Hotel Katajanokka

Hotel Katajanokka on erityislaatuinen hotelli, sillä se on tehty entiseen vankilaan. Rakennuksessa toimi Helsingin lääninvankila, lempinimeltään "Nokka", vuosina 1837-2002. Hotel Katajanokka avattiin vankilan tiloihin kunnostustöiden jälkeen vuonna 2007.

Vierailu Hotel Katajanokassa oli houkutellut jo pitkään kun muutama vuosi sitten huhtikuussa varasimme sieltä "sellin" pariksi yöksi. Hotellin pihalla on maksullinen parkkipaikka, johon auton sai kätevästi parkkiin. Auto sai olla parkissa koko ajan, sillä Katajanokalta on kävelymatka kauppatorille ja keskustaan.

Hotellin vankilamenneisyys näkyy rakennuksessa kiitettävästi. Heti sisääntuloaulassa on vitriinissä käsirautoja ja muuta vankilarekvisiittaa. Hotellivirkailijoilla on päällään vankien raitapaidat eikä käytävien vankilamiljööstä voi erehtyä. Ihan kuin kävelisi jonkin televisiosta tutun rikossarjan vankilan käytävillä!

Vanhoista selleistä on tehty hotellihuoneita yhdistämällä niitä. Huoneissa niiden historiasta muistuttavat paksut seinät ja pienet ikkunat. Tarinoiden mukaan joissakin huoneissa ja alakerran käytävillä kummittelee, mutta eivät kummitukset ainakaan meille ilmoitelleet olemassaolostaan...

Aamiainen oli tarjolla vankilan entisessä kellarikerroksessa, jonne on tehty tunnelmallinen ravintola Linnankellari. Aamupala syötiin vankilatyyliin peltilautasilta ja -mukeista, mutta tarjolla oli muutakin kuin vettä ja leipää, hih. Ravintolassa olisi ollut tarjolla myös lounas ja illallinen, mutta kävimme keskustassa syömässä.

Kellarikerrokseen on jätetty nähtävyydeksi vanha eristysselli. Se ja vielä vanhempi kalliopohjainen tyrmä tarjoavat aikamatkan vankilan historiaan. Karua on ollut!

Olihan se samalla reissulla käytävä ihailemassa Katajanokkaa ja Helsinkiä myös yläilmoista käsin. Hotelli Tornin ylimmässä kerroksessa olevasta Ateljee Baarista on upeat maisemat joka suuntaan. Alla olevassa kuvassa Katajanokka näkyy Uspenskin katedraalin ja Viking Linen laivan välissä.

Vinkki! 

Ennen Hotel Katajanokassa vierailua kannattaa lukea Harri Nykäsen ja Jouni Tervon kirja Nokka - Kiven sisällä, jossa kerrotaan vankilan historiasta ja värikkäästä elämästä. Kirjassa haastatellaan Nokan entisiä vankeja ja kerrotaan lukuisista pakoyrityksistä sekä myös onnistuneista paoista. Lukemalla kirjan hotellivierailuun saa lisäulottuvuutta.

Hämeen linna

Hämeen linna on yksi Suomen keskiaikaisista linnoista ja se on yleisölle avoinna ympäri vuoden. Linna sijaitsee Hämeenlinnassa Vanajaveden rannalla, kauniissa puistomaisessa ympäristössä. Linnaan kuuluu kolme rakennuskokonaisuutta: keskiajalla rakennetut päälinna ja esilinna, vallialue niiden ympärillä ja 1700-luvulla tehdyt tiilirakennukset. Linnaa ympäröi vallihauta.

Hämeen linnan portti.

Kävimme linnassa opastetulla kierroksella, jolla opas kertoi linnan historiasta 1200-luvun lopulta nykypäivään. Kierros alkoi linnan museokaupasta ja kesti noin kolme varttia. Linnat ovat mielestäni kiehtovia paikkoja, joten oppaan selostusta oli kiinnostavaa kuunnella. Kiersimme linnassa muun muassa linnanpihan, kruununleipomon, kaivohuoneen, kappelin, kuninkaansalin ja pyöreän tykkitornin.

Hämeen linnassa.

Linnan kaivohuoneessa on 12 metriä syvä vedetön kaivo, johon kävijät ovat heitelleet kolikoita. Opas kertoi, että kaivo tyhjennetään sinne pudotetuista kolikoista aika ajoin, ja samalla sieltä on löytynyt myös aurinkolaseja, lippalakkeja, kännyköitä ja tekohampaita!

Hämeen linnan kaivo.

Linnan hienoin paikka on mielestäni kuninkaansali. Sen ikkunat, pylväät ja holvikatto ovat upeat. Kaiku korostaa juhlavaa vaikutelmaa. Kuninkaansali on saanut nimensä Kustaa II Aadolfin vierailusta linnassa vuonna 1614.

Hämeen linnan kuninkaansali.

Hämeen linnan kuninkaansalin ikkuna.

Linnan kehämuurin itäinen tykkitorni eli rondelli on rakennettu vuonna 1559. Tornissa on tehty korjaustöitä kesällä 2010, ja nyt se näytti olevan hyvässä kunnossa. Tornissa on yhdeksän ampuma-aukkoa ja sen kivimuuri on kuusi metriä paksu!

Hämeen linnan tykkitorni sisältä.

