10.1.2021

Pesäkallion luontopolku


Lahden Pesäkallion luonnonsuojelualue on kuin satujen peikkometsää: on vanhoja kuusia, kilpikaarnamäntyjä, ikivihreän sammaleen peittämiä kiviä ja jylhiä kallioita. Alueen ympäri kulkee noin viiden kilometrin pituinen luontopolku, joka on merkitty puihin keltaisin maalimerkein. Kävimme kiertämässä polun lumettomaan aikaan marraskuussa, jolloin metsän vihreys korostui entisestään lumen puuttuessa. Aurinko paistoi matalalla eikä marraskuisesta harmaudesta ollut tietoakaan.



Polulle mennessä auton voi jättää parkkiin Merrasjärven pohjoispäähän uimarannan parkkipaikalle. Rannan tuntumasta lähtee kuntopolku, jota kävellään sen aikaa kunnes vasemmalla näkyy luontopolun viitta ja keltaisia maalitäpliä puissa. Heti polun alkumetreillä sukelletaan vanhaan metsään ja kiivetään kallioisia mäkiä. Polku on kulunut paikoin vähän liiankin leveäksi, mutta puiden juuret ja mäet tuovat kulkemiseen pientä haastetta.

Pesäkallion luonnonsuojelueelta löytyy sammaleisen kuusimetsän lisäksi myös lehtometsää, puroja ja soita. Alueella elää harvinaisia kasveja, lintuja ja hyönteisiä, minkä vuoksi poluilla kulkijoiden on muistettava liikkua aiheuttamatta häiriötä luonnolle ja eläimille. Alueella ei saa myöskään tehdä tulta tai telttailla. Sen sijaan Pesäkallio on kuin luotu helposti toteutettavalle luontokävelylle vaikka arkisen kiireen keskellä, sillä Lahden keskustaan on matkaa vain viisi kilometriä.

Pesäkalliolla voi sen nimen mukaisesti bongata jos jonkinnäköisiä eläinten pesäkoloja, sillä kelopuut, kallionkolot ja juurakot tarjoavat suojapaikkoja monelle lajille. Metsässä viihtyvät esimerkiksi palokärki, puukiipujä, pyy, varpuspöllö ja mäyrä. Mitä hiljempaa polulla kulkee, sitä enemmän voi kuulla ja nähdä metsäneläinten elämää. Rauhoittavan metsälenkin päätteeksi voi vielä pysähtyä Merrasjärven uimarannalle ihailemaan kaunista järvimaisemaa!



 

2 kommenttia:

  1. Metsä on kyllä ihana paikka! En ole mestässä koskaan pelännyt muita kun toisia ihmisiä!

    VastaaPoista
  2. Todellinen satumetsä, joka kutsuu... Kiitos kuvista.

    VastaaPoista