18.1.2024

Ilkonsaari - yksi Suur-Saimaan helmistä

Ilkonsaaren osittain vedenalainen hiekkasärkkä

Suur-Saimaalta löytyy lukemattomia hienoja saariretkikohteita, mutta Ilkonsaaresta tuli ykkössuosikkini heti kun pääsin käymään siellä ensimmäisen kerran toissa kesänä. Nyt yhteisiä reissuja sinne mieheni kanssa on kertynyt jo neljä, ja ne on tehty purjeveneellä toukokuun ja syyskuun välillä. Reissuihin on mahtunut tuulta ja tyyntä, sillä Ilkonsaari sijaitsee aaltojen armoilla keskellä Suur-Saimaata. Saarikokonaisuuteen kuuluu useampi saari, mutta käytännössä vain pääsaarella vieraillaan, sillä sieltä löytyvät laiturit, nuotiokatokset ja muut retkeilyrakenteet sekä saaren erikoisuus - ortodoksiset tsasounat. Ympärillä avautuvat aavat Ilkon- ja Vitsainselät ja syvänsininen Saimaa. Saaren päästä päähän kulkee helppokulkuinen luontopolku ja rantoja pitkin mutkittelee pikkupolkuja.

 
Ilkonsaaret veneestä nähtynä

Matkalla Ilkonsaareen

Loikoilua veneessä Ilkonsaaren laiturissa

Upea auringonlasku Ilkonsaaressa

Risti Ilkonsaaren etelänpuoleisella kalliolla

Ilkonsaari on Saimaa Geoparkin kohde, sillä saari koostuu kahdesta erikoisesta kallioselänteestä, ja lisäksi saaren vieressä on harvinainen pitkä  veden alla kulkeva hiekkasärkkä, jota veneilijöiden on syytä varoa. Saaresta löytyy niin sammal- kuin jäkäläpeitteistä kalliota ja sileää, paljasta rantakalliota. Yhteen rantakallioon on muovautunut aivan saimaannorpan muotoinen luonnon oma kahluuallas! Tarkenin istuskella siinä vielä syyskuun puolella auringon lämmittäessä. 

Luonnon oma kahluuallas

Syyskuussa 2023 oli lämmintä

Ilkonsaaren länsipuolen rantaa

Yksi Ilkonsaaren monesta nuotiokatoksesta

Ilkonsaaren erikoisuus ovat skiitat eli ortodoksiset rukoushuoneet, joista jokainen on nimetty jonkin toimivan luostarin mukaan. Skiittoihin on vapaa pääsy ja niiden ovet ovat avoinna vierailijoille ympäri vuoden. On jännittävää nähdä keskellä luontoa erilaisia pieniä kappeleita, joista jokaisessa on oma tunnelmansa. Uusin skiitta on valmistunut vuonna 2019. Pyhätöt sijaitsevat saaren luontopolun varrella, joten jos kävelee puolentoista kilometrin mittaisen polun, näkee samalla skiitat. Jokaisesta skiitasta löytyy vieraskirja, johon vierailijat voivat kirjata käyntinsä.

Ivronin luostarin skiitta

 
Staraja Ladogan skiitta

Staraja Ladogan skiitan upeita maalauksia

Konevitsalainen skiitta

Valamolainen skiitta

Ilkonsaaren luontopolkua

Jäkäläkallioita Ilkonsaaren itäpuolella

Maisemaa Ilkonsaaresta idän suuntaan
 

Ilkonsaaressa on kaksi laituria, joista saaren eteläpuolella oleva sopii isomman syväyksen omaaville veneille kuten purjeveneille ja pohjoisempi laituri pienemmille veneille. Lisäksi saaresta löytyy ainakin neljä nuotiokatosta, polttopuita, kuivakäymälöitä ja roskiksia. Olemme kiinnittäneet veneemme etelälaituriin ja viettäneet iltoja nuotiokatoksessa lettuja paistaen. Saaren päästä päähän kävely on mukava aamu- ja iltalenkki ja löytyipä lenkin varrelta syyskuussa sieniäkin lisäevääksi. Uimaan pääsee lähes mistä vain ja toukokuussa heitimmekin talviturkit juuri Ilkonsaaressa.

Iltatulilla etelälaiturin luona

Illan tunnelmaa Ilkonsaaren laiturissa

Letunpaistotulet

Lisäevästä Ilkonsaaren metsistä
 

Ilkonsaaren omistaa Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö ja saareen tehdään kesäkaudella risteilyjä Lappeenrannasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti