Mielakanranta

Mielakansaaressa Taipalsaaren kunnassa sijaitseva Mielakanranta on oiva retkipaikka sunnuntairetkeilyyn, eväiden syöntiin ja kesällä uintiin. Mielakanrannan omistaa Lemin kunta, vaikka se Taipalsaaren puolella sijaitseekin. Lemin kunta on antanut ranta-alueen Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön käyttöön ja hoitoon.

Mielakanrantaan pääsee teitse Lemiltä Salmentietä pitkin tai vesitse Pien-Saimaalta. Matkaa Lappeenrannasta kertyy teitä pitkin noin 30 kilometriä. Rannassa on grillikatos tulipaikkoineen, uimaranta ja iso laituri.

Kävimme Mielakanrannassa uudenvuodenpäivänä aloittamassa uuden retkeilyvuoden. Lämpötila oli pari astetta pakkasella eikä lunta ollut maassa kuin rippeitä, mutta järvi oli joulukuisten pakkasten jäljiltä jäässä. Aurinko oli noussut päivän korkeimmalle kohdalleen, mutta paistoi silti matalalla. Vajasta löysimme polttopuita ja teimme tulet hyväkuntoiselle grillipaikalle. 

Rannasta lähtevä laituri on pitkä ja leveä. Kesällä siihen voi rantautua veneillä, sillä laiturilta löytyy koukkuja ja veden syvyys laiturin vieressä on puolitoista metriä. Mielakanranta on myös Pien-Saimaalla liikkuville melojille hyvä taukopaikka. 

Retkieväät valmistuivat folionyyteissä tulella ja hiilloksella. Grillikatoksen vieressä olevan pitkän pöydän ääressä oli hyvä syödä eväät ja katsella järvelle. Välillä tosi piti käydä lämmittelemässä käsiä hiilloksen äärellä.

Eväät syötyämme aurinko alkoi jo laskea. Auringonlasku oli kaunis, kuten aina Saimaan rannoilla. Vuoden ensimmäinen päivä kääntyi iltapäivään komeasti ja ilmassa tuntui jo tuulahdus sään kylmenemisestä, sillä tammikuun alkupäiviksi on luvattu kiristyviä pakkasia. Toivottavasti tammikuu tuo tullessaan myös lumen.

Joulun valoa

Joulu on valon juhla. Talvipäivänseisaus on ohitse ja päivien valoisa aika alkaa vähitellen pidentyä. Joulunajan iltojen hämäryys ja öiden tummuus tuntuu sen vuoksi erilaiselta kuin syksyllä, jolloin pimeys lisääntyy. Tunnelmoikaamme siis nyt kynttilänvalossa, sillä kohta taas luonnonvalo voittaa.

Olen monena vuonna runoillut joulukortteihin itse joulurunot. Huomaan, että niissä toistuvat usein valon, luonnon ja avaruuden teemat. Näiden kahden runoni myötä toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!

Joulun valoa

Lumitähdet oksilla kuusen

välkehtivät valoa jonkin suuren.

Se valo on joulun ihme vainen,

jonka tietää vain luonto, ei ihminen mainen.

Kun sininen hohde peittää kadut ja talot

ja uinuvat rauhaa erämaat, salot,

niin saapuu maahan jouluilta 

yllään kirkkaista kirkkain tähtisilta.

Pyhä joulu

Joulun aikaan rauhoitu kuuntelemaan
sen kuiskimaa ikivanhaa tarinaa.

Katso tummalle yötaivaalle

ja hohtavalle linnunradalle.

Vaikka jalkojesi alla on maa,

näet vuosituhansien taa.

Nuo samat tähdet valaisevat yhä.

Pian huomaat, että joulu on pyhä.

Imatrankoski

Suomen vanhin matkailunähtävyys

Noin 6000 vuotta sitten Saimaan valtavat vesimassat murtautuivat Salpausselän läpi ja muodostivat Vuoksen, jonka suurin koski on Imatrankoski. Koski sai virrata vapaana vuoteen 1929 asti, jolloin se valjastettiin tuottamaan vesivoimaa. Sen jälkeen vettä on juoksutettu vain koskinäytöksissä, mutta on kosken uoma kuivanakin vaikuttava näky.

Olen käynyt ihailemassa koskinäytöksiä ja kosken uomaa monet kerrat. Voin hyvin ymmärtää miksi Imatrankoskesta tuli jo monta sataa vuotta sitten suosittu matkailunähtävyys. Vapaana virratessaan se oli yksi Pohjoismaiden suurimmista koskista. Se oli niin suosittu nähtävyys, että sen viereen rakennettiin vuonna 1903 linnamainen Valtionhotelli.

Imatrankosken kuohuja.

Kosken uoma ilman vettä.

