Jouluisten kuvien ottaminen ja joulurunojen rustaileminen on mukava tapa virittäytyä joulutunnelmaan. Lähetin tänäkin vuonna joulukortit, joissa on itse ottamani kuva sekä itsetehty runo. Näiden kuvieni ja runoni myötä toivotan kaikille oikein hyvää joulua!
Metsämaiden joulu
Kun joulu saapuu metsämaille
ja lumikiteet tähtinä loistaa
ei kukaan juhlan tunnusta jää vaille
vaan luontokin joulun ilosanomaa toistaa.
 | |
Sisältää mainoslinkkejä. Ne on merkitty tähdellä*.
Sinikka Piipon ja Pertti Salon kirja Terveyttä sienistä* on sienestäjän tuhti tietopaketti. Teoksessa esitellään Suomessa kasvavia terveellisiä sieniä, joilla on laajoja hyödyllisiä vaikutuksia muun muassa immuunipuolustukseen, tulehdusten ja kasvainten sekä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyyn. Mukaan ovat päässeet esimerkiksi haperot, huhtasienet, pakuri, rouskut, tatit, vahverot ja vinokkaat. Jokaista sienilaija käsitellään perusteellisesti sen terveysvaikutusten kannalta.
Terveyttä sienistä tarjoaa tavallista sienikirjaa syvällisempää tietoa sienien koostumuksesta ja käyttötavoista, joten suosittelen kirjaa laajempaa tietoa kuin pelkkää tunnistusopasta hakeville. Kirjassa on runsaasti kuvia, mutta laajuutensa vuoksi sitä ei kannata kantaa mukana metsässä. Tunnistusoppaaksi mukaan sieniretkelle sopii esimerkiksi Ruokasienet Suomen luonnossa*.
Luin mielenkiinnolla mitä ainesosia itselle tutut sienet sisältävät. Esimerkiksi kantarelleissa on A-, B- ja D-vitamiineja, karotenoideja, niasiinia, folaattia, aminohappoja ja paljon muita terveyttä edistäviä ainesosia. Pakurikääpä, jota olen kerännyt omasta mökkimetsästämme, on varsinainen terveyspommi. Kirjassa kerrotaan myös pakurin historiasta rohtokäytössä ja sen nykyisistä käyttötavoista.
Teoksessa on kaikkien esiteltyjen sienien yhteydessä tavanomaisesta poikkeava resepti siitä, mitä kyseisestä sienestä voisi kokkailla. Ruokaohjeet houkuttelevat kokeilemaan, miltä maistuu vaikkapa huhtasienipizza, mesisienisämpylät tai kantarellipikkelsi. Eri sienilajien kohdalla on myös kerrottu miten ne tulee käsitellä ennen ruoaksi valmistamista, ja onpa mukana myös vinkkejä sienien käytöstä ihonhoidossa!
Puntalassa Ruokolahdella kulkeva Kissankierros on noin seitsemän kilometrin pituinen rengasreitti, jonka varrella on lippaluola ja Vaarasmäen laavu. Kierroksen lähtöpisteen osoite on Puntalantie 331, jonka pienelle parkkialueelle voi jättää auton. Lähdimme tälle kissamaiselle kierrokselle kauniina syyspäivänä eväiden kera. Kissankierroksen viitta näkyi tien vastakkaisella puolella, ja ylitettyämme Puntalantien lähdimme tallaamaan reittiä suositellusti vastapäivään. Polku on opastettu keltaisin maalimerkein, joita seuraamalla pysyy oikealla polulla.
Kuullessani Kissankierroksesta ensimmäistä kertaa, mietin, viittaako nimi kuuluisaan Ruokolahden leijonaan. Reitin nimi tulee kuitenkin Kissamäestä, jonka läpi polku kulkee, ja opaskylteissäkin on tavallisen kissan kuva, joten ainakaan tässä yhteydessä ei ole huomattu hyödyntää legendaarista leijonatarinaa. Olisi jännittävää, jos Ruokolahdella olisi vaikkapa Leijonan jäljillä -niminen polku!
