Kalkinpolttajanpolku Sipoonkorvessa

Lumien lähdettyä kevään ensimmäinen patikointiretkemme suuntautui Sipoonkorven kansallispuistoon. Puisto sijaitsee Helsingin, Vantaan ja Sipoon alueilla. Suunnitelmanamme oli kiertää Kalkinpolttajanpolku, joka kulkee vaativassa maastossa Vantaan Sotungin kylän tuntumassa. 

Navigaattori ohjasi meidät helposti osoitteeseen Tasakalliontie 1, joka on yksi Sipoonkorven pysäköintipaikoista. Jätimme auton parkkiin ja lähdimme seuraamaan viitoitusta, joka ohjaa punaisin puumerkein Kalkinpolttajanpolulle Högbergetin suunnalle. 

Käveltyämme parkkipaikalta noin kilometrin punaisia merkkejä seuraten, vastaan tuli ensimmäinen valkovihreä merkki, joka tarkoitti, että olimme nyt Kalkinpolttajanpolulla. Polku alkoi heti nousta Högbergetin kallioille.

Högbergetin kalliot ovat polun korkein kohta, josta näkyy metsien yli Vuosaaren satamaan saakka! Kiertelimme kallioilla ja mietimme kumpaan suuntaan lähtisimme polkua kiertämään. Lähdimme vastapäivään.

Kallioilta polku sukeltaa metsän siimekseen ja pienemmille kallioille. Matkalla on monia nousuja ja laskuja, ja jyrkimpiin kohtiin on tehty portaat. Polkua on selvästi vastikään raivattu ja kunnostettu, sillä kaikki rakenteet vaikuttivat uusilta.

Korpimaisen kuusikon ja puron jälkeen saavuimme laavulle, joka on tehty kallion päälle. Paikalta löytyy lisäksi tulipaikka ja pari pöytää eväiden syöntiä varten. Laavulla ei ollut ketään, mutta laavun viereisessä metsässä retkiporukka teki lähtöä pakaten telttoja yön jäljiltä.

Jonkin matkaa laavun jälkeen polku päätyy Kalkkiuunintielle, jota kävellään hyvän matkaa kunnes poiketaan taas metsään. Hiekkatie ylitetään pian toisen kerran, ja tältä puolen tietä löytyy vanha kalkkilouhos ja kalkinpolttouunin jäänteet. Kalkkiuunin rauniot ovat melkein tien varressa ja aidattu louhosalue sen takana.

Louhoksen jälkeen polku jatkuu jonkin matkaa samalla puolen tietä, mutta kääntyy pian taas hiekkatielle, joka ylitetään ja sukelletaan lehtomaisempaan metsään. Lehtopaikoissa kukkivat jo sini- ja valkovuokot! Sateen jäljiltä kostea metsä tuoksui ihanan keväiseltä.

Vielä muutaman puron, lehtopaikkojen ja kallioiden jälkeen eteen tulee taas Högberget, josta lähdimme ympyräreittiä kiertämään. Käveltyämme kallioilla vielä kierroksen, lähdimme seuraamaan punaisia puumerkkejä takaisin pysäköintipaikan suuntaan. Parkkialueelle tullessamme kilometrejä oli kertynyt tasan kahdeksan.

Sipoonkorven kansallispuisto yllätti minut korpimaisuudellaan. On mahtavaa, että näinkin lähellä Kehä III:sta löytyy vielä oikeaa metsää ja rakentamatonta korpea. Alue polkuineen on varmasti suosittu viikonlopun retkikohde varsinkin kesällä sekä syksyllä sieniaikaan. Nyt poluilla oli vielä rauhallista, sillä muita retkeilijöitä näkyi vain kourallinen.