14.2.2017

Aulangon tuijametsä


Monikaan Aulangon puistometsässä käynyt ei ole huomannut Ruusulaakson vieressä sijaitsevaa tuijametsää. Itsekin olen käynyt Aulangolla monta kertaa, mutta tuijametsään "eksyin" vasta nyt. Metsän seesteisen hämyinen tunnelma kannatti kyllä poiketa kokemaan.


Tuijametsään johdattelevat pitkospuut löytyvät Ruusupaviljongin lähistöltä tien vastakkaiselta puolelta. Pitkospuupolkua seuraamalla pääsee sukeltamaan metsän salaperäiseen siimekseen. Aurinkoisenakin päivänä metsä kätkee kulkijat varjoihinsa.

Aulangon Ruusupaviljonki.


Vajaan puolen hehtaarin suuruisella aluella kasvaa kanadantuijia ja jättiläistuijia. Keväisin metsässä solisee Metsälammelta alkunsa saava puro, joka oli vielä nyt helmikuussa jäässä. Pitkospuut laskeutuvat puroa myötäillen loivasti alamäkeen. Polku on melko lyhyt, ja se päättyy "näköalatasanteeseen", jossa ei silti varsinaista näköalaa ole. 




Mielestäni tuijametsä on Aulangon muiden kohteiden joukossa pieni helmi, jota kannattaa puistometsässä vieraillessa ehdottomasti poiketa katsomaan. Polun varrella voi muuten bongata myös taidetta, joku on maalannut käpyjä ja kirjoittanut terveisensä kiveen!



1 kommentti:

  1. Kiitos vihjeestä Paula. Sivistyksessäni oli iso aukko, sillä en tiennyt tuollaisesta tuijametsästä mitään. Nuo kävyt ja kiveen kirjoitettu teksti olivatkin hauska yllätys! Tampere-reissulla siellä onkin poikettava!

    VastaaPoista