Kissankierroksen erikoisuus on Haisevanlammen kivikirkoksi kutsuttu lippaluola. Aivan kuten moni muukin luola Etelä-Karjalassa, myös tämä onkalo on toiminut vainovuosina lähiseudun asukkaiden piilopaikkana sekä lisäksi myös kirkkona - siitä nimitys kivikirkko. Vieressä sijaitseva Haisevanlampi ei ainakaan tällä kertaa haissut, mistä lie saanut ei-niin-houkuttelevan nimensä...
Reitti kulkee helpoilla maasto- ja metsäpoluilla sekä loppumatkasta hiekkatiellä. Polun varrelle osuu kolme mäkeä; Kissamäki, Holmanmäki ja Vaarasmäki, jonka laella on laavu tulipaikkoineen. Laavu on suurin piirtein lenkin puolivälissä, joten se on juuri sopiva paikka evästauolle. Laavun jälkeen reitti jatkuu hiekkatiellä perinteisessä maalaismaisemassa peltonäkymineen. Kaiken kaikkiaan Kissankierros on kiva peruslenkki päiväretkeksi, mutta kovin erämaisia maisemia se ei tarjoa.
Syksy tuo tullessaan ihanat aamusumut - niin tapahtui myös tänä syksynä. Monena aamuna on saatu ihailla kauniin utuisia maisemia, jotka ovat kuin maalauksesta. Säätieteellisestä näkökulmasta katsoen sumu on matalalle muodostunut pilvi, joka kehittyy kun näkymätön vesihöyry tiivistyy pieniksi pisaroiksi. Maisemallisesti se on arvoituksellista, herkkää, runollista ja kaiken kaunistavaa utua.
Tämän postauksen kuvat on otettu lokakuisena aamuna Lappeenrannan satamassa, joka oli kietoutunut kuvaukselliseen sumuun juuri auringon noustessa. Saimaasta noussut vesihöyry teki maisemista kuin maalauksia, joissa kohteiden ääriviivat alkoivat vähitellen terävöityä ja kirkastua. Uskomattoman kaunista!
Lue myös: Sumua Saimaalla
Ruokolahdella lähellä Venäjän rajaa sijaitseva Lassilan linnavuori on mahtava retkipaikka historiallisten luontokohteiden ystäville, sillä samassa kohteessa on sekä muinainen linnavuori että kiinnostava luola. Paikalla pääsee myös harrastamaan hiukan kalliokiipeilyä eikä näköaloissakaan ole valittamista, joten tämä kohde oli suorastaan pakko nähdä! Lisäksi luolaan liittyy Isonvihan aikaan liittyvä tositarina.
 |
| Opasviitta luolalle. |
Lähin osoite linnavuorelle on Myllylahdenpolku 31. Tien varrella tulee vastaan parkkipaikka, johon voi jättää auton. Paikalla on opastaulu, jossa kerrotaan luolan toimineen turvapaikkana lähikylän asukkaille Isonvihan aikana venäläisten hyökätessä. Kyläläiset olivat ahtautuneet kallio-onkaloon, ja kaksi heistä vartioi luolan suuaukoilla. Koska luola sijaitsee sen verran korkealla, että vihollinen ei sinne vartijoiden ohi päässyt, venäläiset keksivät kaataa luolan katossa olevista raoista kiehuvaa vettä savustaakseen suomalaiset ulos. Keino ei tepsinyt, sillä kylmä kallio ehti jäähdyttää veden eikä se ollut enää polttavaa sataessaan luolassa olevien niskaan. Luola siis pelasti kyläläisten hengen!
