22.11.2015

Hitonpesä

Rapakiviluola Ylämaalla


Hujakkalan kylässä Ylämaalla on erikoinen rapakiviluola. Luola sijaitsee Väkevänjärven rannalla ja sinne pääsee Väkeväläntieltä. Luolaa kutsutaan sekä Hitonpesäksi että Pirunpesäksi.

Hitonpesä.
Väkeväläntien varressa on pysäköintipaikka, jossa on kyltti Hitonpesä 200 m. Kun kävelee tien oikeaa laitaa jonkin matkaa kyltissä olevan nuolen osoittamaan suuntaan, tulee näkyviin toinen kyltti, jossa lukee Luola. Kyltiltä johtaa luolalle lyhyt polku.

Opaste luolalle.
Kävimme Hitonpesällä marraskuisena sunnuntaina ensilumen aikaan. Oli mukava kulkea pitkästä aikaa lumisessa maisemassa. Lunta on jo odotettukin! Muita jalanjälkiä ei näkynyt, joten olimme tänään luolan ensimmäiset kävijät ja ties vaikka ainoat.

Hitonpesässä on kaksi samankokoista ihmisenmentävää suuaukkoa. Luolan sisällä on melko valoisaa, sillä valo tulee kahdesta suunnasta, ja tila on sen verran korkea, että siellä mahtuu seisomaan. Hitonpesässä tuntuu kuin olisi jonkin suuren eläimen pesässä.

Sisällä luolassa.

Luolan toinen suuaukko.
Hitonpesän perällä on ahdas suuaukko pienempään onkaloon. Taskulamppu on tarpeen jos aikoo kurkata sinne. Koko luola on rauhoitettu, joten pitää muistaa ettei luolan seinämiä saa rapauttaa! Takkini hiha hipaisi vähän takaseinämää, ja siitä irtosi heti paloja. Luolan pohjalla onkin kerros rapakivimurua.

Onkalo luolan perällä.
Hitonpesän luola on hyvin erilainen kokemus lohkareluoliin verrattuna. Mielestäni se on oikein oiva retkikohde helpon sijaintinsa ja erikoisuutensa vuoksi!

Luolaan tutustumisen jälkeen kävimme vielä rannassa ihailemassa Väkevänjärven maisemaa. Se oli kauniin pastellinsävyinen marraskuun viileässä valossa. Kohta järvi on jo jäässä.

Väkevänjärvi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti