Mökkipihan pääskyjen elämää

 

Kesämökkimme on vanha maalaistalo, jonka pihapiirissä on pesinyt pääskyjä niin kauan kuin muistan. Vielä parikymmentä vuotta sitten ulkorakennuksissa oli lukuisia pääskynpesiä, mutta vuosien mittaan pääskyjen määrä on vähentynyt niin, että nykyään pesiä on vain pari. Viime kesänä yksi haarapääskypariskunta teki pesänsä pihamökin räystään alle. Niitä ei haitannut, vaikka mökissä majoittuu mökkivieraita ja välillä itsekin nukumme siellä. Meitäkään pihamökin lintuasukkaat eivät häirinneet - päinvastoin niiden puuhia oli mukava seurata!

 

Kun tänä vuonna saavuimme mökille ensimmäistä kertaa talven jälkeen, pääskyt olivat taas pesänrakennuspuuhissa. Ne parantelivat viimevuotista pesäänsä kantamalla sinne nokassaan savea ja heinänkorsia. Koska pesä on mökin ovenpuoleisella seinustalla, isäni naulasi viime syksynä mökin päätyseinän yläosaan laudanpätkän, jotta pääskyt olisivat tehneet tänä vuonna pesänsä siihen. Rauhallisempi pesäpaikka ei pääskyparille kelvannut, vaan ne halusivat pesiä vanhassa pesässään. Uskon, että kyseessä on sama viimekesäinen pääskypari, sillä rengastustutkimuksissa on todettu pääskyjen palaavan vuodesta toiseen samoille pesäpaikoille.

On ollut mahtavaa taas seurata pääskyjen elämää näin läheltä. Päivisin ne istuvat päärakennuksen katolla olevan tuuliviirin päällä ja iltaisin pihamökin kaiteella. Välillä ne lentävät nopeita syöksyjä pihan yläpuolella pyydystäen hyönteisiä ravinnoksi. Kaikkein hellyttävintä pääskyissä on niiden iloisen rupatteleva lauluääni! Jos talvella laitan silmät kiinni ja kuuntelen netistä haarapääskyn ääntä, tulee tunne kuin olisin mökillä riippumatossa - niin erottamaton osa mökkikesää pääskyjen juttelu on.

Viime kesänä pesässä kuoriutui neljä poikasta, jotka lentelivät ensin pihapiirissä, kunnes eräänä päivänä olivat lähteneet valmistautumaan syksyn muuttomatkalle. Koska haarapääskyt ovat kotipaikkauskollisia lintuja, todennäköisesti nämä viime kesän poikasetkin ovat palanneet lähelle synnyinpaikkaansa eli mökkiseutuamme. Tuntuu uskomattomalta, että pääskyt lentävät talveksi Etelä-Afrikkaan ja palaavat keväällä tuhansien kilometrien päästä mökkipihallemme. Jos pääskyt ymmärtäisivät ihmisten kieltä, kertoisin niille niiden olevan odotettu ja aina tervetullut vieras mökillemme!

Keskikesän juhlaa

 

Kesäpäivänseisaus on vuoden pisin päivä, ja se osuu usein juhannukseksi tai lähelle sitä. Vaikka pidän joulustakin, niin juhannus vie kuitenkin voiton, koska Suomen luonto on silloin parhaimmillaan. Keskikesän vihreys, valoisuus, kukat ja koko luonto houkuttelevat viettämään aikaa ulkona ja mökillä. Olen tallettanut keskikesän hetkiä kuviin, joita voi vaikka marraskuun harmaudessa katsella ja muistella kesää.

Vietämme juhannusta yleensä mökillä, joten keskikesän kuvatkin kertovat mökkielämästä. Jos ei sada, juhannusaattona syödään ulkona isäni tekemän hirsipöydän ääressä. Jos jouluaatto menee joka vuosi suurin piirtein samalla kaavalla, niin myös juhannusaatto, jolloin kerätään juhannuskukkia kimpuiksi ruokapöytään, tehdään saunavastat, syödään ja saunotaan.

 

 

Suomen keskikesä on niin kaunista ja taianomaista aikaa, että silloin ei malta edes reissata ulkomaille, vaikka se joskus taas tulisi mahdolliseksikin. Luonnonkukkien tuoksu, vihreys, valo ja parhaassa tapauksessa lämpökin ovat sellainen yhdistelmä, että ei voi muuta kuin yrittää ottaa siitä kaikki irti sinä lyhyenä aikana, jonka se kestää.

Kesäruokaa ulkona

Kesällä tekee mieli tehdä ruokaa ulkona - varsinkin mökillä. Siellä vanhasta muuripadasta tehty grillipaikka ja loimusavustin ovat meillä ahkerassa käytössä. Kotona taas ulkoruoka valmistuu sähkögrillissä. Mökin savustuspöntössä savustuvat useimmiten ahvenet, muikut ja lohi. Kuvasin tähän postaukseen kesäruokiamme, joista toivottavasti moni saa vinkkejä omiin kesäkokkailuihinsa!

Ahvenet savustumassa.

Savustetut muikut.

Lohi savustumassa.

Savustuspöntössä voi käyttää myös muurinpohjapannua. Se monipuolistaa savustimen ruoanvalmistusmahdollisuuksia, sillä muurikalla voi paistaa lähes mitä vain. Lisäksi ulkona kokkailun yksi merkittävä hyvä puoli on, että paistamisen käryt tuulettuvat saman tien ulkoilmaan. Eniten pannulla tulee tehtyä kanaa, vihanneksia ja hampurilaisia sekä tietenkin lettuja!

Wokkivihannekset muurikalla.

Kanaa ja perunoita muurikalla.

Hampurilaiset muurikalla.

Letut muurikalla.

Makkaraa, perunoita ja vihanneksia sähkögrillissä.

Vastoja ja vihtoja

Saunavasta tai -vihta kuuluu kesään! Se, kummalla nimellä tuota hyväntuoksuista löylypiiskaa kutsuu, riippuu pitkälti asuinpaikasta. Karkeasti jaoteltuna vihta-sanaa käytetään pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Suomessa ja vasta-sanaa Keski- ja Itä-Suomessa. Itse olen Etelä-Karjalassa asuvana ja Pohjois-Karjalassa mökkeilevänä tottunut vastaan, mutta Hämeessä asuneena myös vihta kuulostaa luontevalta.

Kuva: Kimmo Kauppi

Koivuvastat ovat perinteisiä kesäsaunan tunnelmantuojia, ja paras aika niiden tekoon on pari viikkoa juhannuksen molemmin puolin. Yleensä vasta tehdään rauduskoivusta, sillä sen lehdet ovat kestävämmät kuin hieskoivussa, mutta mukaan kannattaa laittaa myös hieskoivun oksia niiden voimakkaamman tuoksun vuoksi. Saunoessa vasta upotetaan kylmään veteen ennen käyttöä ja aina silloin, kun sillä ei ropsita.

Koivuvastat juhannussaunassa.

Koivuisen vastan lisäksi kannattaa kokeilla myös katajavastaa. Se ei tunnu käytössä niin piikikkäältä kuin voisi luulla. Katajainen vasta sopii mielestäni erityisen hyvin loppukesään, kun koivuvastakausi on jo ohitse. Katajavastat haudutetaan kuumassa vedessä ennen käyttöä, jolloin piikit pehmenevät sopivasti, ja lisäksi haudutusvedestä saa hyväntuoksuisen löylyveden. Katajoilla ropsuttelu on eräänlaista kotikutoista akupunktiohoitoa!

Katajavastat.

Katajavastat mökkisaunassa.

Koivun ja katajan lisäksi vastan voi tehdä myös esimerkiksi pihlajasta, lehmuksesta, lepästä, tammesta, vaahterasta tai syreenistä! Näitä muita vastoja en ole vielä kokeillut, mutta ajattelin tästä lähtien tehdä joka kesä jonkin uudenlaisen vastan. Tämän kesän uusi kokemus oli kataja. Vastatarpeita kerätessä tulee muistaa, että niitä saa kerätä vain omasta metsästä tai maanomistajan luvalla.

Hirsipöydän teko

Mökillämme ollut hirsinen pihapöytä oli jo parikymmentä vuotta vanha, joten tänä kesänä teimme uuden pöydän penkkeineen. Aivan kuten viime kesänä pihakaivon kannen teossa, oma osallistumiseni jäi lähinnä vanhan pöydän osien kantamiseen liiteriin ja rakentamisen eri vaiheiden valokuvaamiseen, kun miehet tekivät varsinaisen työn.

Tässä postauksessa kerron pöydän tekovaiheet siitä alkaen, kun tarvittavat hirret ovat jo valmiina. Isäni oli jo aiemmin kaatanut kuuset ja kuorinut sekä pätkinyt ne. Lisäksi pöydäksi ja penkeiksi tulevat hirret piti halkaista moottorisahalla kahtia ja höylätä halkaistut pinnat tasaisiksi.

Hirren halkaisu penkeiksi.

Halkaistujen hirsien pinnan höyläys.

Ensimmäisenä maahan aseteltiin alimmat hirsipalat, joiden paikat olivat samat kuin vanhassa pöydässä, sillä uusi pöytä tehtiin vanhan mittojen mukaan. Hirsipalojen puolikkaiden päälle aseteltiin ensimmäiset tukihirret. Kaikkiin hirsien liitoskohtiin piti tehdä moottorisahalla lovet, jotta pöydästä saatiin tukeva.

Alimmat hirsipalat.

Alimmat tukipuut.

Loven tekoa hirsien liitoskohtaan.

Seuraavaksi rakennelmaan soviteltiin alimmat pöytäosan hirret. Myös näihin piti tehdä lovet, kunhan puihin oli ensin merkattu kynällä liitoskohdat. Sen jälkeen asetteluvuorossa olivat pöytäosaa kannattelevat pöydänlevyiset lyhyimmät hirret. Tässä vaiheessa puita piti mittailla ja pyöritellä moneen otteeseen, jotta ne varmasti asettuivat oikein ja vankasti paikoilleen.

Alimmat pöytäosan hirret.

Pöytäosia kannattelevat lyhyet hirret.

Tämän jälkeen rakennelmaan alettiin sovitella halkaistuja pöytä- ja penkkihirsiä. Kolmen pöytähirren asettelu oli tarkkaa puuhaa, jotta pöydästä saatiin tasainen. Penkeistä piti saada erityisen tukevat, jotta ne eivät keikkaa. Kun osat olivat lovettuina lopullisilla paikoillaan, niiden paikoillaan pysyminen varmistettiin vielä naulaamalla ne kiinni alla oleviin hirsiin pitkillä nauloilla.

Pöytäosien sovittelua paikoilleen.

Höyläämisen jäljiltä pöydän pinta oli jo melko tasainen, mutta pinta viimeisteltiin hiomalla sitä vielä hiekkapaperilla. Viimeiseksi keskimmäisen pöytähirren päätyyn ruuvattiin koukku aurinkovarjolle. Uusi, hieno pihapöytä oli nyt valmis! Lopuksi hirsipöydän voi vielä käsitellä puunsuoja-aineella, joka suojaa sitä auringonvalolta ja kosteudelta.

Hirsipöytä valmiina.

Hirsipöytä valmiina.

Tulipaikka vanhasta muuripadasta

Mökillämme on vanha valurautainen muuripata, jota on aikoinaan käytetty pyykkien keittämiseen. Pata on arviolta ainakin 60 vuotta vanha, mutta edelleen ehjä. Pyykinpesuun sitä ei ole käytetty enää pitkiin aikoihin, joten oli jo korkea aika keksiä sille muuta käyttöä. Vanhoissa rautapadoissa näkee muun muassa kukkaistutuksia, mutta vielä hyödyllisempi se on tulipaikkana, jota voi käyttää myös grillaukseen.

Aloitimme tulipaikan teon kaivamalla maasta heinikon pois pyöreältä alueelta. Nurmikon paikalle lapioimme tasaisen kerroksen hiekkaa. Hiekan päälle etsimme ensin muutaman ison, laakean ja tasaisen kiven, joiden päälle muuripata asetettiin niin ettei se keiku. Sen jälkeen koristelimme padan ympäristön pienemmillä kivillä. Nyt tulipaikka oli valmis ja poltimme siinä heti ensimmäisen koenuotion.

Jotta tulipaikkaa voi käyttää grillaukseen ilman että makkaroita täytyy kannatella tikuissa, ostin pataan lisävarusteeksi korkeudeltaan säädettävän grilliritilän, jonka rautakeppi tökättiin maahan lähelle pataa. Sen jälkeen ei tarvinnut kuin ruuvata ritilä sopivalle korkeudelle ja eikun grillaamaan! Ensimmäisenä testasimme makkaroiden paistoa, ja sen jälkeen olemme paistaneet myös vartaita ja pihvejä. Telineen mukana tuli lisäksi koukku kahvipannua varten, jos innostuu tekemään ulkona pannukahvia.

Uusi kaivonkansi pihakaivoon

Mökkimme pihakaivon kansi oli jo parikymmentä vuotta vanha, joten se alkoi olla huonossa kunnossa. Sen vuoksi tänä kesänä kaivoon tehtiin uusi kansi. Kannesta tehtiin samanmallinen kuin entinen kansi, sillä se on todettu hyväksi ja toimivaksi.

Pihakaivosta otamme käyttöveden muun muassa tiskaukseen, mutta juomaveden haemme lähteestä. Sen vuoksi kaivoa ei tarvinnut erityisesti suojata operaation ajaksi, sillä rakentamisen yhteydessä kaivoon menneet sahanpurut ja muut roskat eivät tiskivedessä haitanneet. 

Ensin piti purkaa vanha kansi. Tässä vaiheessa minusta oli eniten apua kun kantelin vanhan kannen osat liiteriin. Sitten alkoi uuden kannen rakentaminen. Ensin kaivon ympärille asetettiin tukipuut, joihin sahattiin moottorisahalla lovet.

Pohjimmaisten tukipuiden päälle laitettiin tulevan kannen päätyihin toiset tukipuut ja kahdelle muulle sivulle laudat. Poikittain kaivon poikki tuli halkaistut puut harjapuiksi. Niiden varaan alkoi varsinaisen kannen rakentaminen laudoista. Laudat sahattiin samanmittaisiksi käsin, jotta jäljestä saatiin siistimpää kuin mitä moottorisahalla olisi tullut.

Kun molemmille puolille oli naulattu laudat riviin, oli päällimmäisten lautojen vuoro. Ne naulattiin kiinni alempiin lautoihin ja keskelle jätettiin aukko kannelle. Viimeiseksi tehtiin nostettava kansi kahvoineen. Uusi kansi oli nyt valmis!

Mökkisaunan tunnelmia

Mökkisaunamme on jo lähes 80 vuotta vanha. Se valmistui loppukesällä 1939 eli juuri ennen talvisotaa. Vain lauteet puuttuivat. Lauteiden puuttumisen vuoksi saunan rakentaja, ukkini veli, ei itse ehtinyt kylpeä uudessa saunassa kertaakaan, sillä hän joutui sotaan ja kaatui. Voi kunpa hän tietäisi kuinka paljon saunassa on sittemmin saunottu ja saunotaan edelleen!

Sauna oli alunperin savusauna, josta kertoo vieläkin saunan seinien ja katon musta väritys ja savun tuoksu. Myöhemmin saunaan hankittiin tavallinen puukiuas. Saunan tummat seinät luovat silti edelleen ainutlaatuisen tunnelman, jollaista ei uusissa vaaleissa saunoissa ole.

Juhannussaunassa pitää aina olla saunavastat! Loppukesän hämärinä iltoina tunnelmaa tuovat lyhdyt ja kynttilät. Jos vielä sattuu olemaan täysikuu, tunnelma on täydellinen.