 |
| Näkymä luolan sisältä. |
Luolaan menoa helpottaa paikalle rakennetut tikkaat. Aluksi näin luolassa vain pimeyttä, mutta silmien totuttua hämärään pystyin erottamaan keskellä olevia suuria lohkareita ja onkalon toisessa päässä näkyvän valon. Luola on siis läpikuljettava, joskin keskikohdasta ahdas, eikä sen toisella suuaukolla ole tikkaita. Tuntuu uskomattomalta, että tuohon tilaan on ahtautunut 40 ihmistä Isonvihan aikana. Luolaa on varmasti käytetty piilopaikkana myös muissa vainoissa ja sodissa, joita itänaapurimme on valitettavasti kautta aikain järjestänyt...
 |
| Kuva: Kimmo Kauppi |
Luolasta selvittyämme edessä oli toinen kiipeily, sillä aioimme mennä myös linnavuoren laella käymään. Laelle kiivetään pienen matkaa pystysuoraa juurakkoista kalliota pitkin, mutta apuna on onneksi köysi. Kallio ja puiden juuret muodostavat luonnon omat portaat, jotka helpottavat kapuamista. Korkeanpaikankammoisten ei kannata katsoa taakseen kesken matkan... Onneksi en vilkaissut alas ennen kuin ylös päästyäni.
 |
| Kiipeilyköysi kallioseinämällä. |
 |
| Näkymä kalliolta alas. |
Kiipeäminen linnavuorelle kannattaa, sillä ylhäältä on hienot näkymät viereiselle Latvajärvelle ja sitä ympäröivään maisemaan. Luolalla ja kallioseinämällä kiipeillessä tuli kuuma, joten vuoren laella oli hyvä hengähtää ja hörppiä vettä. Alimmaisessa kuvassa näkyy todennäköisesti luola ylhäältä päin kuvattuna. En uskaltanut mennä reunalle kurkkaamaan, onko luola juuri tämän kallion alapuolella, mutta lähellä sitä se ainakin on.
 |
| Linnavuoren maisemia. |
 |
| Latvajärvi. |
 |
| Linnavuoren maisemia. |
Haikolan luontopolku on noin kilometrin mittainen ja helppokulkuinen reitti pitkospuiden päässä olevalle laavulle. Reitti alkaa hiekkatien vieressä olevalta pieneltä parkkipaikalta osoitteessa Haikolantie 320, josta se kulkee pellon reunaa ja Karvajalanjokea seuraillen Ukkolantielle. Ukkolantiellä ylitetään puusilta ja loppumatka kuljetaan leveää pitkospuureittiä laavulle asti. Tämä Ukkolantieltä alkava puinen osuus on esteetön, eli siinä mahtuu liikkumaan myös pyörätuolilla.
Kävimme Haikolan polulla lämpimänä syyspäivänä eikä siellä näkynyt muita. Polku on lyhyt, joten laavulle kävellessä ei ehdi tulla nälkä, emmekä sen vuoksi ottaneet tälle retkelle eväitäkään mukaan. Laavulta löytyy silti hyvä varustus keittiövälineitä; on perinteinen nokipannu sekä paistinpannuja ja kattiloita, joten tänne kannattaa tulla vaikka vain ruokaretkelle. Itse keskityin valokuvaamaan syyskuisia maisemia, jotka näyttävät kuvissa yllättävän kesäisiltä.
Joella, jota luontopolku seurailee, on jännä nimi - Karvajalanjoki. Nimen kerrotaan perustuvan muinaissuomalaiseen Karvajalka-nimeen ja aikaan ennen etunimiä. Muinaissuomalaisilla oli nimittäin ennen kristinuskon tuloa yleensä vain yksi nimi, esimerkiksi Kaukomieli ja Paksujalka ovat tällaisia. Kristinuskon myötä näistä muokkautui sukunimiä. Itselleni tuli mieleen, että Karvajalka saattaisi viitata myös karhuun, sillä olen joissakin vanhoissa teksteissä nähnyt karhua kutsuttavan karvajalaksi.
