8.9.2019

Haikkaanlahden retkeilyreitti


Peltomaisemaa Haikkaanlahdella.
Taipalsaarella on mahdollista tehdä hyvin merkittyä retkeilyreittiä pitkin noin 22 kilometrin mittainen vaellus halki maaseutu-, metsä- ja rantamaisemien. Tämä melko helppokulkuinen, mutta pituudeltaan vaativa rengasreitti on Haikkaanlahden retkeilyreitti, jonka varrella olevat Riutanlaavu ja Kurenlaavu sopivat hyvin patikoinnin taukopaikoiksi. Laavut ovat sopivalla etäisyydellä toisistaan, joten ne rytmittävät vaelluksen sopivasti kolmeen osaan. Kunnon eväät ja tauot ovat tällä reitillä tarpeen!

Reitin virallinen lähtöpaikka on Haikkaanlahden urheilukentällä osoitteessa Vitsaintie 5. Kentällä on runsaasti parkkitilaa sekä kartta ja opasteet polulle. Reitille pääsee myös Savilahdetien sekä Heikkolantien varrella olevilta pysäköintipaikoilta. Heikkolantien parkkipaikkaa voi hyödyntää esimerkiksi silloin, jos haluaa kiertää reitistä vain Riutanniemen osuuden. Opastenuolet kehottavat kiertämään lenkin vastapäivään, mutta selkeiden opastemerkkien ansiosta oikealla polulla pysyy myös myötäpäivään kulkiessa. Itse patikoimme reitin suositellusti vastapäivään.

Retkeilyreitin opasteita.
Retkeilyreitin kartta.
Kiersimme lenkin kauniina syyskesän viikonloppuna, ensin kuuden kilometrin Riutanniemen lenkin ja sen jälkeen erikseen loput eli vähän vajaan 16 kilometrin reittiosuuden. Siniset maalimerkit hohtivat vastamaalattuina, joten kulkiessa pystyimme keskittymään täydellisesti syyskesäisen luonnon tuoksuihin, ääniin ja väreihin, sillä oikealla reitillä pysyminen oli helppoa. Sää oli puolipilvinen ja aurinko lämmitti vielä kesäisesti, eikä muutamista tummista pilvistä huolimatta satanut.

Vastapäivään kiertäessä reitin ensimmäinen nähtävyys on erikoinen käärmekuusi heti alkumatkasta. Kuusesta tekee erikoisen sen oksien ulkomuoto: käärmemäisesti luikertelevat pitkät oksat, joissa on neulasia vain oksien kärjissä. Toinen nähtävyys on kosteikkolampi. Muuten reitin alkuosa kulkee metsäpolkuja, kunnes maisema vaihtuu avariin peltonäkymiin.

Käärmekuusi.
Kosteikko.
Metsäpolkua.
Ennen Riutanniemeä kuljetaan hiekkatietä maalaismaisemissa, ja tien laidassa kiinnitin huomiota muun muassa kuvaukselliseen latonäkymään, sillä vanhan ladon ovet olivat auki ja maisema näkyi kauniisti ladon lävitse. Liukkolan kylässä, vähän sivussa hiekkatieltä, seisoo viljapellon takana kaunis vanha tuulimylly.

Kuvauksellinen latonäkymä.
Vanha tuulimylly.
Maalaismaisemista siirrytään pian taas metsäpolulle, joka johtaa reitin ensimmäiselle laavulle Saimaa-maisemiin. Riutanlaavu sijaitsee Riutanniemen kärjessä vähän kauempana rannasta. Laavulta löytyvät perusvarusteet, ja siellä voi halutessaan vaikka yöpyä. Laavulta kannattaa ehdottomasti poiketa lähirantaan, sillä kallioilta siintää upeasti Saimaan Riutanselkä.

Riutanlaavu.
Näkymää Riutanselälle.
Näkymää Riutanselälle.
Riutanlaavun jälkeen seuraava nähtävyys on läpikuljettava kivi, jossa kaksi suurta siirtolohkaretta nojaavat toisiinsa niin, että ne muodostavat ikään kuin luolan, jonka läpi pääsee kulkemaan. Tämä on hieno ja erikoinen paikka! Riutanniemen rannan ja metsien jälkeen palataan taas hiekkatielle ja maalaismaisemiin.

Läpikuljettava kivi.
Maalaismaisemaa matkan varrella.
Toiselle laavulle eli Kurenlaavulle asti kuljetaan ensin peltomaisemissa ja sitten metsäautoteillä sekä ylitetään Savilahdentie. Kurenlaavu muistuttaa muuten Riutanlaavua, mutta sen ympäristössä ei ole järvimaisemaa. Saapuessamme laavulle sieltä lähti juuri kaksi retkeilijää, jotka olivat yöpyneet siellä. Laavu ja eväät tulivat meillekin tarpeeseen tässä vaiheessa matkaa, kun suurin osa kilometreistä oli jo takana.

Kurenlaavu.
Loppumatka reitistä on metsäautoteitä ja lopuksi metsäpolkuja. Aivan reitin lopussa ylitetään taas Savilahdentie, minkä jälkeen opasteet neuvovat takaisin urheilukentälle eli lähtö- ja päätepisteeseen. Takana on tässä vaiheessa yli 20 kilometriä kulttuurimaisemaa peltoaukeineen, eri-ikäisiä metsiä, hakkuuaukeita, jäkäläisiä kallioita ja järvimaisemia. Melko monipuolinen reitti siis.

Haikkaanlahden retkeilyreitti sopii mielestäni hyvin harjoitusvaellukseksi ennen erämaaretkiä, sillä laavujen välimatka on kohtuullinen ja reitiltä pääsee tarvittaessa helposti ihmisten ilmoille. Itse pidin tällä reitillä eniten Riutanniemen osuudesta järvimaisemien ja läpikuljettavan kiven vuoksi. Syyskesä oli myös hyvä aika kiertämiseen, sillä lämpötila oli juuri sopiva patikoimiseen.


4 kommenttia:

  1. Moikka! Kiitos kivasta tekstistä. Ajattelin sen perusteella ensi viikolla lähteä reitille :) Kauanko sinulta suunnilleen ajallisesti meni reittiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteensä koko reittiin meni muistaakseni reilut kuusi tuntia, kun pysähtelin vähän väliä valokuvaamaan. :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi :)

      Poista
    3. Mukavaa patikointia sinulle! :)

      Poista