Sielunmetsä -elokuva

Dokumentaristi Anu Kuivalaisen mökin läheltä kaadettiin hänelle rakas metsä, mikä inspiroi hänet tekemään elokuvan nykyihmisen suhteesta metsään. Sielunmetsä -dokumenttielokuvassa ihmisen ja metsän suhdetta puidaan kymmenessä tarinassa, joiden päähenkilöinä on muun muassa metsänomistajia, luonnonsuojelijoita, kuvataiteilija, entinen sotilas ja ohjaaja itse mökkiläisen ominaisuudessa.

Kävin katsomassa elokuvan sen houkuttelevan nimen perusteella lukematta siitä etukäteen juuri mitään. Tiesin Sielunmetsän olevan dokumenttielokuva, mutta nimen perusteella odotin sen olevan vähän taianomaisempi ja sivuavan myös muinaissuomalaisten uskomuksia metsästä. Ennakko-odotukseni pohjautuivat varmasti Metsän tarina -elokuvaan, josta pidin todella paljon.

Sielunmetsä on hyvin realistinen ja monipuolinen kuvaus metsien merkityksestä nykyihmisille. Metsänomistajat hoitavat metsää taloudellisista näkökulmista, Pentti Linkola halaa puita ja kritisoi jatkuvan talouskasvun pyrkimystä, mielenterveyskuntoutuja pakottaa itsensä Lapin metsiin keräämään lakkoja, kuvataitelija maalaa metsämaisemia lisättynä Elviksen kuvilla, metsästäjä kaataa ja suolistaa hirven ja entinen Venäjän erikoisjoukkojen sotilas ui suolammessa hukuttaakseen traumaattiset muistonsa.

Osa tästä kaikesta oli makuuni vähän liiankin realistista. Sielunmetsä on sen vuoksi mielestäni kelpo dokumentti, mutta sitä tulee tuskin katsottua useampaa kertaa toisin kuin Metsän tarinaa. Sielunmetsässä kuvatuista tarinoista minua sykähdyttivät eniten ohjaajan oma tarina mökkiläisenä ja Pentti Linkolan osuudet. Linkolan mielestä puut ovat aivan poikasia siihen asti kun hänen kätensä vielä yltävät niiden ympärille eivätkä ne koskaan ole liian vanhoja.

Elokuvassa kuvataan monenlaisia metsiä risukoista talousmetsiin. Idyllisissä luontoelokuvissa metsät ovat usein täydellistä vanhaa peikkometsää, mutta Sielunmetsässä näytetään totuudenmukaisesti myös hakkuuaukeita ja taimikoita. Vuodenajat vaihtuvat ja välillä voi melkein tuntea sateenropinaisen metsän kostean tuoksun. Jäin silti kaipaamaan vielä visuaalisempia metsäkuvia, joissa olisi ripaus metsän mystiikkaa... Sitä salaperäistä ja selittämätöntä tunnelmaa, joka vetää myös nykyihmistä metsään yhteiskuntamme kaupungistumisesta huolimatta.

Järven tarina -elokuva

Suomen metsistä ja niiden eläimistä kertova Metsän tarina -elokuva oli menestys. Todennäköisesti myös sen sisarteos Järven tarina nousee samanlaiseen suosioon. Molemmat ovat Matila Röhr Productionsin tuotantoa ja ylistys suomalaiselle luonnolle.

Kävin katsomassa Järven tarinan, kun ulkona paukkui yli 20 asteen pakkanen. Elokuvan mukana oli ihana sukeltaa suliin vesiin kun ulkona kaikki Saimaan suuria selkiä myöten on jäässä. Elokuva tempaisi mukaansa heti ensi hetkistä alkaen ja piti otteessaan loppuun asti. Elokuvan kesto on 1 tunti 16 minuuttia.

Järven tarinan pääosassa ovat järvet ja niiden eläimet hyönteisineen. Ihminen ei kuulu kuvaan. Veden kiertokulku ja vuodenaikojen vaihtelu kuljettavat elokuvaa Antti Tuurin kirjoittaman tarinan ja Panu Aaltion säveltämän musiikin siivittäminä. Samuli Edelmann on nappivalinta kertojaääneksi!

Elokuvaa on kuvattu eri puolilla Suomea Raaseporista Inariin, ja Saimaa on siinä erityisen hyvin edustettuna. Ja Saimaaseen kuuluu tietysti erottamattomana osana saimaannorppa! Omat suosikkikohtani elokuvassa olivat norpan ja perhosen hauska kohtaaminen sekä majavien touhut. Kauneinta oli mielestäni virtaavan veden ylle talvella syntyvät jääsalit, joissa lumikannesta roikkuvat jäät ovat kuin kristallikruunuja.

Järven tarinassa suomalaiset tarut ja muinaisuskonnot heräävät henkiin. Pelkkien faktatietojen sijaan oli kiehtovaa kuunnella myös järvien mytologiaa, joka on muinaisille esi-isillemme ollut totta. Tarina alkaa Kiikunlähteellä ja päättyy tuohon samaan taianomaiseen paikkaan. Veden haltija on Vellamo ja hänen tyttärensä Ahitar syntyy lähteessä, kulkee jokien mukana, elää järvissä ja palaa sateena takaisin.

Järven tarina on kaunis, koskettava, myyttinen ja runollinen elokuva, jonka jokaisen suomalaisen soisi katsovan. Jos elokuvaa lähdetään viemään ulkomaille, Suomen luonto saa sielläkin varmasti ansaitsemaansa huomiota. Jos se lisäksi houkuttelee matkailijoita Suomeen, niin näinä aikoina se on hyvä asia. Mutta siinä on mielestäni myös varjopuolensa... Haluammeko tuotteistaa ainutlaatuisen järviluontomme? Meidän onneksemme syrjäinen sijaintimme ja vaihtelevat vuodenaikamme suojaavat rantojamme turistimassoilta, joten Välimeren rannoilta löytyvää massaturismin kaltaista matkailua ei järvillemme sentään pääse syntymään.

Järven tarina.

Lue myös: Kiikunlähde