Vedenalainen Saimaa

Tyynellä säällä Saimaa näyttää rauhalliselta, mutta silloinkin pinnan alla tapahtuu. Kasvit kasvavat, kalat liikkuvat, kotilot ja simpukat elävät omaa elämäänsä... Pääsin kesällä tutustumaan Saimaan vedenalaiseen maailmaan vesitiiviin kameran avulla. Minulla ei ole sukellusvarusteita, joten olen kuvannut kahlaten ja uiden rantavesissä.

Kuvaaminen veden alla on melko haastavaa, sillä valo ja värit näyttäytyvät eri tavalla kuin normaalissa kuvauksessa. Kamera myös liikahtelee aaltojen mukana, ja vedessä liikkuu kaikenlaista "roskaa" linssin editse. Haasteista huolimatta vedenalaiskuvauksen kiehtova maailma on vienyt mennessään ja olenkin viettänyt Saimaalla enemmän aikaa kuin aiempina kesinä.

Järven pohjassa on ihan oma maailmansa, aivan kuin vedenalainen viidakko! Oli myös jännittävää ensimmäistä kertaa nähdä miltä sadepisarat näyttävät veden alta katsottuna.

Vedenalaista viidakkoa.

Sadepisarat veden alta kuvattuna.

Kaloja näkyy kuvatessa usein, mutta useimmiten ne ovat kameraa nopeampia ja kuvaan tallentuu vain pyrstö! Ainoastaan pienet ahvenet ovat sen verran uteliaita, että onnistuin saamaan ne kuvaan niiden tullessa ihmettelemään kameraa.

Kotilot ja simpukat ovat helppoja kuvattavia, sillä ne liikkuvat hitaasti jos ollenkaan. Niitäkin löytyy Saimaasta yllättävän paljon.

Lue myös: Valokuvausta veden alla

Valokuvausta veden alla

Keväällä jäiden lähtöä kuvatessani muistan miettineeni, että seuraavaksi pitäisi hankkia vesitiivis kamera. Sen kastumista ei tarvitsisi varoa ja sillä voisi kuvata vedenalaista maailmaa. Toiveeni toteutui pikemmin kuin aavistinkaan, sillä voitin nyt kesällä eräässä kilpailussa vesitiiviin kameran!

Kamera on Ricoh WG-30. Sitä piti tietysti päästä heti testaamaan - luonnollisesti lähimpään vesistöön Saimaalle. Nämä ensimmäiset kuvat on otettu rantavesissä kahlaten ja uiden. Seuraava askel onkin opetella snorklaamaan, jotta pääsee kokonaan pinnan alle kuvaamaan.

Ulpukka kurkottaa pintaan.

Ulpukoiden varret heijastavat auringon valoa.

Kivellä on levähiukset.

Veden alla avautui aivan uusi maailma valokuvaukseen! Nyt kesällä on kaiken lisäksi hyvä ajankohta ensikertalaisen harjoitella kun vesi on lämmintä. Talven ja kevään kylmissä vesissäkin pitää silti opetella kuvaamaan, koska vesi on silloin kirkkaampaa.

Jos jollakin vedenalaista kuvausta harrastaneista on ideoita ja vinkkejä kuvaukseen, otan niitä mielelläni vastaan. Kesää on vielä hyvin jäljellä harjoitteluun.

Järven tarina -elokuva

Suomen metsistä ja niiden eläimistä kertova Metsän tarina -elokuva oli menestys. Todennäköisesti myös sen sisarteos Järven tarina nousee samanlaiseen suosioon. Molemmat ovat Matila Röhr Productionsin tuotantoa ja ylistys suomalaiselle luonnolle.

Kävin katsomassa Järven tarinan, kun ulkona paukkui yli 20 asteen pakkanen. Elokuvan mukana oli ihana sukeltaa suliin vesiin kun ulkona kaikki Saimaan suuria selkiä myöten on jäässä. Elokuva tempaisi mukaansa heti ensi hetkistä alkaen ja piti otteessaan loppuun asti. Elokuvan kesto on 1 tunti 16 minuuttia.

Järven tarinan pääosassa ovat järvet ja niiden eläimet hyönteisineen. Ihminen ei kuulu kuvaan. Veden kiertokulku ja vuodenaikojen vaihtelu kuljettavat elokuvaa Antti Tuurin kirjoittaman tarinan ja Panu Aaltion säveltämän musiikin siivittäminä. Samuli Edelmann on nappivalinta kertojaääneksi!

Elokuvaa on kuvattu eri puolilla Suomea Raaseporista Inariin, ja Saimaa on siinä erityisen hyvin edustettuna. Ja Saimaaseen kuuluu tietysti erottamattomana osana saimaannorppa! Omat suosikkikohtani elokuvassa olivat norpan ja perhosen hauska kohtaaminen sekä majavien touhut. Kauneinta oli mielestäni virtaavan veden ylle talvella syntyvät jääsalit, joissa lumikannesta roikkuvat jäät ovat kuin kristallikruunuja.

Järven tarinassa suomalaiset tarut ja muinaisuskonnot heräävät henkiin. Pelkkien faktatietojen sijaan oli kiehtovaa kuunnella myös järvien mytologiaa, joka on muinaisille esi-isillemme ollut totta. Tarina alkaa Kiikunlähteellä ja päättyy tuohon samaan taianomaiseen paikkaan. Veden haltija on Vellamo ja hänen tyttärensä Ahitar syntyy lähteessä, kulkee jokien mukana, elää järvissä ja palaa sateena takaisin.

Järven tarina on kaunis, koskettava, myyttinen ja runollinen elokuva, jonka jokaisen suomalaisen soisi katsovan. Jos elokuvaa lähdetään viemään ulkomaille, Suomen luonto saa sielläkin varmasti ansaitsemaansa huomiota. Jos se lisäksi houkuttelee matkailijoita Suomeen, niin näinä aikoina se on hyvä asia. Mutta siinä on mielestäni myös varjopuolensa... Haluammeko tuotteistaa ainutlaatuisen järviluontomme? Meidän onneksemme syrjäinen sijaintimme ja vaihtelevat vuodenaikamme suojaavat rantojamme turistimassoilta, joten Välimeren rannoilta löytyvää massaturismin kaltaista matkailua ei järvillemme sentään pääse syntymään.

Järven tarina.

Lue myös: Kiikunlähde