Koskinäytöksessä padon sulkuportit avataan, jolloin vettä vyöryy Vuoksen vanhaan uomaan noin 500 kuutiometriä sekunnissa! Näytös kestää parikymmentä minuuttia. Näky on vaikuttava sekä sillalta patoa vastapäätä että alempaa kosken uoman reunalta katsottuna.

Imatrankoski kuohuu.

Imatrankoski kuohuu.

Kosken uoman varrella on monia hyviä näköalapaikkoja, joista voi ihailla maisemia ja koskinäytösten kuohuntaa. Uomaa mukailee turva-aidan vieressä polku, jonka varrella on muun muassa paviljonki sekä vanhoja kalliomaalauksia ja -hakkauksia. Ennen vanhaan kun ei ollut sosiaalista mediaa, päivitykset paikalla käynnistä merkittiin kallioihin...

Kalliohakkauksia.

Näköalapaviljonki.

Vanhoissa piirroksissa olen nähnyt miltä Imatrankoski näytti kuohuessaan vapaana sillä kohtaa missä nyt on voimalan pato. Näky on kuin toisesta maailmasta - kertakaikkisen upea. Patokin on silti omalla tavallaan vaikuttava ilmestys.

Imatrankosken pato.

Imatrankosken pato.

Imatrankoski kuohuu myös Valtionhotellin seinän yksityiskohdissa.

Imatrankoski on kansallismaisemaa, joka kuuluu mielestäni niihin kohteisiin, jotka jokaisen suomalaisen tulisi kokea. Kosken ympärillä on myös Suomen vanhin luonnonpuisto - Kruununpuisto - joka perustettiin Venäjän keisarin toimesta 1800-luvun puolivälissä.

Mikonsaaren luontopolku

Olemme jo useaan kertaan kiertäneet Mikonsaaren luontopolun, joka on reilun kahden kilometrin mittainen lenkki Saimaan saaressa. Mikonsaareen pääsee ajamalla Kaukaalta Luukkaansalmen siltaa Vehkataipaleen suuntaan. Tie Mikonsaareen kääntyy vasemmalle melko pian sillan jälkeen. Luontopolun lähtöpaikka on Mikonsaaressa tien oikealla puolella. 

Luontopolun varrelta löytyy uimaranta, Kotaniemen laavu, nuotiopaikka ja lähde. Polku on kesällä parhaimmillaan, kun voi käydä uimassa ja ottaa aurinkoa kallioilla. Silti lumimaisemissa tallailussakin on oma viehätyksensä. Tänä vuonna olemme kiertäneet polun keväällä, kesällä ja nyt marraskuussa ensilumen aikaan.

Polku on merkitty maastoon keltaisin nauhoin, joita on puissa melko tiheästi. Eksymisen vaaraa ei tiehen ja veteen rajautuvassa metsässä ole, vaikka poikkeaisi metsäpolulta kulkemaan osan matkaa rantakallioita pitkin. Varsinaista polkua seuraamalla tosin voi lukea matkan varrella opastauluja, joissa kerrotaan alueen luonnosta. Alkumatkasta voi bongata myös linnunpönttöesittelyn, jossa on erilaisia linnunpönttömalleja. Se näyttää hauskasti lintujen rivitalolta!

Noin puolimatkassa polku haarautuu kahteen suuntaan, toinen reitti vie lähteelle ja toinen laavulle Kotaniemeen. Olemme kävelleet aina ensin laavulle ja poikenneet paluumatkalla lähteen kautta. Laavu on melko pieni, mutta näin lyhyellä polulla laavulla oleskelulle eikä pidemmälle evästauolle ole tarvettakaan. Kerran olemme paahtaneet laavun nuotiopaikalla vaahtokarkkeja.

Kotaniemen laavun nuotiopaikka.

Kotaniemen laavu keväällä.

Kotaniemen laavu talvella.

Kotaniemen laavun jälkeen polku lähtee poispäin rannasta ja nousee ylös metsätielle. Tieltä se poikkeaa vielä niemen toiselle puolelle Pienilahden rantaan. Rannassa polku käy näköalapaikalla pienen mäen päällä.

Takaisin tielle tullessa voi kävellä loppumatkan Mikonsaarentietä takaisin polun lähtöpisteeseen parkkialueelle. Lähde jää tien vasemmalle puolelle, sen betonirengas näkyy tielle asti. Lähdettä ympäröi rehevä lehtomaisema.

Mikonsaaren lähde.

Mikonsaaren lähteen lehtomaisemaa.

Voin suositella Mikonsaaren luontopolkua sunnuntairetkeilyyn tai kesällä auringonottoon rantakallioilla. Ainoa huono puoli polussa on, että Mikonsaareen kantautuu usein Kaukaan tehtaiden haju.