Hämeen linna ja tykkitorni.

Koko Linnanniemi on museoaluetta, sillä linnan lisäksi alueella on myös Museo Militaria, Vankilamuseo ja Hämeenlinnan historiallinen museo. Itse linnassa toimii myös museokauppa, tilausravintola ja kesäkahvila.

Hämeen linnassa.

Sielunmetsä -elokuva

Dokumentaristi Anu Kuivalaisen mökin läheltä kaadettiin hänelle rakas metsä, mikä inspiroi hänet tekemään elokuvan nykyihmisen suhteesta metsään. Sielunmetsä -dokumenttielokuvassa ihmisen ja metsän suhdetta puidaan kymmenessä tarinassa, joiden päähenkilöinä on muun muassa metsänomistajia, luonnonsuojelijoita, kuvataiteilija, entinen sotilas ja ohjaaja itse mökkiläisen ominaisuudessa.

Kävin katsomassa elokuvan sen houkuttelevan nimen perusteella lukematta siitä etukäteen juuri mitään. Tiesin Sielunmetsän olevan dokumenttielokuva, mutta nimen perusteella odotin sen olevan vähän taianomaisempi ja sivuavan myös muinaissuomalaisten uskomuksia metsästä. Ennakko-odotukseni pohjautuivat varmasti Metsän tarina -elokuvaan, josta pidin todella paljon.

Sielunmetsä on hyvin realistinen ja monipuolinen kuvaus metsien merkityksestä nykyihmisille. Metsänomistajat hoitavat metsää taloudellisista näkökulmista, Pentti Linkola halaa puita ja kritisoi jatkuvan talouskasvun pyrkimystä, mielenterveyskuntoutuja pakottaa itsensä Lapin metsiin keräämään lakkoja, kuvataitelija maalaa metsämaisemia lisättynä Elviksen kuvilla, metsästäjä kaataa ja suolistaa hirven ja entinen Venäjän erikoisjoukkojen sotilas ui suolammessa hukuttaakseen traumaattiset muistonsa.

Osa tästä kaikesta oli makuuni vähän liiankin realistista. Sielunmetsä on sen vuoksi mielestäni kelpo dokumentti, mutta sitä tulee tuskin katsottua useampaa kertaa toisin kuin Metsän tarinaa. Sielunmetsässä kuvatuista tarinoista minua sykähdyttivät eniten ohjaajan oma tarina mökkiläisenä ja Pentti Linkolan osuudet. Linkolan mielestä puut ovat aivan poikasia siihen asti kun hänen kätensä vielä yltävät niiden ympärille eivätkä ne koskaan ole liian vanhoja.

Elokuvassa kuvataan monenlaisia metsiä risukoista talousmetsiin. Idyllisissä luontoelokuvissa metsät ovat usein täydellistä vanhaa peikkometsää, mutta Sielunmetsässä näytetään totuudenmukaisesti myös hakkuuaukeita ja taimikoita. Vuodenajat vaihtuvat ja välillä voi melkein tuntea sateenropinaisen metsän kostean tuoksun. Jäin silti kaipaamaan vielä visuaalisempia metsäkuvia, joissa olisi ripaus metsän mystiikkaa... Sitä salaperäistä ja selittämätöntä tunnelmaa, joka vetää myös nykyihmistä metsään yhteiskuntamme kaupungistumisesta huolimatta.

Turistina Torniossa

Tornionlaakson ja Meri-Lapin seutu on Järvi-Suomesta tulevalle maisemiltaan mukavaa vaihtelua. Olen käynyt Tornion seudulla monesti, sillä tätini asuu Torniossa. Tornionjoen ympäröimä Suensaari on kaupungin keskusta, ja siellä olen ottanut tässä postauksessa olevat kuvat.

Tornion vesitorni ja vanha tuulimylly.

Korkeat paikat tarjoavat yleensä aina parhaimmat maisemat. Torniossa maisemia pääsee ihailemaan yläilmoista vesitornin näköalakahviossa, joka on avoinna kesäisin. Portaita pitkin menijän on kavuttava 160 askelmaa, mutta hissilläkin kahvioon pääsee. Tornionjoki näkyy joka ilmansuunnalla.

Tornio.

Tornio.

Tornion kirkko on rakennettu 1600-luvulla ja se edustaa hienosti suomalaista puukirkkoarkkitehtuuria. Kirkko on korkeine torneineen kertakaikkisen kaunis! Sisältäkin se on hieno. Sekä kirkontorni että vesitorni näkyvät kauas kaupungin siluetissa.

Tornion kirkko.

Tornion kirkko.

Kesällä Tornionjoen rantaa myötäilee polku, josta on hienot lenkkimaisemat. Talvella joen jäällä ulkoillaan muun muassa hiihtäen. Jäällä liikkuessa ei tiedä milloin on Suomen ja milloin Ruotsin puolella. Eikä edes passia kysytä!

Tornionjoki.

Tornionjoen rantapolkua.

Vastarannalla Haaparanta.

Tornio on Lapin kaupungeista vanhin, sillä se on perustettu jo vuonna 1621. Tornion vieressä Ruotsin puolella rajaa on Haaparannan kaupunki, jonka kanssa Torniolla on paljon yhteistyökuvioita. Kemiin Torniosta on parikymmentä kilometriä.

Aurinko laskee Tornionjoen taakse.