1.2.2021

Suokkaansaaren laavu


Tammikuu toi tullessaan lumen ja pakkaset ja herätti innostuksen tehdä pieni talvinen retki laavulle. Suurin osa Lappeenrannan laavuista on jo tullut tutuksi, joten mietin löytyisikö vielä käymättömiä paikkoja. Laavu saisi lisäksi olla sellainen, että sinne ei pääse perille autolla. Tehtyäni netissä salapoliisityötä löytyi muutama tuntemattomampi kohde, joista yksi oli Suokkaansaaren laavu Suurisuolla. Sinne siis!


Noin kilometrin päähän laavusta pääsee kääntymällä Vanhalta Viipurintieltä Rapattilantielle ja Rapattilantieltä pienelle tielle kohti Jäniskorvenmäkeä. Jätimme auton pikkutien laitaan Jäniskorvenmäen kohdalle ja jatkoimme siitä kävellen. Maastokartan mukaan metsätieltä erkanee polku kohti Suokkaansaarta ja laavua, joten lähdimme tallaamaan sitä pitkin lumiseen metsään. Polkua oli selvästi kuljettu edellisenä päivänä, mikä helpotti reitillä pysymistä. 


 
Kuljettuamme kilometrin verran metsässä ja sitten puuta kasvavalla suolla olimme perillä. Meillä oli omat polttopuut mukana, mikä oli hyvä juttu, sillä laavun puuvaja oli lähes tyhjä. Teimme tulet ja kaivoimme esiin eväsleivät ja makkarat sekä kahvitarpeet. Eväiden lämpenemistä odotellessa ehdin tutustua laavun ympäristöön, joka vaikutti mukavan "erämaiselta", vaikka ei korvessa olekaan. Kaiken kaikkiaan juuri sopiva paikka pienelle päiväretkelle eväiden kera!




3 kommenttia:

  1. Kiitos vinksitä, hauska retkikohde. Nokipannukahvit näyttivät houkuttelevilta ja maistuivat eväiden kera talvisessa maastossa laavulla enemmän kuin hyvin, arvaan.

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista