12.1.2016

Hiihtoretki Pien-Saimaalla


Saimaa jäätyi tänä talvena myöhään, mutta tammikuun pakkasten tultua nopeasti. Ennen joulua jäätilanne näytti vielä huonolta, mutta nyt jään paksuus on jo parikymmentä senttiä ainakin Pien-Saimaalla.

Jäiden tultua oli päästävä heti ensimmäisenä aurinkoisena sunnuntaina hiihtoretkelle. Jää on nyt tasainen, sillä Saimaa pääsi jäätymään tyynellä säällä. Lunta oli jo riittävästi jäällä hiihtoon, ja nyt lunta on tullut reippaasti lisää. Kohta latukoneet pääsevät tekemään ladut.

Sunisenselkä.
Mittari näytti pariakymmentä astetta pakkasta, tuuli oli vähäistä ja aurinko paistoi kun lähdimme Sunisenselälle. Jäällä näkyi paljon jälkiä, joista päätellen siellä oli liikuttu kävelyn lisäksi luistellen, hiihtäen, pyöräillen, potkukelkkaillen ja moottorikelkkaillen. Muutama pilkkijäkin istui avannon ääressä. Jaksan aina intoilla siitä kuinka monipuoliset ulkoilumahdollisuudet Saimaa tarjoaa, ja erityisesti aurinkoisina pakkaspäivinä sen voi jokainen todeta.

Peltoset jäällä.
Nyt kun aurinko ei vielä lämmitä kuten keväthankien aikaan, varustaudun jäähiihtoretkille kuin olisin lähdössä pohjoisnavalle. Koska hiihtovauhti on verkkaista, tavallisessa hiihtoasussa tulee kylmä. Niinpä nytkin varustauduin paksulla takilla ja toppahousuilla, joilla tarkeni hyvin.

"Naparetkeläinen."
Kaksi saarta ohitettuamme saavuimme Piiluvanselälle ja pidimme Ruohosaaressa evästauon. Samalle paikalle on kesällä tultu veneellä grillaamaan. Kuinka erilainen maisema nyt olikaan! Sinisten laineiden tilalla valkoista jääaavaa.

Evästauko.
Kaikkiaan sunnuntaihiihdolle kertyi matkaa kymmenisen kilometriä ja aikaa kului evästaukoineen vajaa kolme tuntia. Jäällä hiihtelyssä parasta onkin sen hitaus ja vapaus kun ei ole latua, jolla vaistomaisesti yrittää hiihtää nopeasti. Odotan silti innolla joko Sunisenselälle lähiaikoina tehdään ladut. Ne kulkevat Huhtiniemestä Voisalmeen ja Ruohosaaren ympäri.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti