Kotipihan kukkaloistoa

Touko-kesäkuu on kevään ja kesän parasta aikaa. Kasvit, puut ja pensaat kukkivat ja linnut laulavat kevätkonserttiaan. Olen yrittänyt ikuistaa kameralla kevään kukkaloistoa, sillä se menee ohitse aina liian nopeasti. Valokuvien tunnelmiin voi aina palata - vaikka keskellä harmainta syksyä! Tällä kertaa en lähtenyt talomme pihamaata pidemmälle, vaan kuvasin kaikki tämän postauksen kuvat kerrostalomme pihalta. 

Talomme parvekkeiden alla olevaan korkeaan kukkaruukkuun on lintu tehnyt pesän. Kyseessä on todennäköisesti punarinta, mutta jos joku lintutietäjä lukee tätä ja tunnistaa minkä linnun munat ovat kyseessä, niin se olisi kiinnostavaa kuulla!

Puutarhakeinu on syreenien ympäröimä. Kunpa netin kautta voisi välittää niiden tuoksun! Syreenien tuoksu on kielojen ohella yksi kevään parhaista. Vanha kansa on muuten uskonut syreenien tuoksun liittyvän henkimaailmaan, enkä yhtään ihmettele sitä. Jotain mystistä ja hengellistä siinä tuoksussa on.

Paljasjalkajuoksua

Talven aikana silmiini osui useampikin artikkeli paljain jaloin kävelyn ja juoksun terveyshyödyistä. Päätin, että keväällä ilmojen lämmettyä kokeilen lenkkeilyä paljain jaloin. Kesäisin tulee kyllä välillä käveltyä avojaloin, mutta kengittä juokseminen jäi lapsuuteen. Nyt olikin jo korkea aika kokea se uudestaan!

Huhtikuussa otin lenkkipolulla pari kertaa kengät pois ja juoksin pienen pätkän, mutta maa oli vielä niin kylmä, että kengät löysivät tiensä takaisin jalkaan hyvin äkkiä... Toukokuussa sen sijaan jalkapohjat pääsivät tositoimiin. Vakiolenkilläni pururadalla paljasjalkajuoksu oli helppo aloittaa, sillä polun pinta on sopivan pehmeä. Ensin hölkkäsin lyhyitä matkoja ja myöhemmin koko lenkin. Nyt lenkki menee paljain jaloin jo kevyesti.

Jalkojen totuttua pururataan kokeilin myös hiekkarannalla juoksemista. Se on astetta raskaampaa, sillä hiekka upottaa ja hidastaa etenemistä, mutta rantamaisema ja aaltojen liplatus voittavat miljööltään pururadan. Hölkkäilin Taipalsaaren Päihäniemen pitkällä hiekkarannalla. Samalla tuli heitettyä talviturkkikin! Pururata ja hiekkaranta ovat hyviä maastoja totutella paljasjalkajuoksuun. Vasta sen jälkeen kannattaa siirtyä sorateille, asfaltille ja metsäpoluille. Metsäpolut ovatkin mielestäni haastavin maasto... Muurahaiset ja kävyt saavat ainakin minut pitämään metsässä tossut jalassa.

Päihäniemen hiekkaranta.

Paljasjaloin kävelyn ja juoksun sanotaan opettavan liikkumaan pehmeämmin ja kevyemmin. Nurinkurista kyllä, monet jalkojen virheasennot ja kivut saattavat aiheutua liian hyvin tukevista ja vaimentavista lenkkareista. Minusta kevyet ja ohutpohjaiset kengät ovatkin aina tuntuneet liikkuessa paremmilta kuin paksupohjaiset supervaimentavat lenkkarit. Varsinkin haastavammissa maastoissa kuten kivikoissa ja kallioilla liikkuessa on tärkeää saada jaloilla tuntumaa alustaan.

Uskon, että nyt kesällä tulee liikuttua tavallista enemmän paljain jaloin kun siihen sai jo keväällä hyvän startin. Jostakin luin, että jalkapohjien iho vahvistuu parissa viikossa jos vain malttaa vältellä kenkiä. Vielä kun saisi koko kesän jatkettua hölkkälenkkejä - kengillä tai ilman.

Jos saisin elää elämäni uudestaan, 

aloittaisin paljain jaloin kulkemisen aikaisemmin keväällä

 ja jatkaisin sitä pidemmälle syksyyn.

- Nadine Stair 

Kairessuo-Mieliäissuo -luontopolku

Toukokuun aurinkoinen lauantai innosti lähtemään ennen käymättömälle luontopolulle. Kiersimme viiden hengen porukalla Kairessuo-Mieliäissuo -luontopolun Orimattilassa. Mukanamme tassutteli myös pieni koira. Polun lähtöpaikka löytyi helposti osoitteella Koskustentie 525, Orimattila. 

Pitkospuut Kairessuolla.

Lähtöpisteessä oli hyvin parkkitilaa ja reitin opaskartta. Lähdimme kiertämään keltaisin tassumerkein merkittyä reittiä vastapäivään. Polku kulki ensin metsässä, jossa sai ihailla valkovuokkojen kukintaa. Sen jälkeen polku seuraili suon reunaa. Pian eteen tulivat ensimmäiset pitkospuut. Kaikkiaan reitillä pääsi neljässä kohtaa pitkospuille. Yhdessä kohtaa pitkospuut olivat veden vallassa, joten kenkien kastumiseen on syytä varautua.

Reitin puolivälin paikkeilla Kairessuon jälkeen polku nousi kalliolle. Sen jälkeen reitti laskeutui alas Mieliäissuolle. Mieliäissuon pitkospuut ja lintutorni olivat mielestäni reitin paras osuus. Lintutorni on korkea ja vankkaa tekoa, ja sinne vievät jyrkät portaat. Tornista avautuu hieno näköala yli suon! Tornin juurella on pitkä pöytä, jonka ääressä on hyvä pitää taukoa ja syödä eväitä. Lintuja emme nähneet kun ei ollut kiikareita mukana, mutta kuulimme käen kukuntaa, korpin raakuntaa ja palokärjen vihellystä.

Mieliäissuon lintutorni.

Mieliäissuo.

Lintutornilta matka jatkui Kairessuon toiselle laidalle ja siitä metsän läpi takaisin lähtöpisteeseen. Matkan varrella näkyi paljon katkenneita ja kaatuneita puita. Liekö myrsky riehunut alueella... Osa puista oli kuin sodan jäljiltä.

Koko reitin pituudeksi tuli kolme ja puoli kilometriä. Se oli lähes hellelämpötilassa riittävä sunnuntailenkki ainakin pikkukoirallemme, joka väsähti loppumatkasta. Voin suositella polkua lyhyttä rengasreittiä etsiville sekä lintubongareille. Pitkospuiden vetistä kohtaa lukuun ottamatta polku oli helppokulkuinen.

Pitkospuut Kairessuolla.

Auringonlaskun värejä Saimaalla

En koskaan kyllästy auringonlaskujen seuraamiseen. Jokainen auringonlasku on aina erilainen, vaikka sitä seuraisi samassa paikassa. Vuodenaika, lämpötila, pilvet, tuuli ja muut sääolosuhteet tekevät jokaisesta auringonlaskusta omanlaisensa varsinkin vesillä. Valitsin tähän postaukseen muutaman suosikkini Saimaalla ja sen rannoilla ottamistani kuvista.

Miten erilaisia värejä ja tunnelmia voikaan auringonlasku tarjota! Lämpimänä iltana väritkin hehkuvat lämpöä ja kylmällä säällä sävyt ovat viileän pastellisia. Oransseimmat auringonlaskut olen kuvannut hellepäivien iltoina. Kaikkein kuvauksellisin Saimaa on mielestäni tuulettomina kevät- ja kesäiltoina. Tänä keväänä onkin ollut jo erityisen kauniita ja tyyniä iltoja toukokuun tuoman lämmön myötä.