Keskikesän juhlaa

 

Kesäpäivänseisaus on vuoden pisin päivä, ja se osuu usein juhannukseksi tai lähelle sitä. Vaikka pidän joulustakin, niin juhannus vie kuitenkin voiton, koska Suomen luonto on silloin parhaimmillaan. Keskikesän vihreys, valoisuus, kukat ja koko luonto houkuttelevat viettämään aikaa ulkona ja mökillä. Olen tallettanut keskikesän hetkiä kuviin, joita voi vaikka marraskuun harmaudessa katsella ja muistella kesää.

Vietämme juhannusta yleensä mökillä, joten keskikesän kuvatkin kertovat mökkielämästä. Jos ei sada, juhannusaattona syödään ulkona isäni tekemän hirsipöydän ääressä. Jos jouluaatto menee joka vuosi suurin piirtein samalla kaavalla, niin myös juhannusaatto, jolloin kerätään juhannuskukkia kimpuiksi ruokapöytään, tehdään saunavastat, syödään ja saunotaan.

 

 

Suomen keskikesä on niin kaunista ja taianomaista aikaa, että silloin ei malta edes reissata ulkomaille, vaikka se joskus taas tulisi mahdolliseksikin. Luonnonkukkien tuoksu, vihreys, valo ja parhaassa tapauksessa lämpökin ovat sellainen yhdistelmä, että ei voi muuta kuin yrittää ottaa siitä kaikki irti sinä lyhyenä aikana, jonka se kestää.

Kirjaesittelyssä Suomessa selviytymisen historiaa

Sisältää mainoslinkin. Se on merkitty tähdellä*.

Mikä olisikaan sopivampaa luettavaa askeettisissa mökkiolosuhteissa kuin kirja Suomessa selviytymisen historiaa*? Kirja kertoo Suomessa selviytymisestä kivikaudelta keskiajalle ja aina 1900-luvun puolelle. Teoksessa valotetaan miten entisajan suomalaiset pärjäsivät ilman sähköä, vesijohtoja, autoja, internetiä ja monia muita nykypäivän suomalaisille itsestään selviä asioita. Ankarissa oloissa selviytymisessä vaadittavat tiedot ja taidot opittiin edellispolvilta, sillä ratkaisuja ongelmiin ei todellakaan voinut googlettaa.

Otin kirjan mökille mukaan kesälukemiseksi, ja se sopikin hyvin satavuotiaassa hirsituvassa luettavaksi, sillä siellä moni asia muistuttaa kirjassa kuvatuista ajoista. Vesi haetaan lähdekaivosta, lämmitykseen tarvittavat puut kaadetaan omasta metsästä ja ulkorakennuksista löytyy muinaisia tarvekaluja kuten pyykkilauta, maitokärryt, hevosreki ja heinäseipäitä. Vaikka suurinpiirtein tiedän millaista isovanhempieni arki tällä pientilalla oli, kirjasta löytyi silti monia uusia asioita sen tyyppisissä oloissa elämisestä. Mitä kauemmaksi historiassa kirjassa mennään, sitä uskomattomammalta tuntuu muinaisten suomalaisten sinnikkyys ja selviytyminen karuissa oloissa.

Kirjan luvut on jaettu eri aiheiden mukaan, kuten lämpö ja suoja, ruoka ja juoma, tekniikka, työ ja toimeentulo, terveys ja hyvinvointi jne. Kiinnostavin luku oli mielestäni ruoka ja juoma, sillä siinä sai todella hämmästellä millainen työ pelkkä ruoan saaminen pöytään oli. Muinaisina aikoina ei nimittäin pohdittu mitä tänään syötäisiin, vaan sitä onko mitään syötävää. Eräskin kirjassa mainittu yleinen ruoka oli perunoita ja silakansuolavettä! Myös juotava mämmi, penkkivelli ja jäkälä-lanttupuuro kuulostavat vähintäänkin mielenkiintoisilta. Toisaalta taas sitten se vähäinen ruoka mitä oli, oli puhdasta lähi- ja luomuruokaa ja juomavesi kemikaalitonta.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneet Suomen historiasta, selviytymistaidoista tai viime vuosisadan alkupuolen elämästä. Nykymaailmassa tekee välillä hyvää pohtia millaisia selviytymistaitojen ammattilaisia esivanhempamme ovatkaan olleet. Sen jälkeen näkee monet nykyajan ongelmat ja tosi-tv:n "selviytymis"kisat uudesta näkökulmasta. Lisäksi kirja herättää pohtimaan miten riippuvainen nykymaailma onkaan sähköstä. Jos esimerkiksi aurinkomyrsky katkaisisi sähköt maapallolta pidemmäksi aikaa, monissa asioissa pitäisi palata entisajan toimintatapoihin.

Voikukannuppu - Pohjolan oma kapris

 

Alkukesästä ei välttämättä tarvitse ostaa vihreitä vihanneksia kaupasta, jos hyödyntää luonnon omia villivihanneksia. Kirjoitin aiemmin siitä, kuinka maitohorsma on Pohjolan oma parsa, ja nyt maisteluvuorossa ovat voikukannuput, jotka ovat kuin Pohjolan oma kapris! Voikukka kelpaa syötäväksi vaikka lehtineen ja kukkineen, mutta maukkain osa ovat avautumattomat, napakasti nupussa olevat kukinnot. 

Voikukannuput tulee kerätä puhtaalta paikalta, poistaa varret ja huuhtaista, jonka jälkeen niistä voi valmistaa kasvilisukkeen esimerkiksi paistamalla voissa tai höyryttämällä. Nuput sopivat hyvin vaikka paistetun kalan lisukkeeksi, vihanneskeiton joukkoon tai pizzan päälle kapriksen tavoin. Etikkaliemeen säilömällä niistä voi tehdä pikkelsiä tai "kaprissäilykkeen". Itse olen paistanut nuppuja voissa valkosipulin kera lisukkeeksi erilaisille kesäruoille. Mahtavaa lähiruokaa!

Aarre -lehdestä löytyy hyvä ohje voikukannuppusäilykkeen tekoon. 

Norppapolku Puumalassa

Puumalan Norppapolku oli houkutellut minua siitä lähtien kun luin siitä Retkipaikka - uudet seikkailut -kirjasta. Polku koostuu kolmesta rengasreitistä, jotka voi kiertää joko erikseen tai kaikki kerralla. Jos kiertää kaikki kerralla ja aloittaa polun Puumalan satamasta, matkaa kertyy yhteensä 13 kilometriä. Kaksi muuta polun lähtöpistettä ovat Luukkolantien ja Kaivannon pysäköintialueet. Me jätimme auton Luukkolantien parkkialueelle ja lähdimme kiertämään kaikki kolme rengasreittiä kerralla.

Kiersimme Norppapolun helatorstaina ja aivan kuin tilauksesta päivä oli aurinkoinen ja lämmin, lähes helteinen. Koivuissa oli jo pienet lehdet ja sää täysin kesäinen. Tallasimme reittiä vastapäivään, ja se kulki aivan rannan tuntumassa Kaivannonkiepin osuudella. Tämän lenkin varrelta löytyvät reitin upeimmat maisemat, joten jos kierrät kolmesta lenkistä vain yhden, suosittelen Kaivannonkieppiä! Tältä osuudelta löytyy myös iso ja komea hirsilaavu.

Norppapolun eteläisin osuus on Kotkatsaarenkierros, jonka varrella on muun muassa hienoja harju- ja suppamaisemia, retkisatama sekä tietenkin myös Saimaa-näkymiä. Maijavuorelta näkyy kauas Kokkolanselälle. Sekä Kaivannonkiepin että Kotkatsaaren kierroksen varrella on hiekkarantoja, joissa voi pulahtaa uimaan. Omat uimakamppeeni olivat majoituspaikassamme Sahanlahdessa, sillä olin päättänyt heittää talviturkin siellä saunasta käsin, joten en uinut vielä Norppapolun varrella.

Kotkatsaaren kierroksen jälkeen reitti jatkuu takaisin pohjoisen suuntaan Kaivannonkiepin toista laitaa. Kaivannonkiepin itäpuolella on upea näköalapaikka Pääskytvuori, joka on hieno paikka vaikka evästauolle. Tässä vaiheessa reittiä huomasimme, että kaikki reitillä näkemämme ihmiset olivat tulleet meitä vastaan, joten ilmeisesti Norppapolkua suositellaan kierrettäväksi myötäpäivään. Myöhemmin luin netistä, että myötäpäivään kierrettynä polku on hieman helppokulkuisempi, mutta ei se vaativa ollut vastapäiväänkään kierrettynä.

Norppapolun pohjoisin osuus on Kitulanlenkki, jonka varrella on vähiten järvimaisemaa. Sen sijaan erilaisia metsämaisemia riittää; on kuusikkoa, männikköä, koivikkoa... Kitulanlenkin erikoisuus on Huutovuori, jolle nousu ja sieltä laskeutuminen olivat kierroksen viimeinen osuus ennen lähtöpisteeseemme eli Luukkolantien parkkipaikalle saapumista. Kilometrejä kertyi vähän yli 11, sillä Luukkolantieltä reitille lähdettäessä Puumalan sillan ylitys jää pois.

Norppapolku on aivan ihanteellinen lenkki niille, jotka rakastavat Saimaata ja järvimaisemia, kallioita, mäntymetsiä ja harjumaastoja. Vaikka norppia ei näkynytkään, ihastuin tähän polkuun täysin ja aion kiertää sen joskus vielä uudelleen. Myös Puumalan Sahanlahti ihastutti, ja varsinkin sen vanha puulämmitteinen rantasauna, josta käsin oli mahtavaa heittää talviturkki kylmään veteen.