6.12.2017

Onnea satavuotiaalle Suomelle!


Itsenäinen Suomemme täyttää tänään sata vuotta. Juhlavuoteen on sisältynyt monenlaisia tapahtumia ja vuosi huipentuu tämän päivän juhlallisuuksiin. Kaunis siniristilippumme liehuu saloissa lumenvalkoisen ja järvensinisen väreissä ympäri Suomen. Kun aamulla katsoin ulos ja näin lipun liehumassa, se toi mieleeni kiitollisuuden sotaveteraaneille ja sodissa kaatuneille Suomen sotilaille. Ilman heitä emme juhlisi nyt satavuotisjuhlia.


Itsenäisyyspäivän iltana kello kuusi sytytetään perinteisesti kaksi kynttilää ikkunoille. Kynttiläperinne on itsenäistä Suomeakin vanhempi, sillä se alkoi jo 1700-luvulla. Ruotsin vallan aikaan kynttilöillä juhlistettiin kuningasperhettä ja Venäjän vallan aikaan keisariperhettä. Sortovuosina kynttilät olivat kapinoinnin ele vastalauseena venäläistämistä vastaan.

Vuonna 1919 itsenäisyyspäiväksi vakiinnutettiin kuudes joulukuuta. Siitä lähtien myös kynttilöiden poltto siirtyi itsenäisyyspäivälle. Kynttilöiden lukumäärän kaksi on arveltu viittaavan kotiin ja isänmaahan. Sotavuosina toinen kynttilä sytytettiin rintamalle jääneille ja toinen rintamalta palanneille miehille.




Oikein paljon onnea satavuotiaalle isänmaallemme ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!


Lue myös: Suomi 100 -jääkirjaimet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti