7.6.2020

Kesäretkeilyä koiran kanssa

Sisältää mainoslinkkejä. Ne on merkitty tähdellä*.

Koiramme kulkee usein mukanamme retkillä, ja pienestä koostaan huolimatta hän jaksaa kävellä suhteellisen pitkiäkin matkoja, kunhan saa tassutella omassa tahdissaan haistellen ja tutkien matkan varrella vastaantulevia kiinnostavia paikkoja. Metsäpolut ja luontokohteet ovat koirallemme mieluisia, jos niissä kulkee selkeät polut, mutta poluttomissa metsissä kulku on hankalaa. Koiran turvallisuuden vuoksi hän pääseekin aina vaikeakulkuisissa maastoissa kuljetusreppuun*, josta hän tyytyväisenä tarkkailee ympäristöä.




Chihuahuamme tottui reppuun heti ensimmäisellä kerralla ja menee sinne aina mielellään, sillä se merkitsee sitä, että pääsee mukaan ja vieläpä kannettuna! Ostin repun jo edelliselle koirallemme, mistä kerroin postauksessa Koirankantoreppu. Reppu on kestänyt hyvin koiralta toiselle, joten voin omasta kokemuksestani suositella ainakin tätä nimenomaista tuotetta Peten koiratarvikkeesta*. 

Patikointilenkkien lisäksi koiramme kulkee mukanamme myös veneretkillä. Veneillessä ehdoton hankinta koirakaverille on pelastusliivit*. Niihinkin ainakin meidän Ines tottui helposti, kun sai aluksi nameja samalla kuin liivejä puettiin ylle. Pelastusliiveissä on selässä kätevä kahva ja lisäksi lenkki hihnaa varten. Otamme veneeseen mukaan myös koiran oman kuljetuskassin*, jotta Ines voi mennä kassiin nukkumaan, jos väsyy päivystämään veneen keulassa. Myös pelastusliivit ja kuljetuskassi ovat olleet jo edellisen koiramme käytössä, joten nekin olen käytössä todennut kestäviksi.

3 kommenttia:

  1. Hei,minkä kokoinen teidän koira on? Mietin myös reppua mutta pennulle tuo taitaa olla liian iso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän chihu painaa vähän reilut kaksi kiloa. Hänelläkin pitää olla repun pohjalla paksu pyyhe, jotta reppu ei olisi liian iso. Samalla pyyhe toimii pehmikkeenä. Pennullekin reppu kävisi varmaan pyyhkeen kanssa. Repun suuaukko, johon koiran pää tulee, on onneksi säädettävä.

      Poista
  2. Voi että, miten söpö pieni matkailukaveri. Onpa todella näppärää, kun koira kulkee mukana repussa. Meillä on hieman isompi kokoiset koirat ja esimerkiksi autoon tarvitaan koiran kuljetushäkki, joka on meillä juuri etsinnässä. https://www.jvartiainen.fi/tuoteryhma/1010439

    VastaaPoista