8.11.2015

Linnaistensuo


Keidassuolla kaupungin kupeessa


Linnaistensuo Lahden Kujalassa on parinsadan hehtaarin laajuinen keidassuo ja luonnonsuojelualue. Suon poikki menee itä-länsisuunnassa puolentoista kilometrin pituinen pitkospuupolku. Lähimmät osoitteet, joiden avulla suon parkkialueille kannattaa suunnistaa ovat Ilolantie 31 tai Korvenrannantie 262.

Linnaistensuo.
Kävimme viiden hengen porukalla syksyisellä lauantairetkellä Linnaistensuolla. Mukana tassutteli myös pieni koiramme. Jätimme auton parkkiin suon länsipuolelle ja kuljimme pitkospuita itälaidalle Linnaistenmäelle ja takaisin. Linnaistenmäki on jyrkkäreunainen soramäki, jonka huippu on noin kolmekymmentä metriä suon keskiosaa korkeammalla. Mäellä ja sen ympärillä kasvaa vanhaa kuusimetsää ja sen kätköistä kuului korppien juttelua.


Suo oli kaunis syksyisissä väreissään. Pitkospuilla meitä vastaan tuli muutama ihminen ja kauempana näkyi pari ihmistä ilmeisesti karpaloita etsimässä. Suolla kulki monessa kohtaa selviä polkuja, joten pitkospuilta selvästi poiketaan muuallekin.

Nautimme suon, sammalen ja suopursujen tuoksusta sekä kiireettömästä kävelystä. Sammalet loistivat monissa eri väreissä vihreän sävyistä keltaisiin ja tummanpunaisiin. Rahkasammalia on olemassa kymmeniä eri lajeja, joista Linnaistensuolla on selvästi edustava otos.

 


Pitkospuiden varrella on opastaluja, joissa kerrotaan suon luonnosta; korkeustasoista, suotyypeistä, kasvillisuudesta, eläimistä jne. Yhdessä opastaulussa kerrottiin, että Linnaistensuon noin kolmemetrinen turvekerros on vaatinut syntyäkseen tuhansia vuosia!

Linnaistensuo.
Linnaistensuo on oikein sopiva päiväretkikohde kaupungin lähellä olevan sijaintinsa vuoksi. On ihmeellistä ajatella, että niin karussa maisemassa ollaan vain muutaman kilometrin päässä Lahden keskustasta. Keväällä suo on mainio paikka lintujen tarkkailuun ja talvella siellä voi kulkea hiihtämällä, jolloin pääsee näkemään suota laajemminkin kuin vain pitkospuilta. Tänne on päästävä jokaisena vuodenaikana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti