13.8.2021

Rahikkalan tuulimylly Savitaipaleella

 

Ennen vanhaan osattiin rakentaa kaikkea kaunista! Rahikkalan kylässä Savitaipaleella on vuonna 1804 rakennettu upea vanha tuulimylly sekä perinteistä kylämiljöötä. Myllyn luo pääsee osoitteella Suomalansaarentie 71. Tien varrella on pieni parkkialue, johon voi jättää auton. Kävimme tutustumassa tähän viehättävään paikkaan heinäkuisena hellepäivänä.

Rahikkalan tuulimylly
Rahikkalan tuulimylly

Rahikkalan kylämiljöötä
Rahikkalan kylämiljöötä

Mylly on entisöity alkuperäiseen kuntoonsa vuonna 2002 ja se on täysin toimintakuntoinen. Myllyn ympäristössä on myös vanha aitta ja 1900-luvun vaihteesta peräisin oleva kiviaita. Tällainen perinnemaisema on todellakin säilyttämisen arvoinen, ja se kuuluukin Saimaa Geoparkin luonto- ja kulttuurikohteisiin

Rahikkalan tuulimyllyllä
Kuva: Kimmo Kauppi

Rahikkalan tuulimylly
Rahikkalan tuulimylly

Tuulimyllyn lisäksi Rahikkalassa on Suomalansaarentien pohjoispuolella kiinnostava geologinen kohde Julmakivi. Se on monta metriä korkea ja kymmenisen metriä leveä rapasiirtolohkare, jonka tarkka sijainti näkyy maastokartoissa. Kivi näkyy kapean metsätien varrelle puiden lomasta. Olisi kiinnostavaa kuulla mistä se on saanut nimensä, näin äkkiseltään arvelisin sen liittyvän jotenkin sotiin.

Julmakivi rapasiirtolohkare
Julmakivi

3 kommenttia:

  1. Hei! Löysin juuri blogisi ja liityin blogisi lukijoihin. Tuo tuulimylly on viehättävä. Mistä liene Julmakivi saanut nimensä - ainakin julmetun suurelta se näyttää!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen olisi tuo käyntikohde. Ja kiinnostaisi tosiaan minuakin tietää kiven tarina.

    VastaaPoista