimme Juhannuskalliolla helteisenä kesäkuun aamuna. Aurinko oli noussut jo korkealle ja paistoi lämpimästi ennakoiden kuumaa päivää. Menimme kalliolle Juhannuskallion tieltä, jonka varrella olevalle pienelle parkkipaikalle jätimme auton. Pysäköintipaikalta on vain muutaman sadan metrin matka polkua pitkin paikan päälle, joten siellä voi hyvin poiketa pienellä päiväretkellä vaikka ohikulkumatkalla. 

Kallion laelta avautuu avara näkymä Kuusamon ja Venäjän suuntaan. Metsää, järviä ja lampia näkyy silmänkantamattomiin. Rukan hiihtokeskus jää sopivasti piiloon, joten maisemaa hallitsee ainoastaan Kuusamon kaunis luonto. Oli hieno hetki istua auringon lämmittämällä kalliolla ja katsella keskikesäistä Koillismaan maisemaa. Tunturikasveista bongasimme muun muassa herkänkaunista ruohokanukkaa. Ruka onkin Suomen eteläisimpiä paikkoja, jossa voi löytää tunturikasveja.



Lue myös: Koillismaa-runo

13.9.2020

Kolme luontorunoa


Osallistuin Suomen luonnon päivän kunniaksi järjestettyyn runokilpailuun, jossa etsittiin lyriikkoja siitä, millainen rakkaan kotimaamme luonto on runon kielellä. Kilpailuun sai lähettää maksimissaan kolme runoa per henkilö, ja yhteensä kisan lyriikkasaldo kohosi lähes 3000 runoon. Voittajaksi valittiin Veera Viidan kaunis runo nimeltään Näillä silmillä.

Nyt kilpailun päätyttyä julkaisen tässä omat runoni, jotka omistan Suomen kauniille luonnolle:

 

Kasvu

Kasvan kiinni kesään
sulan tuliselle kalliolle
liukenen lämpimiin vesiin.

Järventuoksu hiuksissa
lumpeenkukka korvalla
leijun laineiden sylissä.

Edessäni järvenselkä
selustana suven maa
sulaudun osaksi maisemaa.


Kuva: Kimmo Kauppi

  Salaperäisten polkujen lääni

Lähdevettä ja suolaheiniä
pisarasta heijastuva auringonsäde
metsän tarinoita ja menninkäisiä,
joita kaikki eivät näe.

Vanamoinen sammalmatto
korpin raakkuva ääni
haviseva lehvästökatto
salaperäisten polkujen lääni.



Metsän salainen elämä

Maahisten polku ja keijujen piiri
tuhannen pientä jalanjälkeä
usvaolento ja lähteen peili
metsällä on salainen elämä.

Täällä olen vain vierailija
neuvoton neulaspolulla
kahahdus keskellä kuusikkoa
muurahainen metsän maailmankaikkeudessa.


2.9.2020

Sarviniemi - rapistuneesta lomakylästä virkistysalueeksi


Kirjoitin viisi vuotta sitten Sarviniemestä, joka on upea luontokohde, mutta jota rumensivat ränsistymään päässeen lomakylän jäänteet. Sarviniemessä toimi vuosikymmeniä suosittu lomakylä, jonka tarina tuli päätökseensä vuonna 2007. Sen jälkeen lomamökit jäivät rapistumaan ja alue painui vähäksi aikaa unohduksiin, kunnes vuonna 2015 Sarviniemi nousi otsikoihin venäläisten tehtyä siitä ostotarjouksen. Moninaisten vaiheiden jälkeen niemi päätyi lopulta Metsähallituksen omistukseen ja alueen tie kohti uutta, luonnontilaisempaa kukoistusta alkoi.



Vuonna 2017 Sarviniemi vuokrattiin Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiölle, joka alkoi kunnostaa paikasta kaikille yhteistä retkeily- ja virkistysaluetta. Nyt viimeisetkin lomakylän rakennukset on purettu ja paikalla on uusi iso nuotiokatos, infotauluja ja uimakopit. Myöhemmin rakennetaan myös sauna. Upea niemi on nyt kaikille avoin päiväretkikohde, jossa voi viettää aikaa vaikka grillaten ja uiden. Alueella yöpyminen ei ole sallittua vieressä sijaitsevan Puolustusvoimien harjoitusalueen vuoksi. 


Olen käynyt Sarviviemessä useita kertoja ja nähnyt sen hienon muutoksen nykyiseen luonto- ja virkistyskäyttöön. Nyt virkistysalueena paikan upea luonto pääsee oikeuksiinsa, sillä alueen maisemat ovat vertaansa vailla! Pienen ja suuren Sarviniemen väliin jäävällä suojaisalla hiekkarannalla voi ihailla tyyntä Saimaata ja niemien kärjissä Suur-Saimaan aaltoja. Vesi on kirkasta ja polkujen varsilla ja pohjoisrannalla voi nähdä jääkauden jäljiltä suuria irtolohkareita. Suuren Sarviniemen reunamoreeniselänne onkin erikoisuutensa vuoksi yksi Saimaa Geoparkin kohteista.