Sielunmetsä -elokuva

Dokumentaristi Anu Kuivalaisen mökin läheltä kaadettiin hänelle rakas metsä, mikä inspiroi hänet tekemään elokuvan nykyihmisen suhteesta metsään. Sielunmetsä -dokumenttielokuvassa ihmisen ja metsän suhdetta puidaan kymmenessä tarinassa, joiden päähenkilöinä on muun muassa metsänomistajia, luonnonsuojelijoita, kuvataiteilija, entinen sotilas ja ohjaaja itse mökkiläisen ominaisuudessa.

Kävin katsomassa elokuvan sen houkuttelevan nimen perusteella lukematta siitä etukäteen juuri mitään. Tiesin Sielunmetsän olevan dokumenttielokuva, mutta nimen perusteella odotin sen olevan vähän taianomaisempi ja sivuavan myös muinaissuomalaisten uskomuksia metsästä. Ennakko-odotukseni pohjautuivat varmasti Metsän tarina -elokuvaan, josta pidin todella paljon.

Sielunmetsä on hyvin realistinen ja monipuolinen kuvaus metsien merkityksestä nykyihmisille. Metsänomistajat hoitavat metsää taloudellisista näkökulmista, Pentti Linkola halaa puita ja kritisoi jatkuvan talouskasvun pyrkimystä, mielenterveyskuntoutuja pakottaa itsensä Lapin metsiin keräämään lakkoja, kuvataitelija maalaa metsämaisemia lisättynä Elviksen kuvilla, metsästäjä kaataa ja suolistaa hirven ja entinen Venäjän erikoisjoukkojen sotilas ui suolammessa hukuttaakseen traumaattiset muistonsa.

Osa tästä kaikesta oli makuuni vähän liiankin realistista. Sielunmetsä on sen vuoksi mielestäni kelpo dokumentti, mutta sitä tulee tuskin katsottua useampaa kertaa toisin kuin Metsän tarinaa. Sielunmetsässä kuvatuista tarinoista minua sykähdyttivät eniten ohjaajan oma tarina mökkiläisenä ja Pentti Linkolan osuudet. Linkolan mielestä puut ovat aivan poikasia siihen asti kun hänen kätensä vielä yltävät niiden ympärille eivätkä ne koskaan ole liian vanhoja.

Elokuvassa kuvataan monenlaisia metsiä risukoista talousmetsiin. Idyllisissä luontoelokuvissa metsät ovat usein täydellistä vanhaa peikkometsää, mutta Sielunmetsässä näytetään totuudenmukaisesti myös hakkuuaukeita ja taimikoita. Vuodenajat vaihtuvat ja välillä voi melkein tuntea sateenropinaisen metsän kostean tuoksun. Jäin silti kaipaamaan vielä visuaalisempia metsäkuvia, joissa olisi ripaus metsän mystiikkaa... Sitä salaperäistä ja selittämätöntä tunnelmaa, joka vetää myös nykyihmistä metsään yhteiskuntamme kaupungistumisesta huolimatta.