13.12.2015

Hollolan Pirunpesä


Tiirismaan luonnonsuojelualueella Hollolassa sijaitsee suuri kalliohalkeama, jota kutsutaan Pirunpesäksi. Alueelle pääsee esimerkiksi Messilän golfkentän läpi kulkevaa ulkoilureittiä pitkin. Golfkentän parkkialueelta on vähän yli kilometrin kävelymatka Pirunpesälle. Kävimme lumettomana joulukuisena sunnuntaina kolmen hengen porukalla seikkailemassa näissä jylhissä maisemissa. 

Hollolan Pirunpesä.
Pirunpesän jyrkät kallioseinämät ovat vaikuttava näky, sillä ne ovat korkeimmillaan jopa 20 metrin korkuisia. Seinämien välisen rotkon pohja on täynnä kiviä, joten siellä on haastavaa liikkua. Lohkareiden lomitse kiipeily silti kannattaa, sillä rotkon pohjalla aistii paikan mahtavuuden eri tavalla kuin ylhäällä reunoilla. Reunojen päällekin kannattaa silti kavuta ihailemaan maisemia.

Rotko ylhäältä nähtynä.
Pirunpesän alkupäähän oli kerääntynyt vettä pieneksi lammeksi asti. Lampi piti kiertää, jotta pääsi aloittamaan kiipeämisen. Sen jälkeen vilkaisu taaksepäin lammelle ja sitten ei muuta kuin vaelluskenkää lohkareiden lomaan. Etukäteen katsottuna kiipeämisurakka näytti hurjalta, mutta askel kerrallaan edeten kulku oli melko helppoa.

Näkymä rotkolta taaksepäin.

Kiipeämisurakka edessä.
Rotko alkaa alhaalta leveänä ja kapenee ylöspäin mentäessä. Loppupäässä rotkon pohjalla olevien lohkareiden koko pienenee, mutta eteen tulee seinämien väliin kiilautuneita suuria järkäleitä. Niiden jälkeen rotko päättyy. Tässä vaiheessa oli käännyttävä takaisin sillä järkäleiden ohitus olisi ollut vaikeaa. Katsoin parhaaksi laskeutua alas samaa reittiä ja bongailin samalla kallioiden seinämistä jääkaudelta peräisin olevia kivettyneiden aaltojen jälkiä.










Rotkon yläpää.
Hollolan Pirunpesä ympäristöineen on mahtava elämys, jonka vaikuttavuutta kannattaa tulla katsomaan kauempaakin. Pirunpesän lähistöllä on virallinen nuotiopaikka, joten eväiden kanssa voi viivähtää pidempäänkin. Koko alue on onneksi rauhoitettu jo 1950-luvulla, joten metsissä viihtyy runsaasti lintuja ja paikka huokuu mystisyyttä ja rauhaa. Ihminen on täällä hyvin pieni.

11.12.2015

Mietelauseita retkeilystä


Mietelauseita löytyy aiheesta kuin aiheesta. Kokosin nyt retkeilyyn, vaeltamiseen ja luontoon liittyviä sitaatteja teille blogini lukijat. Toivottavasti löydätte näistä sinisiä ajatuksia...


Kun olet päässyt niin pitkälle, ettet jaksa enää askeltakaan, olet kulkenut vasta puolet matkasta, johon pystyt. -Grönlantilainen sanonta

Kaikkialle on kävelymatka, jos on aikaa. -Steven Wright


Menen metsään, en minkään syyn takia. Palatessani repullinen syitä. -Sinikka Lappeteläinen
 
Ihmisen rikkaus on suoraan verrannollinen niiden asioiden määrään, joita ilman hän kykenee olemaan. -Henry David Thoreau


Seikkailu alkaa vasta metsässä. Kaikkein ensimmäinen askel on uskosta kiinni. -Mickey Hart


Tuhannenkin kilometrin matka alkaa yhdestä askeleesta. -Laotse

Varman päälle kulkeva vene ei koskaan pääse etäälle rannalta. -Dale Carnegie


Metsä on kirjasto. Lainaan sen huokaukset, linnunlaulun, tuoksujen ja värien paletin, mikään ei vähene. -Arto Seppälä

Elämä on kuin kirja. Se, joka ei matkusta, lukee vain yhden sivun. -Pyhä Augustinus

Jotkut tuntevat sateen, toiset vain kastuvat. -Bob Marley



Tikka koputtaa puuta: kolme lyhyttä, kolme pitkää, kolme lyhyttä... -Sami Feiring

Huonoja löytöretkeilijöitä ovat ne, jotka päättelevät että maata ei ole, koska he näkevät vain merta. -Francis Bacon

Onni ei ole tasainen tie vaan erikoinen kyky edetä miellyttävällä tavalla erämaassa. -Axel Fredenholm

Muista ikivanha totuus: vain tyynessä vedessä voi taivas kuvastua. -Erkki Melartin

Mikä konsti, mikä kunnia on siinä, käydä esiin valmiiks tallatulla tiellä? -Aleksis Kivi



Kuljen, kunnes astun ääriviivani yli. -Torsti Lehtinen


Tulevat sanomaan, että olet väärällä tiellä, jos kuljet omaasi. -Antonia Porchia


Järkevä ihminen sopeuttaa itsensä maailmaan; järjetön yksilö sopeuttaa maailman itseensä. -Bernand Shaw


Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki. -Aaro Hellaakoski

Se, joka eksyy, löytää uudet tiet. -Nils Kjaer


Lue myös muumien mietteitä retkeilystä.

