13.9.2021

Pursialan hiidenkirnu

 

Pursialan hiidenkirnu
 

Mikkelissä oleva Pursialan hiidenkirnu on yksi Suomen suurimmista. Sen syvyys on kahdeksan metriä ja leveys kahdesta kolmeen metriä. Hiidenkirnu on jääkauden tekosia ja sen iäksi on arvioitu 9 000-11 000 vuotta. Kirnun uursivat mannerjäätiköstä purkautuneet sulamisvedet ja veden mukana kulkeutunut kiviaines. 

Pursialan hiidenkirnun aidat
 
Pursialan hiidenkirnu

Hiidenkirnu sijaitsee Pursialan kaupunginosassa ja sen lähelle pääsee Hiidenkadun kautta. Kirnu sijaitsee kallion päällä ja se on aidattu. Vaikka aidat vähän latistavat kirnun vaikuttavuutta, niin ne ovat varmasti säästäneet monta tämän jääkauden ihmeen innokasta ihailijaa putoamiselta. Kuvasin kohdetta aitaan nojaten ja sekin jo vähän hirvitti.

Pursialan hiidenkirnu

Pursialan hiidenkirnu

Lappeenrannallakin on oma hiidenkirnunsa, nimittäin Lasolan hiidenkirnu, mutta se on vaatimattoman kokoinen Pursialan hiidenkirnuun verrattuna. Kaikki hiidenkirnut ovat silti hämmästyttäviä todisteita veden ja jään voimasta. Pursialan kirnussa on nähtävissä myös "jauhinkiviä", joita sulamisvedet ovat pyörittäneet kirnun sisällä.


1.9.2021

Kiukkaanlammen laavu

 

Kiukkaanlammen laavu

Joutsenon retkeilyreittien varrelta löytyy Katralammen laavun lisäksi Kiukkaanlammen laavu, jota kutsutaan myös Leijonalaavuksi. Laavu sijaitsee suojellulla Natura 2000 -alueella keskellä ukonhautojen suppamaastoja. Koska laavun lähelle ei pääse autolla, se on aina käydessämme ollut siistissä kunnossa, ja polttopuitakin on löytynyt. Olemme jättäneet auton Vilkkumäentien varrelle, josta on laavulle muutaman kilometrin kävelymatka, mutta laavulle pääsee myös esimerkiksi Myllymäen hiihtokeskuksen suunnasta.

Joutsenon retkeilyreittiä

Punakärpässienet

Kiukkaanlammen laavun ympäristössä on kolme lampea, joista Kiukkaanlampi on suurin. Lammet ovat suorantaisia ja erämaisen oloisia, ja harjumaaston jyrkkärinteisiin suppiin yhdistettynä ne luovat ainutlaatuisen ympäristön. Olemme kiertäneet Jousenon retkeilyreittejä ristiin rastiin, ja Kiukkaanlammen laavun ympäristö on niistä mielestäni erikoisen hienoa seutua. Laavu sijaitsee kahden supan välissä kulkevalla harjanteella.

Kiukkaanlammen laituri

Kiukkaanlampi
Kiukkaanlammelle vievät retkeilyreitin polut ovat leveitä ja suhteellisen helppokulkuisia, mutta kannattaa varautua jyrkkiin mäkiin. Maastopyöräilyynkin ne soveltuvat. Kerran reitillä tuli vastaan hevonen ratsastajineen, joten Joutsenon maastot sopivat hyvin monenlaiseen liikuntaan. Kun reitit ovat myös suhteellisen lähellä sekä Lappeenrannan että Imatran keskustaa, ne ovat ihanteellisia vaikka viikonlopun ulkoiluihin.

Kiukkaanlammen laavu

Suppamaastoa

Muurahaiskeko

Suolampi