16.5.2021

Sinisellä Saimaalla, osa 3

 

Toukokuussa, näin uuden veneilykauden alussa, on mukava muistella edellisen kesän veneretkiä ja suunnitella tulevia. Kävin läpi viime kesän valokuvia ja poimin tähän muutaman kuvan Pien-Saimaasta parhaimmillaan, eli tyynenä ja sinisenä. Saimaa on upea myös sateella ja myrskysäillä, mutta silloin ihailen sitä mieluiten rannalta käsin.

Peilityyni Pien-Saimaa

Airot ja köysi veneessä

Kuvat kertovat viime vuoden veneilykauden käynnistyneen toukokuussa ja jatkuneen syyskuun loppuun. Sää näyttää olleen aurinkoinen, mutta se johtuu siitä, että vesille tulee lähdettyä vain poutasäällä. Vakiokohteet veneretkillä ovat olleet Nuottasaari, Naurissaari ja Ruohosaari, mutta olemme käyneet myös Karhusaaressa sekä parissa pikkusaaressa. 

Soutuvene rannalla

Nainen istumassa soutuveneen keulassa

Parhaiten viime kauden veneretkistä jäi mieleen souturetki minisaareen, riippumattoilu Naurissaaressa sekä syksyinen ruskaretki Karhusaareen. Siirsin mökillä olleen vanhan riippumaton veneretkikäyttöön, sillä se on helppo virittää saaressa puiden väliin loikoilupaikaksi. Karhusaaren retki jäi mieleen erityisesti siksi, että syyskuun lopussa oli vielä aivan kesäisen lämmin sää.

Airo tekee kuvioita veteen

Naisen jalat riippumatossa

Maisema Pien-Saimaalta

Moottoriveneen aaltoja Pien-Saimaalla

 

Lue myös: Sinisellä Saimaalla, osa 2


2 kommenttia:

  1. Ihastuttava kuvakertomus menneen vuoden veneilykaudesta. Kaunista, niin kaunista!

    VastaaPoista