Hirsipöydän teko

Mökillämme ollut hirsinen pihapöytä oli jo parikymmentä vuotta vanha, joten tänä kesänä teimme uuden pöydän penkkeineen. Aivan kuten viime kesänä pihakaivon kannen teossa, oma osallistumiseni jäi lähinnä vanhan pöydän osien kantamiseen liiteriin ja rakentamisen eri vaiheiden valokuvaamiseen, kun miehet tekivät varsinaisen työn.

Tässä postauksessa kerron pöydän tekovaiheet siitä alkaen, kun tarvittavat hirret ovat jo valmiina. Isäni oli jo aiemmin kaatanut kuuset ja kuorinut sekä pätkinyt ne. Lisäksi pöydäksi ja penkeiksi tulevat hirret piti halkaista moottorisahalla kahtia ja höylätä halkaistut pinnat tasaisiksi.

Hirren halkaisu penkeiksi.

Halkaistujen hirsien pinnan höyläys.

Ensimmäisenä maahan aseteltiin alimmat hirsipalat, joiden paikat olivat samat kuin vanhassa pöydässä, sillä uusi pöytä tehtiin vanhan mittojen mukaan. Hirsipalojen puolikkaiden päälle aseteltiin ensimmäiset tukihirret. Kaikkiin hirsien liitoskohtiin piti tehdä moottorisahalla lovet, jotta pöydästä saatiin tukeva.

Alimmat hirsipalat.

Alimmat tukipuut.

Loven tekoa hirsien liitoskohtaan.

Seuraavaksi rakennelmaan soviteltiin alimmat pöytäosan hirret. Myös näihin piti tehdä lovet, kunhan puihin oli ensin merkattu kynällä liitoskohdat. Sen jälkeen asetteluvuorossa olivat pöytäosaa kannattelevat pöydänlevyiset lyhyimmät hirret. Tässä vaiheessa puita piti mittailla ja pyöritellä moneen otteeseen, jotta ne varmasti asettuivat oikein ja vankasti paikoilleen.

Alimmat pöytäosan hirret.

Pöytäosia kannattelevat lyhyet hirret.

Tämän jälkeen rakennelmaan alettiin sovitella halkaistuja pöytä- ja penkkihirsiä. Kolmen pöytähirren asettelu oli tarkkaa puuhaa, jotta pöydästä saatiin tasainen. Penkeistä piti saada erityisen tukevat, jotta ne eivät keikkaa. Kun osat olivat lovettuina lopullisilla paikoillaan, niiden paikoillaan pysyminen varmistettiin vielä naulaamalla ne kiinni alla oleviin hirsiin pitkillä nauloilla.

Pöytäosien sovittelua paikoilleen.

Höyläämisen jäljiltä pöydän pinta oli jo melko tasainen, mutta pinta viimeisteltiin hiomalla sitä vielä hiekkapaperilla. Viimeiseksi keskimmäisen pöytähirren päätyyn ruuvattiin koukku aurinkovarjolle. Uusi, hieno pihapöytä oli nyt valmis! Lopuksi hirsipöydän voi vielä käsitellä puunsuoja-aineella, joka suojaa sitä auringonvalolta ja kosteudelta.

Hirsipöytä valmiina.

Hirsipöytä valmiina.

Tulipaikka vanhasta muuripadasta

Mökillämme on vanha valurautainen muuripata, jota on aikoinaan käytetty pyykkien keittämiseen. Pata on arviolta ainakin 60 vuotta vanha, mutta edelleen ehjä. Pyykinpesuun sitä ei ole käytetty enää pitkiin aikoihin, joten oli jo korkea aika keksiä sille muuta käyttöä. Vanhoissa rautapadoissa näkee muun muassa kukkaistutuksia, mutta vielä hyödyllisempi se on tulipaikkana, jota voi käyttää myös grillaukseen.

Aloitimme tulipaikan teon kaivamalla maasta heinikon pois pyöreältä alueelta. Nurmikon paikalle lapioimme tasaisen kerroksen hiekkaa. Hiekan päälle etsimme ensin muutaman ison, laakean ja tasaisen kiven, joiden päälle muuripata asetettiin niin ettei se keiku. Sen jälkeen koristelimme padan ympäristön pienemmillä kivillä. Nyt tulipaikka oli valmis ja poltimme siinä heti ensimmäisen koenuotion.

Jotta tulipaikkaa voi käyttää grillaukseen ilman että makkaroita täytyy kannatella tikuissa, ostin pataan lisävarusteeksi korkeudeltaan säädettävän grilliritilän, jonka rautakeppi tökättiin maahan lähelle pataa. Sen jälkeen ei tarvinnut kuin ruuvata ritilä sopivalle korkeudelle ja eikun grillaamaan! Ensimmäisenä testasimme makkaroiden paistoa, ja sen jälkeen olemme paistaneet myös vartaita ja pihvejä. Telineen mukana tuli lisäksi koukku kahvipannua varten, jos innostuu tekemään ulkona pannukahvia.

Löylytuoksu koivunlehdistä

Yksi kesän parhaista tuoksuista on koivuvastan tuoksu kesäsaunassa. Tuota kesänvihreää tuoksua kaipaa myös talvisin, ja yksi mahdollisuus nauttia siitä vaikka joulusaunassa on kuivattaa tai pakastaa kokonaisia vastoja talven varalle. Jos se tuntuu liian työläältä, helpompi ja kätevämpi keino säilöä kesän tuoksu talteen on tehdä koivunlehdistä löylytuoksupusseja, joilla saa saunaan tuoreen koivun tuoksun milloin vain!

Koivunlehtiä kuivumassa.

Hieskoivussa on rauduskoivua voimakkaampi tuoksu, joten tuoksun säilömistä varten kannattaa kerätä hieskoivun lehtiä. Lehdet levitetään kuivumaan ilmavasti esimerkiksi tarjottimelle, jossa ne kuivuvat nopeasti vaikka auringonpaisteessa, saunassa tai uuninpankolla. Ulkona kuivattamisessa kannattaa valita tuulensuojainen paikka - minun ensimmäinen lehtisatsini nimittäin lennähti taivaan tuuliin... Toisen erän kuivatinkin sitten tuvassa suojassa tuulelta.

Kun lehdet ovat rapisevan kuivia, ne jaetaan ilmaviin pusseihin, esimerkiksi kahvi- tai teesuodatinpusseihin. Itse käytin teesuodatinpusseja, sillä ne ovat mielestäni juuri passelin kokoisia. Pussit suljetaan niiteillä ja näin kesän tuoksu on saatu säilöttyä talteen! Jos tuoksuja tekee lahjaksi, pussit kannattaa vielä kääriä kauniimpaan paperiin ja koristella vaikka kartongista leikatuin vihrein lehdin sekä kirjoittaa päälle käyttöohje.

Kuivatut koivunlehdet teesuodatinpusseissa.

Kun talvella tulee ikävä kesää, niin ei muuta kuin tuoksupussi käyttöön: Ensin rutistellaan sitä sen verran, että lehdet murskautuvat, jotta niistä irtoaa enemmän tuoksua. Sitten pussi laitetaan löylykiuluun ja kaadetaan päälle kiehuvaa vettä. Pussi saa hautua vedessä saunan lämpenemisen ajan, paristakymmenestä minuutista puoleen tuntiin. Saunan lämmettyä ihana koivuntuoksuinen löylyvesi on valmista!

Löylytuoksupussi käytössä.

Pikkalan lähde kunnostettuna

Kirjoitin pari vuotta sitten Pikkalan lähteestä, joka on Lappeenrannan historiallinen terveyslähde, mutta joka oli jäänyt unohdettuna keskelle ryteikköä. Samoihin aikoihin Lauritsalan alueraati teki kuntalaisaloitteen lähteen ja sinne johtavan polun kunnostamisesta. Nyt kaupunki on kunnostanut lähteen ympäristön ja raivannut leveän polun sen luo.

Polku lähtee ABC Viipurinportin luota, Hyötiöntien varrelta. Tieltä on lähteelle matkaa vain sata metriä, eivätkä kengät enää kastu matkalla. Olen käynyt lähteellä pari kertaa ennen sen kunnostusta, ja reitti sinne oli melkoista rämpimistä. Nyt lähteelle meno tuntuu melkein liiankin helpolta.

Lähteen ympäriltä on raivattu pusikkoja ja sen ympärille on aseteltu laattakiviä. Itse lähde on ennallaan, sama rikin ja raudan hajuinen mystinen paikkansa. Lähteen pohjasta pulppuaa lakkaamatta jääkylmää, mineraalipitoista vettä, jonka on entisaikaan uskottu parantavan monia sairauksia. Vaikka lähteessä tuntuu voimakas haju, itse vesi tuoksuu raikkaalle kun kauhaisin sitä kämmeniini. Tämä olisi oivallista vettä vaikka jalkakylpyyn!

Lue myös: Lähteellä