Sisältää mainoslinkin. Se on merkitty tähdellä*.
No nyt on painavaa asiaa Saimaasta! Kirja Saimaa - koko tarina* painaa lähes kaksi ja puoli kiloa ja siinä on 824 sivua, jotka pitävät sisällään Suomen suurimman järven tarinan sen synnystä nykypäivään. Teoksen kirjoittanut ristiinalainen Ari Manninen on kertonut, että tiiliskivimäisyydestä huolimatta kirjasta on myös karsittu paljon asiaa pois. Saimaa on niin suuri, monimuotoinen ja tarinarikas, että siitä riittäisi asiaa vaikka kuinka paljon. Tästä teoksesta löytyvät kuitenkin kaikki tärkeimmät asiat.
 |
| Saimaa - koko tarina. |
Saimaan tarina alkaa noin kahden miljardin vuoden takaa, jolloin Itä-Suomen kallioperä alkoi saada muotoaan muinaismeren pohjalle kerrostuneista maa-aineksista. Muinaismerestä nousi poimuvuoria, joita muokkasivat vuosimiljoonien aikana mannerlaattojen törmäykset, maanjäristykset ja jääkaudet. Nykyisin muinaisista poimuvuorista on vielä jäljellä parhaiten kulutusta kestäneet rantakalliot. On jännittävää ajatella, että Saimaan rantakalliolla istuskellessa alla saattaa olla vuosimiljoonia vanhaa kalliota!
Nykyiseen muotoonsa Saimaa asettui noin 5700 vuotta sitten Vuoksen puhkeamisen aikoihin. Imatran kohdalla hiekkakankaaseen puhjennut uoma paisui valtavaksi koskeksi, joka laski Muinais-Laatokkaan ja sieltä Viipurinlahteen. Vedenpinta laski lopulta nykyiselle tasolleen, ja nykyisin Saimaata muovaavat lähinnä ihmisten toimet kuten ruoppaukset, sillat, kanavat ja pengertiet. Itse lisäisin tähän listaan valitettavasti myös jätevesipäästöt, joista saa uutisista liian usein lukea.
Omasta mielestäni kiinnostavinta kirjassa ovat Saimaan muinaismuistot, kuten kalliomaalaukset, muinaiset asuinpaikat ja linnavuoret sekä tarinat paikoista, joihin liittyy erikoisia tarinoita. Pelkästään monet paikannimet saavat mielikuvituksen lentämään, vai mitä sanotte esimerkiksi näistä nimistä: Aarresaari, Liittokivi, Surmajoki, Kehruukivi, Pirunroikka, Alttarkivi, Osmonaskeleet... Suorastaan ahmin nämä luvut kirjasta.
Kirjassa käydään läpi Saimaan kunnat, saaret, kanavat, maantiet, kartanot ja uhanalaiset eläimet. Saimaan tarinaa ei tietenkään voisi kirjoittaa ilman saimaannorppaa, joten tämä viiksekäs järven asukki on myös saanut oman alalukunsa teokseen. Aikoinaan norppia oli joka puolella Saimaata kannan ollessa useita tuhansia! Lajin kanta hupeni 1950-luvulla vain 50-100 yksilöön, joten norpan rauhoitus tuli aivan viime hetkillä vuonna 1955. Vielä nykyäänkään norppia ei ole kuin vain noin 400 yksilöä.
Kirjassa on runsaasti kuvia eri puolilta Saimaata, ja oli mukava bongailla sivuilta tuttuja paikkoja, joita itsekin on kuvannut. Lisäksi kirjasta sai paljon uusia retki-ideoita paikoista, joissa olisi kiva päästä käymään. Saimaan alueella on seitsemän kaupunkia ja kolmetoista kuntaa, joten menipä minne päin Itä-Suomea tahansa, Suomen suurin järvi tulee vastaan vähän joka puolella. Tämä vuosi aloitti kotimaanmatkailun trendin, joka toivottavasti hyödyttää myös Saimaan alueen kaupunkeja. Itse asun kivenheiton päässä Saimaasta ja kuljen sen rannoilla ja vesillä kaikkina vuodenaikoina, mutta en kyllästy sen maisemiin koskaan. Saimaalla riittää loputtomasti nähtävää!
