23.3.2021

Lintuinvuoren kalliomaalaus

 
Pien-Saimaan saarissa Taipalsaarella on monta kalliomaalausta, joita olemme kiertäneet katsomassa hiihtäen. Kalliomaalauskohteista puuttui enää Lintuinvuori, joka sijaitsee saaren sijaan mantereella Koneenselän koillisrannalla. Vierailimme Lintuinvuorella kirpeänä pakkaspäivänä ja onnistuimme löytämään maalauksen punajälkiä, vaikka ne ovatkin todella haalistuneita. Maalauskohta on sileässä kalliopinnassa noin neljän metrin korkeudella.

Lintuinvuoren kallio talvella

Lintuinvuoren kallio talvella

Lintuinvuori on saanut nimensä linnunhahmoisesta kalliosta, jossa on jopa kymmenen metriä korkeaa kallioseinämää. Voin hyvin ymmärtää miksi muinaiset Saimaalla liikkujat ovat valinneet Lintuinvuoren yhdeksi maalauskallioistaan, sillä järveltä katsottuna kallio on vaikuttava näky. Maalaukset on usein tehty erikoisiin, ympäristöstään erottuviin kallioihin, joissa voi lisäksi olla tunnistettavissa ihmis- tai eläinhahmojen muotoja.

Lintuinvuoren kalliomaalaus

Lintuinvuoren kallio talvella

Jääpuikkoja Lintuinvuoren kalliolla

Muista Pien-Saimaan kalliomaalauksista olen kirjoittanut näissä postauksissa:

Valkeisaaren kalliomaalaus ja kivikasvot

Kannuksen linnavuori ja kalliomaalaus

Ruusin Turasalo

8.3.2021

Vuorteinmäen jääputous

Yksi kevättalven hienoimpia luonnonilmiöitä on kallioille syntyvät jääputoukset. Eräs Suomen upeimmista jääkallioista löytyy Iitin jääkirkkovuorelta, mutta samankaltaisia suuria jäämuodostelmia voi löytää monilta muiltakin kallioseinämiltä, joissa jäätä kertyy paksuksi kerrokseksi. Lappeerannassa Partalan kylässä sijaitseva Vuorteinmäen jääputous on tästä komea esimerkki! 

Jääpuikot roikkuvat kalliolla

Suuret jääpuikot roikkuvat kallioseinällä
Kuva: Kimmo Kauppi
 
Kävimme katsomassa putousta maaliskuisena pakkaspäivänä ja poikkesimme samalla Vuorteinmäen laavulla. Jyrkänne sijaitsee vähän matkan päässä laavusta metsän siimeksessä. Kalliolta valuva vesi on jäätynyt paksuksi kerrokseksi valtavine jääpuikkoineen. Kertakaikkisen upeaa luonnon luomaa jäätaidetta!

Jääpuikot roikkuvat kalliolla

Jääpuikot roikkuvat kalliolla

 
Jääpuikot roikkuvat kalliolla

Lisäys 12.3.2021: Etelä-Saimaa haastatteli minua jääputouksiin ja retkeilyyn liittyen. Juttu löytyy tästä linkistä ja on vain tilaajille.

Lisäys 24.3.2021: Etelä-Saimaan jääputousjutun jälkeen Vuorteinmäen putoukselle suuntasi niin paljon ihmisiä, että Partalan kylään syntyi jopa ruuhkaa. Juttu löytyy tästä linkistä ja on vain tilaajille.

1.3.2021

Jätkänkynttilä

 

Kelopuu jätkänkynttilä palaa
 

Jätkänkynttilä on suuri, kelosta tehty ulkotuli, joka tuo tunnelmaa ja lämmittää. Perinteisesti se tehdään pystyyn kuolleesta männystä, mutta jos kelohonkaa ei löydy, sen voi tehdä myös kuusesta. Parhaimmillaan tämä ekologinen kynttilä palaa lähes kokonaan, jättäen jälkeensä vain hiiltyneet kuoret. Palamisaika riippuu tuulesta ja kelon koosta, mutta yleensä palaminen kestää pari tuntia.

Kelopuu jätkänkynttilä palaa

Jätkänkynttilä tehdään sahaamalla keloon ristikkäiset viillot lähes kynttilän pohjaan asti. Lisäksi pölliin on hyvä porata ilmareikiä alaosaan. Toinen vaihtoehto viilloille on porata reikä kynttilän keskelle. Kynttilä pysyy yleensä itsekseen pystyssä, mutta varsinkin tuulisella säällä pitää ottaa huomioon kaatumisen vaara. Kun pölli alkaa muodostaa hiillosta, sen kuumuudessa voi paistaa vaikka makkarat! 

Makkarat paistumassa kelopuun hiilloksella


18.2.2021

SounDomen jääiglut Imatralla

 

Imatralla on tänä talvena hauska talvinen nähtävyys - SounDomen jääiglut! Jäiset lumimajat on rakennettu Vuoksen kalastuspuistoon Varpasaareen. Pääsymaksu on viisi euroa ja lippuja voi ostaa kalastuspuiston kahvilasta. Kävimme talviloman alkajaisiksi tutustumassa igluihin ja niissä oleviin jääveistoksiin. Igluihin päästettiin koronatilanteen vuoksi sisään vain muutama henkilö kerrallaan.

Iglut ovat sisältä tilavampia kuin mitä ulkopuolelta katsottuna näyttää. Ensimmäisessä iglussa aiheena on tietenkin Vuoksi. Jäästä on veistetty muun muassa sukeltaja, rapu ja kaloja. Seinälle heijastettuna voi katsella videota Vuoksen vedenalaisesta maailmasta. Ihastuin erityisesti rapuveistokseen!




Toisessa iglussa on jääsoittimia, joita pääsee myös kokeilemaan. Jäinen xylofoni soi komeasti ja selloakin pystyi soittamaan aivan kuin oikeaa - kunhan vielä olisi tiennyt miten selloa kuuluu soittaa. Joinakin vuosina jäägalleriassa on pidetty myös konsertteja, mutta tänä poikkeusvuonna täytyi tyytyä vain omaan musisointiin.



 

Lisää tietoa jääigluista löytyy SounDomen sivuilta.