5.12.2015

Kuivaketveleen linnavuori


Kuivaketveleen linnavuori Taipalsaarella on yksi monista Suomen linnavuorista. Linnavuorella tarkoitetaan korkealle mäelle tai harjulle rakennettua muinaista puolustuslinnaketta. Eri puolilta Suomea on löydetty yhteensä noin 90 linnavuorta. Muinaislinnoja alettiin rakentaa rautakauden lopulla.

Kuivaketveleen linnavuori.

Kuivaketveleen linnavuorelle pääsee Lappeenrannasta ajamalla Taipalsaaren suuntaan tietä nro 408. Tien varrella opaskyltti "Linnavuori" ohjaa kääntymään Linnavuorentielle. Matkaa Lappeenrannan keskustasta tulee noin kuusi kilometriä. Matka on juuri sopiva esimerkiksi sunnuntain pyöräilylenkiksi. Lisäksi linnavuorelle johtavien pitkien portaiden nousu on hyvää kuntoilua!

Portaat linnavuorelle.

Linnavuoren portaiden yläpää.

Olen käynyt linnavuorella useita kertoja ja viimeksi tänään. Pitkien portaiden (noin 150 askelmaa) kapuaminen kannattaa, sillä vuoren laelta on hienot näköalat Saimaalle - korkein kohta on yli 40 metriä Saimaan pinnan yläpuolella. Näköalapaikalla on tukeva puinen tasanne kaiteineen.

Näköala linnavuorelta Saimaalle.

Näköala linnavuorelta.

Linnavuori on rauhoitettu muinaismuistolain perusteella, joten kivivalleja ja muita muinaisen linnan perustuksiin viittaavia rakennelmia ei saa liikutella. Alueella on tehty arkeologisia kaivauksia useita vuosia sitten ja linna on ajoitettu karkeasti viikinkiajalle. Tarkempia tietoja linnan historiasta ei ole saatu selville, joten tietty mystisyys lisää paikan kiehtovuutta.

Joiltakin Suomen linnavuorilta on löydetty esihistoriallisia kalliomaalauksia. Kuivaketveleen linnavuorelta niitä ei ole löydetty, mutta itse löysin valitettavasti nykypäivän kalliomaalauksen... Tai kuka tietää, jospa näitäkin tutkitaan tulevaisuudessa samanlaisella mielenkiinnolla kuin me nyt tutkimme kivikautisia maalauksia?


Nykypäivän kalliomaalaus.

1.12.2015

Toivolan joulupiha


Jyväskylän keskustassa sijaitsee 1800-luvun lopun tunnelmaa henkivä Toivolan vanha piha. Pihapiirissä toimii muun muassa kahvila ja museo sekä käsityöläispuoteja ja -pajoja. Pihan osoite on Cygnaeuksenkatu 2.

Aina joulun alla Toivolan vanha piha muuttuu joulupihaksi. Jouluista tunnelmaa tuovat joulukoristeet kuten havukranssit ja lyhteet sekä itsetehdyt herkut kuten sinapit, loimulohi ja laatikot. Pihalla on myös joulukuusi ja jouluista ohjelmaa.

Toivolan joulupiha.

Kävimme Toivolassa pari vuotta sitten itsenäisyyspäivän tienoilla kahtena päivänä. Ensimmäisellä kerralla kiersimme pihan melko nopeasti läpi, mutta toisella kertaa vietimme siellä enemmän aikaa. Silloin maa oli valkoinen, mikä toi pihapiiriin oikeaa joulutunnelmaa. Mustan maan aikaan tunnelmasta olisi varmasti jäänyt osa puuttumaan.



Pihalla oli lohta loimuttumassa ja siitä leijaili ihana tuoksu. Muitakin kalaherkkuja oli myytävänä. Pihakojujen tarjonnasta jäivät mieleen erityisesti suklaaomenat. Niitä pitäisi tehdä kotonakin! Paahdetut mantelit toivat mieleen Keski-Euroopan joulutorit.

Suklaaomenat.

Tontturyhmä laulamassa joululauluja.

Käsityöpuodeissa oli esillä monenlaista myytävää; villakäsitöitä, huopahattuja, puuesineitä, joulukoristeita, kynttilöitä, koristevaloja, lankoja ja paljon muuta. Tallirakennuksessa majaili kolme suloista lammasta! Pihalla oli myös jouluista ohjelmaa kun tontturyhmä lauloi joululauluja.

Toivolan vanha piha on kovin pieni jos sitä vertaa vaikkapa Vanhaan Porvooseen, mutta miksi pitäisikään verrata? On hyvä, että kaupungin keskustassa on säästetty ja kunnostettu edes tämän kokoinen alue vanhoja rakennuksia, joissa joulutunnelma on paljon aidompi kuin muovisissa ja räikeissä ostoskeskuksissa. Toivolan joulupiha on ihanan rauhoittava paikka, josta on mukava aloittaa joulutunnelmaan virittäytyminen.