7.2.2017

Pikkalan lähde


Lappeenrannassa sijaitseva Pikkalan lähde on historiallinen terveyslähde, joka on sittemmin unohdettu. Lähde löydettiiin jo 1800-luvun alussa ja sen rikkipitoisuuden vuoksi siitä tuli suosittu terveyslähde. Lähteelle järjestettiin kuljetuksia ja sinne johtivat pitkospuut.

Lähde on edelleen olemassa, mutta se sijaitsee keskellä ryteikköa Kuutostien ja ABC Viipurinportin lähellä. Pitkospuut ovat lahonneet jo aikoja sitten eikä paikalle johda edes polkua.

Pikkalan lähde.
Ihmettelen, miksi kulttuurihistoriallisesti arvokas lähde on lähes unohdettu, sillä Lappeenrannan kylpylätoiminnan katsotaan alkaneen Pikkalan lähteen löytymisestä. Itsekin sain tietää lähteestä sattumalta ja vasta hiljattain.

Saatuani tietää lähteen olemassaolosta heräsi kiinnostus lähteä katsomaan sitä. Niinpä helmikuisena pakkaspäivänä suuntasin kuusikon ja risukkojen läpi kohti lähdettä. Paikka löytyi melko helposti, sillä metsäalue ei ole kovinkaan suuri.

Kuusikkoa Pikkalan lähteen ympärillä.
Lähde on aika vaatimattoman näköinen, mutta sen verran erikoinen näillä main, että sen soisi tulevan useampien tietoon. Lähteen rikkipitoisuus erottuu selvästi sen hajussa ja pohjan rikkimuodostumissa. Maistoin vettä pienen tilkan, se oli voimakkaan makuista rikistä johtuen.

Lähteen pohjassa voi erottaa muutaman kohdan, joista vesi pulppuaa maan sisältä. Lähteestä vesi jatkaa matkaansa ojaa pitkin eteenpäin. Lähteen ympäristö oli nyt jäässä ja lumen peitossa, mutta voin kuvitella, että kesällä paikkaa etsiessä kengät kyllä kastuvat.

Pikkalan lähde.
Lauritsalan alueraati on tehnyt kuntalaisaloitteen Pikkalan lähteen ympäristön siistimisestä ja lähteelle johtaneiden pitkospuiden uusimisesta. Paikalle toivotaan myös lähteen historiasta kertovaa kylttiä. Toivottavasti aloite menee läpi ja Pikkalan lähde saa siistimmän ympäristön - vaikkakin valtatien ja huoltoaseman "puristuksissa".


Lue myös: Lähteellä

2 kommenttia:

  1. Kiitos, kun toit meidän tietoomme Pikkalan lähteen. Koskapa Lauritsalan alueraati on tehnyt jo kuntalaisaloitteen Pikkalan lähteestä, niin ehkäpä asia rupeaa nyt edistymään.

    VastaaPoista