Sisältää mainoslinkin. Se on merkitty tähdellä*.
Pentti Linkola oli kenties aikamme viimeinen suuri ajattelija ja ihmisten herättelijä. Hänen mielipiteensä olivat kärkeviä ja monet syyttivät häntä ihmisvihaajaksi. Itse ajattelen, että hän ei vihannut ihmisiä, vaan hän vain rakasti luontoa enemmän. Jyrkillä mielipiteillään hän yritti saada ihmiset havahtumaan nykyisen elämäntapamme kestämättömyydestä ja jatkuvan kasvupyrkimyksen mielettömyydestä. Kun tänään kuulin Linkolan kuolemasta, tuntui kuin suuri, vanha ja viisas puu olisi kaatunut.
Eniten arvostan Linkolassa sitä, että hän eli niin kuin opetti: vaatimattomasti ja raskasta fyysistä työtä tehden. Hän oli kalastaja, ornitologi, kirjailija, toisinajattelija ja luonnonsuojelija, joka eli pienessä mökissä ja tienasi elantonsa kalastamalla. Hänen uppoutuminen työhönsä ja harrastuksiinsa oli hämmästyttävää. Kalaan lähdettiin säällä kuin säällä ja lomareissu tarkoitti retkeä Ahvenanmaan ympäri - soutuveneellä! Nuorena lintuja rengastaessaan Linkola vietti touko-kesäkuussa enemmän aikaa puussa kuin maassa, vaikka hänellä oli korkeanpaikankammo! Korkein puu, johon intohimoinen ornitologi kiipesi, oli 31-metrinen mänty.
Riitta Kylänpään kirjoittama
Pentti Linkola - ihminen ja legenda* voitti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2017 - eikä suotta. Kirja kertoo Linkolan vaiherikkaan elämäntarinan lapsuudesta koko Suomen kansan tuntemaksi ajattelija-kalastajaksi. Luin kirjan parissa päivässä, sillä kiinnostavasti kirjoitettu elämäntarina tempaisi minut mukaansa heti nuoruusvaiheesta, jolloin hurjat luontoretket alkoivat. Keväällä muuttolintujen saapuessa Pentin koulunkäynnistä ei tahtonut tulla mitään, kun hän suihki pyörällään lintupaikasta toiseen, ja silloin kun hän ei juossut lintujen perässä, hän onki tai virvelöi.
Linkolan omistautuneisuutta kuvaa myös hänen ruokavalionsa. Pentin kiertäessä Suomea polkupyörällä, hän ei malttanut pysähtyä edes syömään. Hänellä oli pyöränsarvessa reikäleipä, josta hän mursi paloja polkiessaan. Vettä hän joi ojista, soista ja järvistä. Kalastusretkillään hän söi raakoja kuoreita ja muita pikkukaloja heti tuoreeltaan kokonaisina! Vanhojen haukien syömistä ei suositeltu niiden sisältämän elohopean takia, mutta niitäkin hän söi jatkuvasti. Vuonna 1972 Linkola osallistui Työterveyslaitoksen elohopeatutkimukseen ja hänen hiuksistaan mitattiin valtakunnan ennätysmäärä metyylielohopeaa.
Mielestäni kiinnostavinta Linkolan elämäkerrassa oli hänen huimapäisten retkiensä kuvaus, mutta uskon että moni lukee mielenkiinnolla Pentin lapsuusajasta, jossa kuvataan helsinkiläisten sivistyneistöpiirien elämää 30- ja 40-luvuilla. Linkolan isä oli Helsingin yliopiston rehtori ja kasvitieteen professori ja hänen äitinsä laborantti. Pentin nuoruuden tuttavapiiri koostui 60-luvun kulttuurivaikuttajista, ja kirjassa vilisee tunnettuja nimiä Pekka Tarkasta Pentti Saarikoskeen. Linkola järjesti kotonaan vuosittain kevään muuttolintujen kunniaksi Kurkijuhlat, joissa vieraili biologeja, kirjailijoita, toimittajia, muusikoita ja muuta kulttuuriväkeä.
Elämäkerrassa kerrotaan myös miten Linkola tapasi vaimonsa Aliisa Lummeksen ja miten liitto päättyi myöhemmin eroon. Pentin ja Aliisan kahden tyttären lapsuutta kuvaillaan tarkasti, mutta epäselväksi jää, millaiset välit Linkolalla oli lapsiinsa heidän aikuistuttuaan. Kaiken kaikkiaan Linkola eli uskomattoman ja asialleen omistautuneen elämän, jossa hän toteutti ihanteitaan vimmaisesti. Hän koki luonnon ja metsien tuhoutumisen ja lintujen vähenemisen niin henkilökohtaisesti, että se aiheutti hänelle masennusta. Vuonna 1995 Linkola perusti
Luonnonperintösäätiön, joka ostaa lahjoitusvaroin luonnonalueita ja rauhoittaa ne pysyvästi.
 |
| Pentti Linkola - ihminen ja legenda. |
”Kasvun sijaan talouden pitäisi antaa romahtaa. Mitään talouskasvun kaltaista ei olisi saanut olla 1950-luvun jälkeen. Elintasomme ylittää kaikki järjelliset mitat, ja se pitäisikin pudottaa pieneen osaan nykyisestä.” -Pentti Linkola
