19.1.2021

Lavikanlahden lintutorni

 
Lavikanlahdella Savitaipaleella on melko uusi lintutorni, josta voi tarkkailla viereisen järven ja kosteikon lintuelämää. Torni on seitsemän metriä korkea, joten näkymät vesistöille ja ympärillä oleville pelloille ovat hyvät. Auton voi jättää parkkiin venerantaan osoitteessa Lavikanlahdentie 256, josta on tornille vain muutaman sadan metrin matka pellonlaitaa pitkin. Kävimme Lavikanlahdella marraskuun alussa, jolloin linturintamalla oli jo melko hiljaista - ainoastaan muutama joutsen vielä näkyi. 

Kuva: Kimmo Kauppi


Savijoen vanhaan sivu-uomaan rakennettu kosteikko ja laajat pellot houkuttelevat varmasti runsaasti lintuja muuttoaikoina. Muulloin kannattaa yhdistää Lavikanlahdella käyntiin toinenkin Savitaipaleen retkikohde, sillä lintutornin luona ei ole esimerkiksi tulipaikkaa. Mekin poikkesimme tornilla ohikulkumatkalla, sillä pelkkä tornilla käynti olisi ollut päiväretkeksi liian lyhyt.


 

1 kommentti:

  1. Kiitos vihjeestä. Lintutornilla onkin kiva pistäytyä vaikkapa tosiaan lähikulkumatkalla. Lavikanlahdella olen käynyt kerran, kun sain tietää, että siellä asustaa sammaleläimiä. Niipä olikin.

    VastaaPoista