Onpa kalliolla kaunis nimi - Juhannuskallio. Ja paikkanakin se on yhtä kaunis! Aivan Rukan hiihtokeskuksen vieressä sijaitseva Juhannuskallio sai nimensä siellä aikoinaan vietetyistä juhannusjuhlista. Kallio kuuluu Valtavaara-Pyhävaaran luonnonsuojelualueeseen, ja siellä tulee liikkua vain valmiita polkuja pitkin, jotta kallion kasvillisuus ei kuluisi eivätkä uhanalaiset kasvit vahingoittuisi. Polkuja ja paljasta kalliota pitkin kulkemalla saa onneksi hyvin kierrettyä koko alueen.
Kävimme Juhannuskalliolla helteisenä kesäkuun aamuna. Aurinko oli noussut jo korkealle ja paistoi lämpimästi ennakoiden kuumaa päivää. Menimme kalliolle Juhannuskallion tieltä, jonka varrella olevalle pienelle parkkipaikalle jätimme auton. Pysäköintipaikalta on vain muutaman sadan metrin matka polkua pitkin paikan päälle, joten siellä voi hyvin poiketa pienellä päiväretkellä vaikka ohikulkumatkalla.
Kallion laelta avautuu avara näkymä Kuusamon ja Venäjän suuntaan. Metsää, järviä ja lampia näkyy silmänkantamattomiin. Rukan hiihtokeskus jää sopivasti piiloon, joten maisemaa hallitsee ainoastaan Kuusamon kaunis luonto. Oli hieno hetki istua auringon lämmittämällä kalliolla ja katsella keskikesäistä Koillismaan maisemaa. Tunturikasveista bongasimme muun muassa herkänkaunista ruohokanukkaa. Ruka onkin Suomen eteläisimpiä paikkoja, jossa voi löytää tunturikasveja.
Osallistuin Suomen luonnon päivän kunniaksi järjestettyyn runokilpailuun, jossa etsittiin lyriikkoja siitä, millainen rakkaan kotimaamme luonto on runon kielellä. Kilpailuun sai lähettää maksimissaan kolme runoa per henkilö, ja yhteensä kisan lyriikkasaldo kohosi lähes 3000 runoon. Voittajaksi valittiin Veera Viidan kaunis runo nimeltään Näillä silmillä.
Nyt kilpailun päätyttyä julkaisen tässä omat runoni, jotka omistan Suomen kauniille luonnolle:
Kasvu
Kasvan kiinni kesään
sulan tuliselle kalliolle
liukenen lämpimiin vesiin.
Järventuoksu hiuksissa
lumpeenkukka korvalla
leijun laineiden sylissä.
Edessäni järvenselkä
selustana suven maa
sulaudun osaksi maisemaa.
 |
| Kuva: Kimmo Kauppi |
Salaperäisten polkujen lääni
Lähdevettä ja suolaheiniä
pisarasta heijastuva auringonsäde
metsän tarinoita ja menninkäisiä,
joita kaikki eivät näe.
Vanamoinen sammalmatto
korpin raakkuva ääni
haviseva lehvästökatto
salaperäisten polkujen lääni.
Metsän salainen elämä
Maahisten polku ja keijujen piiri
tuhannen pientä jalanjälkeä
usvaolento ja lähteen peili
metsällä on salainen elämä.
Täällä olen vain vierailija
neuvoton neulaspolulla
kahahdus keskellä kuusikkoa
muurahainen metsän maailmankaikkeudessa.
