13.11.2019

Haukkavuoren näkötorni


Oli turistina sitten Suomessa tai ulkomailla, tekee uusissa paikoissa mieli päästä katsomaan ympäristöä jostain korkealta. Tämän vuoksi kaikenlaiset näkötornit ja muut näköalapaikat ovat kiinnostavia. Kotkassa kaupunkia pääsee tiirailemaan yläilmoista Haukkavuoren näkötornista. Torni sijaitsee Kotkansaarella osoitteessa Keskuskatu 51. Näköalatasanteelle päästäkseen on kiivettävä 138 porrasaskelmaa, mutta maisemat palkitsevat kiipeämisen vaivan.



Haukkavuoren näkötorni valmistui alunperin vesitorniksi vuonna 1920 ja näkötorniksi paikka muutettiin 1960-luvulla. Nykyään torni on avoinna kesäisin ja siellä on lisäksi taidenäyttelytiloja. Ylös kiivetessä välitasanteille voi pysähtyä tutustumaan vaihtuviin taidenäyttelyihin. Parhaat näkymät ovat mielestäni silti ylhäällä, josta näkee kaupungin yli merelle asti. Kotkansaaresta saa yläilmoista hyvän kokonaiskuvan, kun kaupunkisiluetissa erottuvat kirkontorni, tehtaanpiiput ja vihreät puistoalueet.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti